Title: Kilpakosijat : Kaksinäytöksinen pila
Author: Jakku, Evald
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.

*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Kilpakosijat : Kaksinäytöksinen pila" ***


KILPAKOSIJAT

Kaksinäytöksinen pila


Kirj.

EVALD JAKKU



Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,
1928.



HENKILÖT:

Raski, talon isäntä.
Elli, hänen tyttärensä.
ANTTI, |
ESKO,  | Raskin renkejä.
MIKKO MÖYKKY, Ellin kosija.
PUHEMIES.



ENSIMMÄINEN NÄYTÖS


Tavallinen talonpoikaistupa. Esiripun noustessa nähdään Elli huoneen
perällä kehräämässä, Antti vuolee kirvesvartta, Esko istuu jouten ja
tupakoi.

_Esko_. Vai niin Elli tuumii. Olenpa sentään varma, että myöntävän
vastauksen antaisit, jos pulska, reipas poikamies tulisi sinua
vaimokseen kysymään.

_Antti_ (ponnahtaa seisoalleen). Esimerkiksi tämmöinen mies. Katsopas
tänne, Elli. Kun minunlaiseni puolikomea poikamies tulisi luoksesi,
tarttuisi käteesi ja sanoisi: armas Elli, tulehan vaimokseni, — niin
melkeinpä se jo alkaisi silloin sointua kaupan ääneltä. Eikö niin, Elli?

_Elli_. Pyh! Ei likellekään. Minä silloin kauniisti sanoisin: paljon
kiitoksia, hyvä herra, ei meillä vielä ole suurtakaan kiirettä
naimisiin.

_Antti_. Hoh, kopeanapa nyt ollaan.

_Esko_. Hah, hah, hah! Siinä oli, Antti, sinulle hiukan oppia
kosintataidossa.

_Elli_. Sitä taitoa Antti kyllä vielä tarvitseekin.

_Esko_. Vai tarvitsee Antti oppia kosintataidossa; tuon voit, Antti,
painaa mieleesi. Muista, ettet vastaisuudessa tee kosintaasi näin
julkisuudessa, vaan kahden kesken. Elli pitää luullakseni siitä tavasta
enemmän.

_Elli_. En minä sitä tarkoittanut.

_Esko_. Juuri sitä sinä tarkoitit, älä väitäkään vastaan.

_Antti_. Elli luullakseni pitää enemmän semmoisesta kosijasta, joka
muhkeaan supsiiniturkkiin puettuna ajaa taloon korskuvalla oriilla.
Renkipojat ovat kehnoja kosijoita.

_Elli_. Kas Anttia, kun suuttui pienestä pilastani. Esko, emmekö
tanssita hänestä huonoa tuulta pois?

_Esko_. Teemme sen ja laulua lisäksi.

(Esko ja Elli tempaavat Anttia käsivarsista ja alkavat tanssia piiriä
lattialla. Esko laulaa:)

    Minäpä se olen laulajapoika,
    ja mull' on laulun ääni,
    hei illalla minä laulan vaan,
    ja mull' on laulun ääni.

(Antti viskaa veitsen ja puukappaleen, jota on veistellyt, ja
yhtyy Ellin kanssa lauluun. Elli laulaa: "Soman pojan suosittelen
lempeydelläni" j.n.e.)

    Soman tytön suosittelen
    mieheydelläni,
    hei illalla minä laulan vaan,
    ja mieheydelläni.

_Raski_ (tulee sisään). Joko taas täällä pidätte kisojanne? Sinäkin,
Antti, aikuinen mies, viitsit temmeltää kuin mikäkin poikahulttio.

_Elli_. Anttihan se tässä onkin parhaana joukossa.

_Antti_. Niinkö tuo lienee? Kuka kisat aloitti?

_Elli_. Samantekevä kuka ne aloitti, mutta kenenkä ääni laulaessa
ylinnä raikui ja ken se piiriä mentäessä niin hurjasti ympäri pyöri,
että oli vähällä käteni herpaista?

_Raski_. Samanlaisia lienette kaikki! Kun silmä välttyy, niin silloin
reuhaamaan niin, että pirtti on käsissä hajota.

_Esko_. Nuorena sitä, isäntä, iloitaan; vanhana ovat sääret jo liian
kankeat tanssissa pyörähtelemään.

_Raski_. Eihän ne nykyajan nuoret muusta tiedäkään kuin tanssista. Ei
minun nuorena ollessani niin eletty; pidettiin kisat silloin tällöin
harvemmin, ei joka ilta samassa touhussa oltu.

_Esko_. Onko isäntä kuullut vanhaa sanantapaa tanssista?

_Raski_. Lienenkö tuota kuullut?

_Esko_. Entinen sanantapa sanoo: "Täällä ajassa tanssitaan, että sitten
taivaassa osataan."

_Raski_. Niinkö sanoo? Toisenlaisia nuo kuitenkin lienevät tanssit
taivaassa kuin täällä maan päällä. Kun raamatussa kerrotaan miten
David hyppäsi Herran kasvoin edessä, ei se mahtanut olla tuommoista
remputusta kuin tuo teidän nykyaikainen tanssinne on; sievempää ja
juhlallisempaa se oli.

_Esko_. Sen sievempää tanssia ei itse isä Davidkaan ole osannut tanssia
kuin nykyaikainen valssi on, — siitä, isäntä, saatte olla varma.

_Elli_. Joko Esko ja isä taasen rupeavat raamatusta kiistelemään?

_Antti_. Sieltä tuota voi löytää kiistelemisen aihettakin. Miten se
eilinen kiistanne Jaakopin naimisesta päättyi? Eskoko väittelyssä
hävisi, vai kuinka?

_Esko_. Vielä mitä, minähän sen voitin. Isäntä ei voinut kumota
minun väitettäni, tiesihän vain, että Laban naitti kaksi tytärtänsä
Jaakobille, mutta ei voinut todistaa, että nykyaikaisilla isillä olisi
oikeus tehdä tyttäriensä kanssa samaten.

_Raski_. Mitä raamattu kertoo, se on totta. Ja kun kerran Labanilla oli
oikeus naittaa tyttärensä Jaakopille, on nykyaikaisilla perheen isillä,
joilla on vaimoiässä olevia tyttäriä, oikeus tehdä aivan samoin.

_Antti_. Mutta ellei tällä tavalla naitettavaksi aiottu tyttö
hyväksyisi isänsä tekemää naimiskauppaa, ei suostuisi rupeamaan
vaimoksi ehdolla olevalle sulhasmiehelle?

_Elli_. Ja semmoinen mies ei milloinkaan vaimoa ansaitsekaan, joka ei
itse uskalla kosia, vaan käyttää niissä puuhissa kiertoteitä. En minä
vain menisi vaimoksi semmoiselle raukalle.

_Esko_. Tuossa sen kuulitte, isäntä. Raukka se on mieheksi, joka ei
suoraan itse uskalla kosia.

_Raski_. Vanhempain kunnioitus ja tottelevaisuus ennen kaikkea. Kun isä
asian päättää, täytyy lapsenkin se hyväksyä. Ellilläkään ei tuota vielä
liene sen vertaa elämänkokemusta, ettei isän apu olisi tarpeen niin
tärkeässä asiassa kuin avioliitosta päätettäessä.

_Elli_. En vain minä suostuisi vaimoksi kaikenlaisille Jaakopeille,
vaikka isä asian niin päättäisikin, ellen rakastaisi minulle aiottua
miestä.

_Esko_. Hah, hah, hah, isäntä, kuulkaapas tuota. Elli ottaakin asian
enemmän käytännölliseltä kannalta, ja silloin ei teidän raamattunne ja
Labaninne paina paljoakaan vaa'assa.

_Raski_. No, no, en tuota minäkään tarkoittanut, että isä saisi
noin vaan umpimähkään tyttärelleen miehen valita. Tarkkaan on isän
katsottava, että valitessaan osaa oikeaan, — että mies on siivo, kunnon
mies ja kaikin puolin sopiva tyttärensä aviomieheksi.

_Antti_. Niin. Kyllähän vanhempain suostumus on paikallaan avioliittoa
rakennettaessa, mutta ei vanhempain sentään milloinkaan pitäisi
pakottaa lapsiaan heille vastenmieliseen avioliittoon.

_Puhemies_ (tulee sisään). Hyvää päivää!

_Raski_. Päivää! Vieras käy tänne peremmälle istumaan.

_Puhemies_. Lienenkö oikeassa, vai kuinka? Onko tämä Raskin talo?

_Raski_. Oikeassa olette, kyllä tätä taloa sanotaan Raskiksi.

_Puhemies_. Te taidatte ollakin talon isäntä, — olette ainakin
isäntämiehen näköinen?

_Raski_. Minuahan ne tässä tapaavat isännäksi sanoa.

_Puhemies_. Huomasin sen heti ensi katsannolla. Ja tämä neiti tässä
(osoittaa Elliä) on Raskin kaunis Elli, eikö niin?

_Esko_. Juuri niin. Vieraan asiat taitavat koskeakin vain kauniita
tyttöjä.

_Puhemies_. Eipä paljon muutenkaan. Raskin isäntää sentään tällä
kerralla haluaisin puhutella; kauniita tyttöjä puhutelkoot nuoremmat ja
pulskemmat miehet kuin minä olen.

_Raski_. Tuota, jos vieras kävisi tänne kamariin pistämään tupakaksi.
Sopisi täällä jutustaa. Esko, pidä sinä huoli vieraan hevosesta.

_Esko_. Kyllä pidetään.

_Puhemies_. Isännän renkejäkö ovat nämä molemmat nuoret miehet?

_Raski_. Niin ne ovat.

_Puhemies_. Pulskia poikia. (Menee Raskin jäljessä sivuovesta ulos.)

_Elli_. Kuka tuo lavertelija lienee?

_Esko_. Etkö ymmärrä! (Antille.) Nyt, Antti, saat pitää varasi.

_Antti_. Miten niin? Hänen asiansa eivät liene minua koskevia.

_Esko_. Entä kun ovat. Ja nyt se pian nähdään sekin, ken oli oikeassa
Jaakopista ja Labanista väiteltäessä. Muista sanasi, Elli.

_Antti_. Ettäkö tuo olisi...?

_Esko_. Epäiletkö vielä? Puhemies hän on, siitä saat olla varma. Hoh,
olin kokonaan unohtaa puhemiehen hevosen. (Menee ulko-ovelle.) Elli,
muista, että kohtelet vierasta kuin prinssiä, syyn siihen ymmärrät itse.

_Elli_. Pyh! Tässä talossa ei puhemiehillä ole suuriakaan tehtäviä.

_Esko_ Miksi ei? Jos isäsi näyttelee Labanin osaa, on sinun oltava
kuuliainen Rakel, ja puhemies tuo näyttämölle naimahaluisen Jaakopin.

_Elli_. Mene nyt siitä Jaakoppinesi!

_Esko_. Menen, menen; pelkään vain, että Antti vähän päästä muuttuu
suolapatsaaksi kuin ennen Lotin emäntä — hän on tuossa niin pitkissä
mietteissä kuin aikoisi jo huomenna tehdä testamenttinsa. (Huutaa.)
Antti!

_Antti_ (on ollut syvissä mietteissä, säpsähtää). Mitä? Puhuitko
minulle?

_Esko_. Kukapa tässä olisi sinulle mitään puhunut? Itsekseni vain
juttelen. (Poistuu.)

_Elli_. Mahtaisikohan tuo vieras mieshenkilö olla puhemies, kuten Esko
arveli?

_Antti_. Mahdotonta se ei ole. Naapuripitäjässä kuuluvat vielä kosivan
puhemiehen kautta, ja kenties on hänkin sieltä; minulle hän ainakin on
tuntematon.

_Elli_. Samoin minulle. Ja miksi hän olisi muuten minulle niin
imarrellut ja puhunut semmoisia hassutuksia kuin hän äsken puhui,
jollei hänellä jotakin sentapaista asiaa olisi ajettavanaan?

_Antti_. Siltä minustakin näyttää. Ja mitä mahtaa isäsi sanoa hänelle?

_Elli_ (verkkaan). En tiedä. (Äänettömyys.) Isä on niin vanhanaikainen
mielipiteiltään. Hänet saa helposti houkutelluksi tekemään millaisia
päätelmiä tahansa.

_Antti_. Sitä pelkään minäkin. (Äänettömyys.) Elli!

_Elli_. Mitä, Antti?

_Antti_ (hämillään). Minä olen niin kokematon tällaisissa asioissa,
että... että minä en tiedä mitä minun pitäisi sanoa. Elli, me kun
olemme asuneet saman katon alla jo niin monta vuotta, syöneet samassa
pöydässä ja aina niin hyvin sopineet toistemme kanssa, niin minä
tuumaan, että eikö kävisi päinsä, että... että sinä, Elli...

_Elli_ (häveliään iloisesti). Oikeinko sinä, Antti rakas, tarkoitat,
että minä...

_Antti_ (ilostuen). Juuri sitä, Elli hyvä, minä tarkoitan. Minä pidän
sinusta, ja kun sinäkin taidat pikkusen pitää minusta, niin minä
tuumaan, että eikö sopisi, että me edelleenkin eläisimme yksissä ja
sinä tulisit minulle vaimoksi.

_Elli_. Antti! (Kietoo käsivartensa Antin kaulaan.)

_Esko_ (ilmestyy ovelle). Soo-o! Täällä on Jaakoppi ja Rakel, mutta
ukko Labania ei vain näy! Lienee vielä kilejään ja pukkejaan lukemassa!

_Antti_. Tule sisään vain, Esko.

_Esko_. En tiedä tulenko vai enkö. Täällä ei enää tarvita
puhemiestäkään.

_Antti_ (katsoo hymyillen Elliin). Ehkä ei. Itse koetin suorittaa
tehtävän, mutta Eskoa kyllä aina tarvitaan.

_Esko_ (tulee sisään). Tulen sitten. Saanko toivottaa onnea?

_Elli_. Saat.

_Esko_ (tarttuu Ellin käteen). Sinulle, Elli, toivotan Eliaan poutia
avioliiton heinämaalla ja pirtin täyden pahankurisia poikalapsia.

_Elli_ (tempaa kätensä pois). Huh sinua, Esko! Vähempikin riittäisi.

_Esko_. Paljossa on aina enemmän. Ja Antti, sinulle en osaa toivottaa
sen suurempaa maallista onnea, kuin että Herra siunaisi sinua
lautamiehen arvolla, rovastin vatsalla ja suntion tyytyväisyydellä,
kerran isännäksi tultuasi. Oletteko nyt tyytyväisiä?

_Antti_. Olemme, olemme, enemmänkin kuin tyytyväisiä.

_Elli_. Puolet siitä hyvästä, mitä olet meille toivonut, saat itse
pitää omien kihlajaistesi varalle.

_Esko_. Poikalapsiako tarkoitat? Niitä lienee Luojalla riittävästi
varastossa vielä minunkin tulevan eukkoni osalle. Mutta mitä hittoa
tuolla kamarissa hommataan? Eiköhän siellä ole tekeillä jotakin, mikä
antaa sinulle, Antti, tulevaisuudessa hiukan päänvaivaa.

_Antti_. Niin luulen minäkin. Vieraalla lienee ajettavanaan samanlaisia
asioita kuin mistä me Ellin kanssa jo äsken tässä sovimme.

_Elli_. Minun kanssani ei hänen asioillaan tule olemaan mitää
tekemistä. Jos hän saa isän houkutelluksi tekemään tuhmuuksia, niin
hän tulee myöhemmin huomaamaan, että minullakin on jotakin sanottavaa
tällaisissa asioissa.

_Esko_. Oikein sanottu, Elli. Mitähän olisi, jos tehtäisiin ukoille
pikku kepponen ja lopetettaisiin heidän juttunsa kesken?

_Antti_. Mitä tarkoitat?

_Esko_. Vähän ajan kuluttua näette, mitä tarkoitan. Nyt istutte ja
haastelette rauhassa ja annatte minun yksinäni toimia. (Poistuu.)

_Elli_. Eskolla lienee taas jotakin hassutuksia mielessä.

_Antti_. Mahdollisesti; ehkä jokin hänen tavallisista, naurettavista
kepposistaan.

_Elli_. Niin luulen minäkin, ja tällä kerralla tarkoittaa hänen
kepposensa tuota puhemieheksi arvelemaamme vierasta miestä.

_Antti_. Toivotaan niin, hän sen kyllä ansaitseekin. Kun koettaa vielä
nykyaikana pitää vireillä tuommoisia järjettömiä entisajan tapoja, kuin
puhemiehen kautta kosiminen on, sietää se kyllä muistutuksensa.

_Elli_. Niinpä niin. Vanhusten ei ole tarvis sekaantua tällaisiin
nuorten asioihin. Kunpa Esko nyt tekisi hänelle sellaisen kolttosen,
ettei toista kertaa tekisi mieli lähteä puhemiehenä kosintaretkelle.

_Antti_ (kuuntelee). Tuolta kuuluu jo Eskon ääni.

_Esko_ (tulee juosten sisään). Tpruu! Tpruu! Missä se vieras isäntä
on? Tpruu! Hevonen karkasi! (Aukaisee vierashuoneen oven.) Vieras hoi!
Hevonen riisti itsensä irralleen ja karkasi! Tpruu! (Juoksee meluten
yli näyttämön ja poistuu ulko-ovesta.)

_Puhemies_ (tulee hätääntyneenä sisään, Raski jäljessään). Onko
hevoseni karannut?

_Antti_. Kuuluu karanneen.

_Puhemies_. Pahusko sitä nyt riivasi, kun karkuun lähti? (Juoksee ulos.)

_Raski_. Lempo ties, mitä tuo lienee pelästynyt. (Seuraa puhemiestä
ulos.)

_Elli_. Hah, hah, hah, tuo oli varmaan Eskon kujeita! Luulen, että hän
on tahallaan päästänyt hevosen irralleen.

_Antti_. Niinkö arvelet? Katsotaanpas ikkunasta, minkälainen
kilpajuoksu siitä syntyy? (Tähystävät ikkunasta ulos.) Hah, hah,
hah, katsopas tuonne? Isäsi ja vieras mies juoksevat tuolla kujalla
jäljekkäin kuin heillä olisi paholainen kintereillä.

_Elli_. Huu nyt lensi vieras mies nurin.

_Antti_. Hei! Isäsi kompastui häneen ja kellistyi hänkin.

_Elli_. Hah, hah, hah, nyt he piehtaroivat vierekkäin hangessa.
Hullunkurista menoa!

_Antti_. Katso! Esko viskasi hevosta kalikalla, ja nyt se jouduttaa
juoksuaan. Aika veitikka tuo Esko, juoksuttaa ukot puolikuoliaiksi.

_Elli_. Mitä nyt? Hevonen pysähtyi.

_Antti_. Luultavasti takertui ohjas reen jalaksiin. Nyt ottavat he
hevosen kiinni, ja Esko kääntyy takaisin.

_Elli_. Katsopas ukkoja! Siellä soi kieli, ja kädet huiskivat; vieras
mieskin heiluttaa käsiään kuin huutokaupan pitäjä.

_Antti_. Siellä luullakseni tehdäänkin kauppoja — ja ellen erehdy,
juuri sinusta.

_Elli_. Niin ajattelemattomaksi en sentään isääni luule, että hän
menisi minun tietämättäni kenellekään puhemiesten tarjokkaille
lupailemaan, olkootpa he kuinka rikkaita ja mahtavia tahansa.
Aviopuolison valitseminen on asia, joka koskee lähinnä valitsijaa
itseänsä ja...

_Antti_ (keskeyttäen). Ja mehän olemme jo valintamme tehneet, eikö
niin, Elli? (Syleilee Elliä.)

_Elli_. Aivan niin, Antti.

_Antti_. Ja tehkööt nyt ukot laskujaan ja päätelmiään miten
tahansa, me emme välitä niistä. Mutta sentään, ajattele, jos isäsi
vanhoillisuudessaan lupaisi sinut jollekin rikkaalle, mahtavalle
kosijalle, miten silloin kävisi? Kuinka voisimme saada isäsi
myöntymyksen meidän liitollemme, minä kun olen vain renkipoika.

_Elli_. En tiedä. Luulen kumminkin, ettei hän liittoamme vastusta,
— hän on siksi hyväsydäminen, vaikka onkin mielipiteiltään kovin
vanhanaikainen. (Havahtuu.) Esko on tulossa sisään. (Eriävät.)

_Esko_ (tulee hengästyneenä sisään). Huh, se oli semmoinen helkkarin
kilpajuoksu, että... huh!... että olin uupua kesken lystiä. Puhemieskin
heitti niin uljaan kuperkeikan, että taisi jo seota kosintaroolitkin
hänen päästään.

_Elli_. Sinä, Esko, olet aina sama entinen Esko. Miten se hevonen
aluksi irralleen pääsi? Siihen taisi olla sinun ansiotasi. —

_Esko_ (vilkaisee ympärilleen). Oikein arvattu. Sanoinhan, että lopetan
ukkojen jutut lyhyeen — ja minäkö en olisi ollut sanani mittainen?
Muuten luulen, että Mikko Laban on tällä kerralla vastuksellinen
yhtiömies, kuten entisaikaankin. Ukko luullakseni tekee pientä tenää,
hän tuntuu kaikessa totisuudessa hommailevan Elliä naimisiin jonkun
Möykky-Mikon kanssa, jonka tuon äskeisen puhemiehen vakuutuksen mukaan
pitäisi olla upporikas. Niin on asiat, mutta ei teidän silti tarvitse
pienistä säikähtää, kyllä tässä ukoista ja Mikoista selvitään, jahka
pikkusen aikaa kuluu. Kun meitä on kolme ja yksi niistä kolmesta on
Esko, niin vanhojen ukkojen päät vähän ajan kuluttua pyörivät ympäri
kuin rukinkehrä.

_Antti_ (Ellille). Arvelumme sattui siis oikeaan. (Eskolle.) Kuulitko
isännän puhelevan tuon äskeisen puhemiehen kanssa jonkun Möykky-Mikon
ja Ellin naimiskaupoista?

_Esko_. Kuulin; mutta luottakaa minuun, siitä hommasta tulee kaunis
pannukakku. Mikko ei tule milloinkaan Elliä vaimokseen saamaan, ellei
Elli itse sitä halua.

_Elli_. Minäkö? En ikinä. Minä en halua tietää mitään semmoisista
Mikoista, jotka eivät itse uskalla ajaa asioitaan, vaan jättävät
kosintansakin toisten tehtäväksi.

_Esko_. Uskokaa sitten asia minun huostaani. Minä pidän huolen siitä,
että asia menee kuin nuottien mukaan ja Jaakoppi tulee saamaan
Rakelinsa. (Raski tulee sisään, kävelee mietteissään lattialla,
istuutuu sitten pöytärahille ja alkaa tupakoida.) Aika veitikka tuo
hevonen, riistää lempo itsensä irralleen ja lähtee karkuun.

_Raski_ (mietteissään). Niin teki, karkuun lähti.

_Esko_. Taisi olla jokin ompelukone-asiamies tuo äskeinen isännän
vieras?

_Raski_ (verkkaan). Eihän se nyt juuri ompelukone...

_Esko_. Jokin asiamies hän kaiketi kuitenkin oli?

_Raski_ (kärsimättömänä). Mikähän lie ollut, asiamies tai joku muu.
Tuota, Elli, käypäs tänne kamariin, minulla olisi sinulle vähän
puhuttavaa. (Poistuu sivuovesta.)

_Elli_. Salaisista asioistahan isällä nyt onkin puhuttavaa, kun oikein
eri huoneeseen täytyy lähteä. (Seuraa Raskia.)

_Esko_. Katsopas ukkoa, kun ei aikonut tunnustaa; luulee, ettei tässä
tiedetä, mitä talossa on tekeillä. Eskoa ei niin petetä, jos muiden
silmät eivät asian kulkua huomaisikaan. Mutta mitä peijakkaan tuumia
sinä, Antti, aivokopassasi haudot? Pää pystyyn, vaikka huomenna
hirsipuuhun jouduttaisiin.

_Antti_. Ajattelehan, miten Elli selviää isänsä kanssa ja mitä ukko
sanoo, kun kuulee meidän puuhistamme.

_Esko_. Mitäpä ukolla tuohon on sanottavaa, kahden kauppa, kolmannen
korvapuusti. Minä jos olisin sinun sijassasi, Antti, en pitkiä
siekailisi enkä isäukkoja pokkuroisi, naisin tytön ja antaisin appeni
jäljestäkäsin puskea vihaansa ja kynsiä korvainsa taustaa, kunnes siitä
huvista kyllänsä saisi.

_Antti_. Voisihan tuo käydä päinsä niinkin, mutta on asialla sentään
toinenkin puolensa. Vastoin vanhempain tahtoa solmituilla avioliitoilla
on harvoin onnea.

_Esko_. Aikuinen mies uskoo akkain laverruksia! Kun minä menen
naimisiin, suututan appeni ja anoppini heti alussa niin, että karttavat
mökkiäni kuin paholainen kirkkoa. Iloako sinä luulet niistä tässä
maailmassa olevan? Vielä mitä; sitä parempi mitä pikemmin noista
pahuksista erilleen pääsee.

_Antti_. Sinä, Esko, otat aina asian leikin kannalta.

_Esko_. Leikki on hyvä seurakumppani. Mutta heittääkseni pilan sikseen,
annan sinulle, Antti, hyvän neuvon.

_Antti_. Millainen se olisi?

_Esko_. Kuuleppas! Luulen, että tuo äskeinen puhemies sai isketyksi
ukon päähän tuuman Ellin ja jonkun Möykky-Mikon naimiskaupan
välttämättömyydestä, ja se tuuma taisi juurtua sinne lujaan.

_Antti_. Sen uskon.

_Esko_. Silloin ei liene suuria toiveita siitä, että ukko niin vain
hyväksyisi sinun ja Ellin puuhat, — siksi itsepäinen otus hän on, jos
minä hänet oikein tunnen.

_Antti_. Niin pelkään minäkin enkä siksi tiedä, miten olisi meneteltävä.

_Esko_. Minä sanoin sinulle, miten on meneteltävä. Jos ukko ei lupaa
Elliä sinulle vaimoksi tuon toisen sulhaskokelaan vuoksi, niin älä ole
milläsikään, — jätä asia silleen ja odota rauhassa, kyllä ukko vielä
taipuukin. Jätä kumpainenkin, ukko ja Mikko, minun huostaani, — minä
kyllä heidät ajoissa kypsytän.

_Antti_. Sinä, Esko, olet kunnon toveri. Jos voit auttaa minua ja Elliä
nykyisessä pulassamme, niin olemme ikämme sinulle kiitollisia.

_Esko_. Kissa kiitoksella elää. Nyt, Antti, pysy reippaalla tuulella.
Ukko tuntuu jo olevan tulossa kamarista takaisin.

_Raski_ (avaa oven, on tulossa sisään). Vai sillä tavalla. Lempo, etten
tuota äsken tiennyt.

_Elli_. Niin se on, isä, ettehän te voi kieltää suostumustanne.

_Raski_. Lempo ties mitä tehdä. Tuota... onko se Antti aikonut niinkuin
kotivävyksi tähän pyrkiä?

_Antti_. Onhan meillä Ellin kanssa ollut yhteistä tuumaa, vaikka emme
ole tulleet vielä siihen kysyneeksi teidän suostumustanne.

_Esko_. Antista sitä saattekin, isäntä, taloon vävypojan, sen vakuutan.

_Raski_. Hiivatin ikävä juttu. Kunnon poikahan se on Antti, pienestä
pitäen kun tässä on ollut, niin, sen kyllä tiedän, mutta... (Raapii
korvansa taustaa.) Mutta kun tulin jo antaneeksi lupaukseni tuolle
Möykky-Mikon puhemiehelle. Olisitte ennemmin ilmoittanut tuumistanne.

_Elli_. Ikinä en Möykky-Mikolle mene vaimoksi. Semmoinen mies, joka ei
itse uskalla kosiakaan!

_Antti_. Olisihan tuosta jo ennemminkin voinut isännälle puhua, mutta
kun emme ole Ellin kanssa tulleet aikaisemmin tehneeksi varmaa päätöstä.

_Esko_. Niin. Ja kotikissalla on aina etuoikeus oman talon hiiriin.

_Raski_. Sinulla, Esko, on aina omat omituiset päätelmäsi. (Ellille.)
Tuota, enhän minä väkisin sinua Mikolle pakota, mutta kun tulin
antaneeksi suostumukseni Mikon puhemiehelle, niin mahdoton minun on
rikkoa sanaani ja hyväksyä teidän liittoanne, ennenkuin Mikko itse käy
täällä puhumassa, että saan hänelle selittää.

_Esko_. Isäntä on oikeassa, miehen täytyy aina pitää sanansa. Milloin
aikoo Mikko tulla täällä ensi kerran käymään?

_Raski_. Ensi torstaina puolisen ajoissa puhemies arveli hänen olevan
täällä.

_Esko_. Sitten, jos Mikko tänne saavuttuaan kosii Elliä ja kihlaa
hänet, on isännän pidettävä sanansa. Mutta ellei Mikko sitä tee, on
isäntä vapaa lupauksestaan, ja silloin annatte te hyväksymisenne Ellin
ja Antin liitolle, eikö niin, isäntä?

_Raski_. Niin.

_Esko_. Se on oikein, se on päivänselvä asia, ja sinun, Antti, täytyy
myöskin tyytyä siihen. Kohoapas nyt, mies, sääriesi varaan ja käy
isännän kanssa paiskaamaan kättä asian vakuudeksi. (Tempaisee Antin
seisoalleen takinkauluksesta ja lykkää hänet edellään Raskin luokse.)

_Antti_. No, no, älähän nyt minua kumoon sysää.

_Raski_ (nauraa). Mitä se Esko taasen kujeilee?

_Esko_ (seisoo, Antin ja Raskin seistessä vastakkain, heidän
vierellään). Minä en ensinkään kujeile. Nyt, isäntä: te suostutte Antin
ja Ellin liittoon, ellei Mikko tänne saavuttuaan kosi Elliä ja kihlaa
häntä tavan mukaan. Suostutteko?

_Raski_. Sama kai tuo lienee. Minun puolestani saatte aikeenne
toteuttaa, kunhan vain ei Mikko pääse minua lupauksen rikkomisesta
syyttämään.

_Esko_. Ja sinä, Antti, tyydyt kohtaloosi kuin mies, jos Mikko tänne
tultuaan kihlaa Ellin morsiamekseen?

_Antti_. Täytyy minun tyytyä.

_Esko_. Sitten kättä päälle, ja minä erotan. (Erottaa Raskin ja Antin
yhdistetyt kädet.) Kas noin! Nyt on riita sovitettu. Ensi viikon
torstai ratkaisee, tuleeko Antti vai Mikko Raskille kotivävyksi.

_Elli_. Minun mielipidettäni asiassa ei ole vielä kysyttykään.

_Esko_. Ei ole tarviskaan. Harvoin kissa hiireltä lupaa kysyy, kun
hänet poskeensa pistää.

_Raski_. Niin, tässähän se nyt ratkeaa asia omia aikojaan. Eskon tuuma
oli mainio. Meidänkään, Antti, ei ole tarvis toisillemme nurjaa mieltä
kantaa, päättyköön asia puoleen tai toiseen.

_Antti_. Samaa mieltä olen minäkin. Sovinto on säilytettävä joka
tapauksessa.

_Esko_. Sopu olla pitää talossa, jos ei muuten niin tappelemalla. Ja
sinä, Elli, saat alkaa valmistella morsiuspukuasi, sillä ensi torstaina
ne pidetään sinun kihlajaisesi, vaikka sitten sulhasmies tehtäisiin
lepästä.



TOINEN NÄYTÖS


Sama huone kuin edellisessäkin näytöksessä.

_Esko_. Turhia pelkäät, Antti. Esko täyttää aina lupauksensa.

_Antti_. Mutta minkä sille voit sinäkään, jos Mikko tulee tänne
sovitulla ajalla ja hän, jolla on jo ennestään suostumus puolellaan,
saa asiansa ajetuksi niin, että minun ja Ellin liitto joutuu vaaraan.

_Esko_. Ei mitään hätää. Pölytä vain takkisi valmiiksi kihlajaisia
varten; sinusta se kotivävy Raskille kumminkin tulee. Ja, Antti, sitten
kun sinusta tulee isäntä tähän taloon, otat kaiketi minut torppariksesi
tuonne takapalstalle? (Elli tulee sisään.) Eikö niin, Elli?

_Elli_. Mistä on puhe?

_Esko_. Teemme tässä Antin kanssa torpankontrahtia. Hän aikoo ottaa
minut torpparikseen takapalstalle, kunhan hänestä ensinnä tulee isäntä
tähän taloon.

_Elli_. Niin, sitten vasta. Mutta onko niin varmaa, että tuo aika tulee
milloinkaan? Isä juuri taasen puhui minulle Mikosta ja vaati antamaan
myöntävän vastauksen Mikon kosinnalle. Isää miellyttää Mikon maine ja
rikkaus; siksi hän haluaisi saada Mikosta vävyn taloon, mutta minä en
mene Mikolle vaimoksi, en mene!

_Antti_ (katkerana). Köyhyys on ihmisen suurin kirous. Kun miehellä on
rahaa, on hänellä silloin arvoa ja mainettakin, ja silloin hänelle on
kaikki luvallista. Varaton mies ei ole koiraa parempi.

_Esko_ (juhlallisesti). Aamen! Keräänkö kolehdin saarnasi päälle?
Sinä, Antti, saarnaat kuin paras pappi. Mutta tänään, kun tässä
talossa saarnaa vaalisaarnansa toinenkin viraton pastori, saat sinä
nyt vaalisaarnasi pidettyäsi pötkiä matkoihisi. Minä yksin jään
vastaanottamaan toista vaalipappia, Möykky-Mikkoa, joka arvatenkin
kohta on täällä. (Työntää Antin edellään huoneesta ulos.)

_Elli_. Esko hyvä, autathan sinä minua ja Anttia minkä voit? Minä en
milloinkaan mene Mikolle vaimoksi. Pidän Antista ja haluan olla hänelle
uskollinen.

_Esko_. Ole huoletta, Elli. Mikko ei tule milloinkaan onnistumaan
kosimisessaan vastoin sinun tahtoasi. Jos isäsi suosiikin Mikkoa ja
koettaa pakottaa sinut myöntymään hänen tuumiinsa, ei se merkitse
mitään. Otan vastatakseni siitä, että ennenkun tämä päivä on kulunut
iltaan, on isäntä myöntynyt sinun ja Antin kihlaukseen.

_Elli_ Olen sinulle, Esko, iäti kiitollinen, jos voit sen tehdä.

_Esko_. Minä voin sen tehdä, ja minä teen sen, siitä saat olla varma.
(Pyörittää Elliä ympäri.) Kauniita punaposkisia tyttöjä ei luovuteta
kaiken maailman Mikoille. Mutta nyt, Elli, on sinun mentävä samaa tietä
kuin Anttikin ja jätettävä minut tänne yksinäni toimimaan.

_Elli_. Menen mielelläni ja uskon sinulle näiden pulain selvittämisen.
(Poistuu.)

_Esko_ (mittelee lattiaa). Nyt riippuu asiain onnistuminen kokonaan
minusta, mutta sitten en olekaan enää entinen Esko, ellen tee Mikolle
semmoista kepposta, että häneltä tässä talossa ainakin toistaiseksi
kosimishalu lauhtuu. Kunpahan vain tuumani onnistuisi. Mihin minä sen
sanomalehden viskasin? Kas tuollahan se on. (Löytää sanomalehden, mistä
lukee kotvan ääneti.) Kun minä luen ukolle tuon uutisen ja vielä muuten
hiukan kohentelen hänen mustalaisvihaansa, niin varokoonpa silloin
Mikko turkkinsa, kun tulee tänne. He, ukko ja Mikko, eivät tunne
ennestään toisiaan, ja silloin Mikko menee mustalaisesta että helähtää,
jos laskuni eivät petä. (Kuuluu kolinaa.) Ahaa, ukko on tulossa sisään.
(Istuutuu tuolille ja alkaa lukea sanomalehteä.)

_Raski_. (tulee sisään). Esko se on ahkera poika sanomalehteä lukemaan.
Kuuluuko mitään uusia maailmalta?

_Esko_. Onhan tuota aina yhtä ja toista uutta. Luin juuri jutun
mustalaisten rosvouksista Lapualla, mutta lienee isäntä tuon jo kuullut?

_Raski_. En ole kuullut. Joko noita lempoja taasen on liikkeellä näillä
mailla? Ovatkin pysyneet tästä meidän pitäjästä poissa siitä alkaen,
kun ruvettiin niitä kovistelemaan. Vai jo taasen ovat liikkeellä! Mitä
ne nyt ovat saaneet rosvotuksi? Lueppas sinä tuo juttu, sinulta se
sujuu luku paremmin.

_Esko_ (lukee sanomalehdestä). "Taas mustalaisten urotöitä. Tämän
kuun kolmantena päivänä tuli erääseen taloon Lapualla yksinäinen
mustalainen, pyytäen saada yösijaa talossa. Pyyntöön suostuttiin.
Mutta yöllä, talonväen nukkuessa, poistuikin mustalainen talosta,
vieden muassaan talonväen vaatteita, pari taskukelloa ja pienemmän
summan rahaa. Olisi suotavaa, että tämänlaisten tapahtumain estämiseksi
pidettäisiin mustalaisia tarkemmin silmällä ja niissä kunnissa,
missä on olemassa kunnan päätös asiasta, tuommoiset kuljeksivat
mustalaiset armotta pysäytettäisiin irtolaisuudesta ja lähetettäisiin
vanginkyydillä kotipaikoilleen. Puheena oleva mustalainen on nuori,
solakka mies, arpi oikean silmän päällä, ei näytä näköjään paljoakaan
mustalaiselta."

_Raski_. Katsoppas veitikkaa, kun vielä nuo kellotkin sai käsiinsä.
Joutuisi mokoma värkki tulla kiinniotetuksi.

_Esko_. Semmoisia ne ovat mustalaiset.

_Raski_. Lurjuksia ne ovat pienimmästä suurimpaan. Minultakin veitikat
veivät kerran ihka uuden koirannahkalakin pirtin seinästä naulasta,
mutta silloin myöskin tein päätöksen, etten noiden roistojen kanssa
enää ole missään tekemisissä. Nyt kun meillä on kunnan päätös niiden
kiinniottamisesta, niin kiinni nipistän joka sorkan minkä tapaan ja
annan kruununmiesten käsiin.

_Esko_. Se on oikein, isäntä, sillä heistä parhaiten pääseekin
vapaaksi. Joka päivä niitä lempoja muuten on vastuksena, elleivät ne
saa hiukan tuntea lain kouraa.

_Raski_. Niin, myötäänsähän niitä olisi pirtti puolillaan. Ties sen
milloin tuo Lapuan veijari tänne saakka ehtii?

_Esko_. Pistämme nuoriin, jos täällä päin näyttäytyy.

_Raski_. Nuoriinpa toki ja sitten rekeen ja nimismiehen luokse. Tuota,
etkö ole Elliä hiljakkoin nähnyt?

_Esko_. Juuri äsken hän lähti tästä. Sanoi menevänsä kamariinsa.

_Raski_. Vai niin. Täytyy lähteä häntä tapaamaan. (Poistuu.)

_Esko_ (naputtaa sormiaan). Kippis! Tulepas nyt, hiivatin Mikko, tänne,
niin varmasti kosimiskuumeesi jäähtyy. Saakuti holle! Ajatellapa,
että meidän ukko itse, luultu Mikon appiukko, ajatellapa, että hän
itse saa näytellä pääosaa ilveilyssä! Mahtanee tuo myöhemmin kaivella
äijän vanhaa aatamia. Hah, hah, hah, ihan naurattaa, kun sitä vain
ajatteleekin. (Miettii.) Jaa, nytpä jo tiedän. Kun Mikko tulee tänne,
houkuttelen hänet pihakamariin, juoksen ilmoittamaan isännälle, että
meillä on mustalainen talossa, ja sitten menee loppu jo itsestään.
(Katsoo ikkunasta ulos.) Äläpäs hitossa! Tuonne ajoi joku hevosella
pihaan. Nuorehko mies näyttää olevan. Tuo on varmaan Möykky-Mikko.
(Poistuu ikkunasta.)

_Mikko_ (tulee sisään turkkeihin puettuna, esiintyy mahtailevasti).
Hyvää päivää!

_Esko_. Herra antakoon! Herra antakoon!

_Mikko_ (silmäilee ympärilleen). Tämäkö on Raskin talo?

_Esko_. Tässähän sitä on taloa vaikka Raskiksikin. Täällä olisi
vieraalle tuoli. (Tarjoaa tuolia.)

_Mikko_ (kävelee lattialla). Oletko talon renki?

_Esko_. Luuliko vieras minua isännäksi? Renki olen, ja on tässä talossa
ennestään jo toinenkin renki.

_Mikko_ (halveksivasti). Vai on toinenkin renki.

_Esko_. Joo, kaksi meitä on renkiä jo ennestään, ja kolmatta ei
luullakseni tarvita. Täytyy kysellä rengin paikkaa muualta.

_Mikko_. Perkele! Luuletko minun rengin paikkaa haeskelevan?

_Esko_. Herra ihme! Piiaksiko vieras sitten aikoo ruveta?

_Mikko_. Suus kiinni! Minun nimeni on Mikko Möykky.

_Esko_. Soo! Vai Mikko, sepä hauskaa. Minun nimeni on Esko.

_Mikko_ (painokkaasti). Mikko Möykky.

_Esko_. Hoo! Vai Möykky. Minun täysi nimeni on Esko Pässinpää.

_Mikko_. Kyllä olet pässinpään näköinenkin.

_Esko_. Olenko, sittenhän olemme ihmeesti samannäköiset.

_Mikko_. Tukitko suusi, hävytön! Minä olen Mikko Möykky, nimeni pitäisi
olla tuttu jokaiselle.

_Esko_. Ja minä olen Esko Eskonpoika Pässinpää, Tervamäen alingosta,
Pahkaperä-Jussin seitsemäs poika. (Kumartaa.) Emmekö oikein paiskaa
kättä? (Ojentaa kätensä.)

_Mikko_ (kopeasti). Minä en ole renkien tuttu. Missä isäntä on?

_Esko_. Mitäs vieras nyt isännällä? Olisiko asiaa?

_Mikko_ (kiivaasti). Minä en sinulle rupea asioitani selvittämään.

_Esko_. No, no, vieraan ei pidä suuttua. Isäntä sanoi, ettei häntä saa
tulla häiritsemään, ellei ole välttämätöntä asiaa.

_Mikko_. Mutta minulla on välttämätöntä asiaa. Minä olen Raskin tuleva
vävy ja tahdon tavata isäntää itseänsä.

_Esko_ (on säikähtävinään). Herra toki, vai tuleva vävy! Miksi ette
tuota heti sanonut? (Juoksee hätäillen paikasta toiseen.) Tuota...
minä... seuratkaa minua. Isäntä käski viedä teidät pihakamariin, jos
sattuisitte tulemaan taloon sillä aikaa, kun hän on poissa.

_Mikko_. Hyvä on, nouda hänet kotiin. (Esko avaa oven ja kumartaa
Mikolle. Poistuvat.)

_Esko_ (tulee tanssien takaisin). Nyt sitten alkaa turnajaiset.
(Matkii Mikon liikkeitä ja puhetapaa.) "Minä olen Mikko Möykky! Minä
olen Raskin tuleva vävy!" Uskopas, Mikko, ei pidä nuolaista ennenkuin
tipahtaa. Tuommoinen ylpeä mahtailijako saisi Raskin kauniin ja
hyväluontoisen Ellin vaimonaan kiusattavakseen? E-heei! (Vakavana.)
Niin, Elli on hyvä tyttö. Melkein tekisi mieleni itse hänelle makeilla
ja sitten kosia, jolloin hän varmasti olisikin minun, olisipa niinkin.
(Entiseen tapaansa.) Ei! Hittojako poikamies akalla tekee, saakoon
Antti Ellinsä. Antti käy miehestä hänkin, ja hänet minä autan vävyksi
tähän taloon, niin totta kuin nimeni on Esko — Esko Pässinpää se taisi
äsken olla. Juu, pojat, sanoi Sumperi, kun saippuaa haukkasi, sen minä
teen. (Poistuu.)

_Elli_ (tulee sisään). Nythän talo tyhjältä näyttää, ei ristinsielua
täälläkään. Olin kuulevinani täällä äsken puheen sorinaa, mutta lienen
erehtynyt. Olisi muuten sentään ollut hauska nähdä, minkä näköinen mies
tuo Mikko on näköjään. Eivätkö ne ole hassuja nuo vanhain tuumat. Isä
ei tunne Mikkoa enempää kuin minäkään, tuskin on koskaan miestä nähnyt,
ja kumminkin hän lupaa minut Mikolle vaimoksi, hah, hah, hah.

_Esko_ (tulee Raskin ja Antin seuraamana sisään). Niin, mitä nyt teemme?

_Raski_. Ei arveluakaan, asiaan käsiksi ja mies nuoriin.

_Antti_. Eikö sentään olisi parempi lähettää tieto nimismiehelle ja
jättää vangitseminen hänen tehtäväkseen?

_Raski_. Ei, me emme viivyttele minuuttiakaan. Elli, sinä haet
kappaleen nuoraa käsiä varten, ja Antti tuo köyden, jolla kytkemme
jalat. (Antti poistuu.)

_Elli_ (säikähtäneenä). Mitä on tekeillä? Kenen käsiä varten minun
pitää nuoraa hakea?

_Raski_. Meillä on mustalainen talossa, Lapuan kellojen varas, ja me
nipistämme hänet kiinni. Etsi käsille kappale nuoraa, kuten sanoin.

_Esko_ (rehentelee). Joutui lempo kerrankin miesten kouriin.

_Elli_. Huh! Minua niin peloittaa. Missä hän on?

_Raski_. Esko on narrannut hänet pihakamariin, ja sieltä saa hän
marssia suoraan linnaan. Esko, minne heitit sen sanomalehden? Katson
vielä tuntomerkit.

_Esko_. Tuonne sen pistin seinän naulaan. (Ottaa lehden naulasta
seinältä ja antaa Raskille.) Tuossa on, isäntä, ja katsokaa nyt tarkoin
tuntomerkit, että muistatte.

_Elli_ (Eskolle). Et usko, Esko, miten minua peloittaa; tekisi mieli
juosta karkuun.

_Esko_. Joutavia pelkäät, pian on mies nuorissa, ja silloin hän on
voimaton.

_Raski_ (on käännellyt sanomalehteä käsissään). Kas, tuossa se on.
(Lukee änkkäillen.) "Pu-heena oleva mustalainen...mustalainen on
nuo-ärrä-ii nuori..." Ei, niin jo lyö präntin harmaaksi silmissäni,
ettei tuosta luvusta tahdo tulla mitään. Esko, lueppas sinä tuo juttu,
sinulta se sujuu luku nokkelammin.

_Esko_ (lukee). "Puheena oleva mustalainen on nuori, solakka mies, arpi
oikean silmän päällä, ei näytä näköjään paljoakaan mustalaiselta."

_Raski_. Kas niin, kyllä nyt muistan: nuori, solakka mies, arpi oikean
silmän päällä, ei näytä näköjään paljoakaan mustalaiselta. Kyllä nyt
tiedän, ettemme väärää miestä kiinni ota.

_Antti_ (tulee sisään köysi kädessä). Tässä olisi köysi:

_Elli_ (on löytänyt nuorankappaleen). Ja tässä nuorankappale, mutta
älkää, hyvät miehet, kohdelko miesparkaa tarpeettoman ankarasti.

_Raski_. Armo pois! Mustalaisen nahka ei turhia aristele.

_Esko_ (virnistelee silloin tällöin toisilta salaa). Oikein, isäntä.
Annappa, että hän joutuu näiden kämmenien väliin. Mutta miten otamme
hänet kiinni? Ryntäämmekö joukolla pihakamariin ja pistämme hänet
siellä köysiin, vai miten?

_Raski_. Eikä helkkarissa! Kuulisi rymyn ja livistäisi ikkunasta
karkuun. Nyt täytyy menetellä viisaasti. Annahan, kun tuumaan.
(Miettii.) Ahaa, jo tiedän. Esko, sinä kun olet hänen kanssaan tuttu jo
ennestään, menet pihakamariin ja houkuttelet hänet jollakin tekosyyllä
tänne tupaan. Me toiset sillä aikaa piiloudumme täällä tuvassa, ja
teidän astuttuanne tänne sisään minä annan merkin, jolloin syöksymme
yhtaikaa hänen niskaansa ja rutistamme allemme kuin rukkasen. Kun minä
huudan: So, pojat! ja lyön tällä tavalla jalkaa lattiaan (lyö jalkaa
lattiaan), silloin hypätkää miehen niskaan kuin rajuilma.

_Esko_. Sen me teemme, isäntä.

_Antti_. Mutta oletteko varma, että hän on sama Lapuan kellojen varas,
ettemme viatonta miestä vangitse?

_Raski_. Sama lurjus hän on. Seisoin äsken navetan takana, kun hän
ajoi pihaan, ja silloin jo itsekseni ajattelin, ettei tuo mies kulje
oikeilla retkillä. Ja voinhan, tuota, vielä tarkemmin silmätä miestä
ennenkuin ryntäysmerkin annan, ettei käsiimme joudu väärä mies. Esko,
sinä saat lähteä (Esko poistuu), ja te toiset hakekaa piilopaikka
itsellenne.

_Elli_ (piilottaa itsensä sängyn eteisen taakse). Tekisi mieleni juosta
täältä pakoon.

_Antti_. Älä joutavia pelkää. Minä tulen sinulle turvaksi. (Menee
eteisen taakse Ellin vierelle.)

_Raski_ (piilottaa itsensä jonnekin näyttämön katsomonpuoliselle
reunalle yleisön näkyviin. Hänellä on sanomalehti kädessä ja
köysivyyhti käsivarren mutkassa.) Pitäkää varanne, että olette valmiina
heti kun annan ryntäysmerkin.

_Esko_ (tulee sisään Mikko edellään). Vai olette te käynyt Lapualla.
(Raski, piilossa, vilkaisee sanomalehteen ja nyökyttelee päätään.)

_Mikko_ (kävelee mahtavana lattialla). Näyttää kuin tämä talo olisi
kokonaan kylmillä.

_Raski_. Ahaa! Vai tekisi mieli rosvoamaan! (Huudahtaa.) So, pojat!
(Polkaisee jalkaa, syöksyy piilostaan Mikkoon käsiksi; Esko ja Antti
tekevät samaten.)

_Mikko_ (taistelee vastaan). Mitä kirottua väkeä te olette?
Hellitättekö?

_Raski_. Emme hellitä! Koivet nuoriin!

_Esko_. Älä pelkää, emme me pane nuoraa kaulaasi, saappaasi vain
lujemmin sääriisi kiinnitämme, etteivät tielle putoa.

_Raski_ (sitoo Mikon kädet ja jalat). Nyt kestää hiuka tempoillakin.

_Mikko_ (on koko kohtauksen ajan melunnut). Te hävyttömät roistot,
siantappajat, otatteko köydet irti?

_Antti_. Emme ota. Sinun täytyy, mies, olla hiljaa, tai muuten suljemme
sinut toiseen huoneeseen.

_Raski_. Kannamme hänet pesutupaan, sen seinät kyllä kestävät ääntä.

_Esko_. Teemme sen, viemme hänet pesutupaan. (Kantavat Mikon ulos.)

_Elli_. Kauhea mies, kun melusi ja taisteli vastaan! Mutta miksi
minussa on epäilys, ettei kaikki ole oikein? Olin äsken huomaavinani,
että Esko salaa silloin tällöin nauroi, ja se on aina varma merkki
siitä, että jokin asia on hullusti tai että hänellä on silloin tekeillä
jotakin koirankuria. Mitähän se lienee? Vai olisiko hän nauranut isäni
äskeiselle innostukselle? Mahdotonta ei ole sekään. Olkoon miten
tahansa, mutta selvän otan joka tapauksessa hänen kujeistaan, jos niitä
on tekeillä.

_Raski_ (tulee Eskon ja Antin seuraamana sisään). Melutkoon nyt siksi,
kun siitä kyllänsä saa. Lemmon ripeä mies oli vastaan pinnistämään,
puolusti itseään kuin mies.

_Esko_. Niin teki. Mutta en vain minä olisi uskonut isäntääkään, vanhaa
miestä, tuommoiseksi karhuksi. Ei siinä paljoa painanut mustalaisen
vastaan tappeleminen eikä potkiminen — nöyrtyä täytyi, kun isäntä
kerran kiinni kahmaisi.

_Raski_ (hymyillen). Kyllähän, tuota, sitä minunkin kämmenissäni vielä
hiukan on pontta.

_Esko_. On tosiaan, se täytyy myöntää.

_Elli_. Pesutupaanko te hänet veitte?

_Antti_ (Ellille). Niin. (Kääntyen Raskiin ja Eskoon.) Mutta mitä
nyt teemme, emmehän voi häntä kauan vangittunakaan pitää? Olisiko
lähetettävä sana nimismiehelle?

_Elli_. Antti rakas, ethän vain häntä liian kireälle köyttänyt?

_Antti_ (Ellille). Emme, ole huoletta.

_Raski_. Sana kai tästä on lähetettävä, että tulevat hänet täältä pois
noutamaan. Eikö Esko lähtisi viemään sanaa nimismiehelle?

_Esko_. Kyllä, isäntä, minä lähden.

_Mikko_ (syöksyy vapaana sisään). Te rakkarit, kyllä minä teidät
opetan! Semmoinen mies on Möykky-Mikko, ettei häntä ilmaiseksi koirana
ja narrina kohdella. Tämmöiseen taloon olisin tullut vävyksi, phyi!
Raski saa ijankaikkisesti pitää tyttärensä minun puolestani. (Syöksyy
ulos.)

_Raski_ (seisoo samaten kuin toisetkin pitkän ajan Mikon poistuttua
hölmistyneenä paikallaan. Kynsii harmistuneena korvallistaan.) Tuhannen
— tuhannen — tuhatta! Oliko tuo Möykky-Mikko? (Eskolle.) Luulen, että
olemme tehneet pikku tuhmuuden.

_Esko_ (tuhman näköisenä). Niin luulen, isäntä, minäkin. (Raskin
tavoin.) Tuhannen — tuhannen tuhatta!

_Elli_ (seisoo rinnakkain Antin kanssa, kumpikin koettaa salata
voitokasta hymyään). Ja kenessä on syy tähän ikävään erehdykseen?

_Raski_. Niin, kenessä syy? Minä kyllä katsoin, että sanomalehdessä
mainitut tuntomerkit sopivat mieheen, mutta — aa! nyt huomaan,
sanomalehdessähän sanottiin, että sillä Lapuan kellojen varkaalla on
arpi oikean silmän päällä, eikö niin, Esko?

_Esko_. Juuri niin, isäntä, se oli justiinsa niin.

_Raski_. Ja minä onneton en muistanut sitä katsoakaan, en kuolemakseni.
Katsoin vain, että oli nuori solakka mies eikä mustalaisen näköinen.

_Esko_. Kah! Siinäpä se, siis kokonaan sanomalehden syy. Miksi eivät
paremmin huomauttaneet tuosta arvesta? No, viis tuosta, — me, isäntä,
emme tuommoisista joutavista pikkuasioista surua kanna. Mikko taisi
tulla hiukan loukatuksi, mutta tulkoon, tuommoisen suupaltin ei ole
suurta väliä.

_Raski_. Oikein sanottu, minuakin viatonta ihmistä haukkui, juuri kuin
ei sitä joskus vahinkoa tulisi kenelle tahansa.

_Esko_. Niin, ja kehtasi vielä Elliäkin häväistä.

_Raski_. Häpäisikö Elliäkin? Ryökäle, minua jo suututtaa.

_Esko_. Isännällä on täysi syy suuttuakin. Mutta, isäntä, jos minä
olisin teidän sijassanne, tekisin pikku kepposen ja kostaisin Mikolle.

_Raski_. Mitä tarkoitat?

_Esko_. Mikko halusi Elliä vaimokseen, mutta teidän sijassanne
antaisinkin Ellin Antille ja pitäisin kihlajaiset vielä tänä samana
päivänä. Mikko kun saisi tuon kuulla, niin tiedättekö, miten se häntä
sapettaisi?

_Raski_ (miettivänä). Niin, tuota... ja taisinhan minä jotakin
sinnepäin luvatakin.

_Antti_ (on Eskon ja Raskin puhellessa vilkkaasti supattanut Ellin
kanssa. Astuu Ellin kanssa Raskin eteen.) Isäntä, minulla ei ole muuta
rikkautta kuin rehellinen sydän ja vankat kourat. Mutta tietäen, että
te osaatte antaa niille oikean arvonsa miehessä, uudistan pyyntöni:
suostukaa meidän liittoomme, antakaa Elli minulle vaimoksi.

_Raski_. Tuota... se tahtoo sanoa... minä suostun. Rakastakaa toinen
toistanne ja tehkää elämänne onnelliseksi.

_Antti_. Kiitos, isäntä!

_Elli_. Sydämellinen kiitos, isä hyvä!

_Esko_. Aamen! Ja ken ei ennestään tiedä, mitä eräs vanha sanantapa
sanoo, niin tässä sen kuulette: kotikissalla on aina etuoikeus oman
talon hiiriin.




*** End of this LibraryBlog Digital Book "Kilpakosijat : Kaksinäytöksinen pila" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.