Title: Jeppe Niilonpoika eli Talonpojan ihmeelliset seikkailut - Viisinäytöksinen huvinäytelmä
Author: Holberg, Ludvig
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Jeppe Niilonpoika eli Talonpojan ihmeelliset seikkailut - Viisinäytöksinen huvinäytelmä" ***


JEPPE NIILONPOIKA

eli Talonpojan ihmeelliset seikkailut


Viisinäytöksinen huvinäytelmä


Kirj.

LUDVIG HOLBERG


Suomentanut V. Tarkiainen



Agricola Kustannusosakeyhtiö, Helsinki, 1909.



LUDVIG HOLBERG


Ludvig Holberg syntyi 3 pnä jouluk. 1684 Bergenissä, silloisen Norjan
vilkasliikkeisimmässä meri- ja kauppakaupungissa. Hän polveutuu
luultavasti talonpoikaissuvusta Trondhjemin tienoilta. Mutta hänen
isänsä oli mennyt sotilasuralle ja kohonnut everstiluutnantiksi saakka.
Holberg jäi jo nuorena orvoksi vanhemmistaan, sukulaistensa
hoidettavaksi. Hän kävi kuusi vuotta Bergenin latinakoulua ja läksi v.
1702 Kööpenhaminaan aikeissa suorittaa ylioppilastutkinnon. Pian hän
kuitenkin palasi takaisin kotimaahan, koska hänellä ei ollut varoja
jatkaa opintojaan. Oltuaan vuoden kotiopettajana eräässä pappilassa hän
lähtee uudelleen Kööpenhaminaan ja suorittaa siellä jumaluusopillisen
virkatutkinnon 1704. Taaskin hän saa kotiopettajan toimen Bergenissä,
mutta ei viihdy siinä kauan. Matkustamis-into on herännyt hänessä. Hän
haluaa päästä läheltä tutustumaan siihen suureen maailmaan, jonka
edustajia hän oli lapsuudestaan saanut nähdä kotikaupunkinsa satamassa.
Pieni rahasumma taskussa hän suuntaa kulkunsa Hollantiin, kävelee jalan
Amsterdamista Aacheniin ja sieltä takaisin. Sairaus ja rahanpuute
ajaa hänet jälleen Norjaan, mutta pian hän on uudelleen matkoilla
(vv. 1706-1708 ja 1714-1716). Hän kiertelee nyt laajalta ympäri
Europpaa (maamatkat enimmäkseen jalkaisin) Pariisista Roomaan ja
Roomasta takaisin Amsterdamiin, elää kaksi vuotta Oxfordissa, vuoden
Pariisissa, makaa kuoleman sairaana Genuassa, on melkein aina
kuumeessa, taistelee sairautta ja köyhyyttä vastaan, oppii tuntemaan
eri kansoja ja eri säätyjä, ranskalaisia pappeja ja englantilaisia
ylioppilaita, hollantilaisia merimiehiä ja espanjalaisia munkkeja,
saksalaisia oppineita ja italialaisia näyttelijöitä. Matkavuodet ovat
hänen oppivuosiansa. Ne vakaannuttavat hänestä miehen, vapauttavat
kotoisista ennakkoluuloista. Kaikkialla hän on innokas huomioidentekijä
ja tietojenkerääjä, ja hän saavuttaa laajan yleiseuroppalaisen
sivistyksen. Hänestä tulee pohjoismaisen kirjallisuuden tietorikkain ja
monipuolisin kirjailija aikanansa.

Matkoilta palattuaan asettui Holberg pysyväisesti Kööpenhaminaan. Hän
alottaa kirjailijatoimensa historioitsijana; hänen ensimäisen teoksensa
nimi on "Introduction til de Europaeiske Rigers Historie" (Johdatus
Europan valtioiden historiaan) v. 1711. Se ja muut tieteelliset
julkaisut hankkivat hänelle professorin arvonimen v. 1714, mutta vasta
1717 hän pääsee palkkaa nauttivaksi yliopiston opettajaksi. Hänen
opetusaineenaan on metafysiikka, jota hän sydämestään inhoaa; myöhemmin
vanhat kielet ja historia.

Vuonna 1719 julkaisee Holberg ensimäisen kaunokirjallisen tuotteensa,
satiiris-koomillisen runoelman, nimeltä _Peder Paars_. Siinä hän
ivailee tanskalaisten turhamaisuutta, itsekkäisyyttä, tyhmyyttä y.m.
heikkouksia, jotka ovat seurauksena maan pienuudesta ja henkisten
näköalain ahtaudesta. Runoelman nerokkaissa kuvauksissa piilee jo
pieninä ituina aihe useimpiin Holbergin komedioihin ja vilahtelee
ohimennen moni niistä henkilöistä, joiden luonnekuvat hän on myöhemmin
perinpohjaisemmin piirtänyt. "Peder Paars" on runsaan ja nopean
draamatuotannon edelläkävijä. Kun tanskalainen teatteri ("Den danske
Skueplads") avataan v. 1722, alkavat Holbergin kuuluisimmat
huvinäytelmät syntyä hämmästyttävällä vauhdilla toinen toisensa
perästä, vähintään 7 komediaa vuodessa. Vuoteen 1727 päästyä, jolloin
teatteri suljetaan, tavoittelee niiden lukumäärä jo kolmeakymmentä.
Tämmöinen tuotteliaisuus on ainoa laatuansa pohjoismaiden
kirjallisuudessa ja sitä omituisempi, kun se on lähtöisin 37-40 vuotta
vanhan yliopistonprofessorin kynästä. Tuo hiljainen ja yksinäinen,
lempeästi hymyilevä oppinut on laskenut sillä perustuksen
tanskalaiselle teatterille ja jättänyt syvät merkit skandinaaviseen
kultuurielämään.

Henkiseltä rakenteeltaan on Holberg romaanista heimoa, selkeän
ja valistuneen järjen mies. Hän kuuluu n.s. klassilliseen
kirjallisuussuuntaan, ja hänen taiteensa suuri esikuva on lähinnä
Molière ja ranskalainen komedia, mutta sen juuret ulottuvat
italialaiseen naamionäytelmään ja aina roomalaiseen Plautukseen asti.
Hän rakentaa kappaleensa varman, säännöllisen suunnitelman mukaan.
Juoni kehitellään selvästi ja johdonmukaisesti, aivankuin matemaattinen
todistelu, ja lopussa esitetään tulos moraliseeraavan oppilauseen
muodossa. Henkilöiden kuvauksessa pannaan pääpaino suurille
yleispiirteille; kaikki yksilöllinen, personallinen jätetään pois.
Tästä suoraviivaisuudesta johtuu luonteiden selvyys ja täsmällisyys,
mutta samalla myös jonkunlainen kaavamaisuus ja yksipuolisuus. Katsoja
ei näe henkilöä kaikilta tahoilta, vaan ainoastaan jonkun ominaisuuden,
joka on vahvennettu kaikki-määrääväksi. Niinpä esim. Holbergin lukuisat
lääkärit, asianajajat ja palvelijatyypit sekä monet naisluonteista ovat
kaikki sovinnaisia aivokaavailuja, ikäänkuin samaan muottiin valettuja.
Mutta parhaissa kappaleissaan, kuten _Erasmus Montanuksessa_ ja
varsinkin _Jeppe Niilonpojassa_ (sen tanskalainen nimi on "Jeppe paa
Bjerget"), hän rikkoo klassillisen luonteenkuvauksen ahtaat puitteet ja
luo henkilön niin todenmukaisen ja vivahdusrikkaan kuin vaan
germaanisen renessanssirunoilija Shakespearen (tai Suomessa Aleksis
Kiven) rehevä mielikuvitus on pystynyt luomaan.

"Ajatelkaa Jeppeä!" -- lausuu Georg Brandes tutkimuksessaan Ludvig
Holbergista -- "Kaiken sen mitä haluamme tietää, kun tahdomme oppia
tuntemaan jonkun ihmisen, ja paljon enemmän kuin tavallisesti tiedämme
ihmisistä, jotka muuten todellisuudessa tunnemme tai tapaamme
näyttämöllä, saamme tietää Jepestä. Kaikkiin kysymyksiin saamme
vastauksen. Millainen ihminen hän on, ja miten hän on tullut siksi,
mikä hän on? Millainen on hänen mielenlaatunsa, mitä paheita ja mitä
hyveitä hänessä on? Kuinka pitkälle hänen tahtonsa voima ulottuu, onko
hänellä ymmärrystä ja millainen ymmärrys? Mikä on hänen väkevin
intohimonsa? Mihin huvituksiin hän on taipuvainen ja mikä on hänen
ihanteensa onnesta? Mikä on hänen turhamaisuutensa tai hänen heikko
puolensa, missä narrimaisuus ja tyhmyys pistää hänessä näkyviin? Missä
kohdissa hän on ahdasmielinen ja mitkä ovat hänen ennakkoluulonsa? Mitä
hän on oppinut, lukenut ja elämässään kokenut? Mikä on se luja ydin
hänessä, joka pysyy semmoisenaan kaikissa vaiheissa, ja mitkä hänen
ominaisuuksistaan ovat yksinkertaisia tuloksia niistä olosuhteista,
joissa hän elää, ja niiden mukana muuttuvia? Mikä on hänen uskontonsa,
ja mikä hänen filosofiansa, s.o. millainen käsitys hänellä on elämästä
ja kuolemasta, jumalasta ja maailmasta, toisesta elämästä, ja mitä
vaikutelmia hän on saanut niiden ihmisten vaelluksesta, joiden kanssa
hän on joutunut tekemisiin? Kuinka hän elää, ja millä mielellä hän
soisi kuolevansa? Kaikkiin näihin kysymyksiin antaa kappale vastauksen,
ja jokainen näistä vastauksista on niin kiinteässä yhteydessä toisten
kanssa, että se voidaan johtaa niistä. Siinä on siis Jeppe, joka
huvittaa lapsia ja palvelusväkeä, mutta sitäpaitsi toinen Jeppe, joka
kiinnittää sieluntutkijan, valtiomiehen, kansanystävän, upseerin,
historioitsijan ja lääkärin mieltä."

Holbergin muista komedioista mainittakoon _Ulysses von Ithacia_, jossa
hän ivaillen mukailee saksalaisten huvinäytelmien luonnottomuuksia ja
laskee mitä hilpeintä leikkiä maailman nurinkurisuuksista, ja _Erasmus
Montanus_, jossa kuvataan paikoillaan pysyvän vanhoillisuuden ja
edistysintoisen nuorekkuuden yhteentörmäystä. Taiteelliselta arvoltaan
vähäpätöisempiä ovat _Valtioviisas kannunvalaja_ (Den politiske
Kandestøber), _Arapialainen pulveri_ (Den Arabiske Pulver), _Talonpoika
satimessa_ (Den pantsatte Bondedreng), jotka ovat suomeksi käännetyt.
Kaikissa Holbergin kappaleissa tuntuu moraliseeraava pohja-ajatus.
Kirjailija on tahtonut huvittaa, mutta samalla myös opettaa ja
kasvattaa kansaa, kasvattaa sitä ajattelemaan, käyttämään järkeänsä.
Kuvaamalla oman aikansa tyhmyyksiä ja heikkouksia, luuloja ja
ennakkoluuloja naurettavassa valossa hän on tahtonut puhdistaa ilmaa
taikauskon sumuista ja raivata edistyksen tieltä esteet pois. Hän on
tahtonut valistaa ympäristöänsä, parantaa heimoa, kurittaa tyhmien
laumaa, kasvattaa lasten parvea, niin että tyhmät häpeisivät ja
lapsista kasvaisi ajattelevia miehiä ja naisia. Holberg on
pohjoismaisten kirjailijain joukossa aikansa suurin kansan kasvattaja
ja kurittaja.

Kun "tanskalainen teatteri" oli pappien yllytyksistä suljettu ja
Kristian VI:nnen pietistinen taantumus alkaa, vetäytyy Holberg takaisin
tieteelliseen työhönsä ja julkaisee sarjan huomattavia teoksia,
"Tanskan ja Norjan kuvaus" (Dannemarks og Norges Beskrivelse), "Tanskan
valtakunnan historia" (Danmarks Riges Historie) j.n.e. Kirjassaan
"Breve til en fornem Mand" hän kertoo omasta elämästään. Hänen
kaunokirjallisista tuotteistaan tältä ajalta ansaitsee mainitsemista
ainoastaan satiiris-filosofinen romaani _Niels Klim_ (suom. "Niilo
Klimin maanalainen matka"), joka on kirjoitettu latinaksi, koska sen
vapaat ajatukset olisivat olleet "vaarallisia" kansan kielellä.

Ne muutamat komediat, jotka Holberg kirjoittaa vuoden 1747 jälkeen,
jolloin teatteri taas avattiin, eivät ole hänen parhaitansa. Vanhuus ja
20 vuotta kestänyt ero teatterista oli lamauttanut hänen
runoilijavoimiansa.

Holberg eleli yksinäisenä, naimattomana miehenä, hankki melkoisen
omaisuuden, jonka hän kiinnitti maatiluksiin. Nämät hän lahjoitti Sorön
akatemialle, josta hyvästä hänet sitten korotettiin aatelissäätyyn. Hän
kuoli 28 p. tammik. 1754 ja haudattiin ilman minkäänlaisia
juhlallisuuksia Sorön multaan.

Aikalaiset olivat unohtaneet hänet. Vasta myöhäinen jälkimaailma on
oppinut vähitellen tuntemaan hänen perustavan merkityksensä Tanskan
kirjallisuudessa, varsinkin draaman alalla, ja kohottanut hänet
pohjoismaisten kirjailijain joukossa sille kunniapaikalle, joka hänelle
oikeuden mukaan kuuluu.



JEPPE NIILONPOIKA

ELI

TALONPOJAN IHMEELLISET SEIKKAILUT


Viisinäytöksinen huvinäytelmä



HENKILÖT

 JEPPE NIILONPOIKA, talonpoika.
 NILLA, hänen vaimonsa.
 JAAKKO, suutari.
 PAROONI NIILO.
 PAROONIN SIHTEERI.
 PAROONIN KAMARIPALVELIJA.
 EERIK, lakeija.
 TOINEN LAKEIJA.
 TUOMARI.
 KAKSI TOHTORIA.
 VOUTI.
 VOUDIN VAIMO.
 KAKSI ASIANAJAJAA.
 KOLME ASEELLISTA MIESTÄ.
 MAUNU.
 PALVELIJOITA.

Tapahtuu Jeppe Niilonpojan pihamaalla ja paroonin linnassa.



ENSIMÄINEN NÄYTÖS.


Ensimäinen kohtaus.

NILLA. Tuskin lienee koko kihlakunnassa niin unista vetelystä kuin
minun mieheni; tuskin saan häntä valveille, vaikka tukasta kiskon.
Nytkin se lurjus tietää tänään olevan toripäivän, ja kumminkin vaan
makaa ja vetelehtii näin kauan. Pastori Paavali sanoi minulle
äskettäin: "Nilla! sinä olet liian tyly miehellesi, hän on ja hänen
pitääkin olla isäntä talossaan." Vaan minäpä vastasin: "Ei, herra
pastori! jos antaisin mieheni hallita vuodenkin, niin ei saisi
herrasväki veroansa eikä pappi saataviansa, sillä vuodessa hän joisi
suuhunsa kaikki, mitä talossa tavarata on. Vai minä antaisin mieheni
isännöidä, joka on valmis myymään karjansa, vaimonsa, lapsensa jopa
itsensäkin viinaan!" Silloin meni pastorilta suu lukkoon ja hän vaan
pyyhkäisi partaansa. Kartanon voutikin pitää minun puoltani ja sanoo:
"Elä, emäntä kulta, ole papin puheista milläsikään! Virsikirjassa kyllä
sanotaan, että sinun pitää olla miehellesi nöyrä ja alamainen; mutta
verokirjasi, joka on uudempi kuin virsikirja, sanoo taas, että pidä
talosi hyvässä kunnossa ja maksa vero; ja sitäpä et taidakaan tehdä,
ellet joka päivä ole miehesi kanssa tukkanuottasilla ja aja häntä
työhön vitsan väellä". Nytkin kiskoin hänet vuoteesta ja läksin ladolle
katsomaan, kuinka työ siellä sujui; vaan kun tulin takaisin, istui hän
tuolilla ja, suoraan sanoen, torkkui toinen jalka housunlahkeessa; ja
silloin minun piti ottaa patukka seinältä ja pehmittää Jeppe kultaani,
kunnes sain hänet ihan valveille taas. Hän ei edes pelkää muuta kuin
mestari Eerikkiä (sen nimen olen patukalleni antanut). Hei Jeppe! etkö
sinä senkin nauta ole saanut vielä vaatteita päällesi? Vai haluttaako
sinua vielä kerran joutua tekemisiin mestari Eerikin kanssa? No Jeppe,
pian tänne!


Toinen kohtaus.

    JEPPE. NILLA.

JEPPE. Maltahan nyt hiukkasen, että saan vaatteet päälleni! Enhän minä
voi lähteä kaupunkiin kuin porsas, paljain kintuin ja ilman takkia.

NILLA. Etkö sinä ruoja olisi ehtinyt jo panna vaikka kymmenet housut
jalkaasi, sittenkun aamulla sinut herätin?

JEPPE. Oletko pannut pois mestari Eerikin käsistäsi?

NILLA. Olen, mutta kyllä se sieltä taas löytyy, jos et pidä parempaa
kiirettä. Suoria paikalla tänne, matelija! Tänne näin! Sinun pitää
mennä nyt kaupunkiin ostamaan minulle kaksi naulaa vihreätä saippuaa;
tässä on rahat. Mutta muista nyt, että joll'et ole neljän tunnin
perästä taas kotona, niin tanssii mestari Eerikki turkin polskaa
selässäsi.

JEPPE. Mitenkä minä ehdin kävellä neljä peninkulmaa neljässä tunnissa?

NILLA. Kuka sinun käskee kävellä, tomppeli. Saat juosta. Nyt olet
kuullut tuomiosi, tee sitten niinkuin haluttaa.


Kolmas kohtaus.

JEPPE (Yksin). Nyt se lutti menee sisään syömään suurusta ja minun
mies-poloisen pitää kävellä neljä penikulmaa kuivin suin ja suuruspalaa
maistamatta. Onkohan kellään niin saakelin pahaa akkaa kuin minulla?
Luulenpa ihan, että se on itse Lusifeeruksen serkkuja. Kaikki näillä
seuduilla sanovat, että Jeppe juo, mutta he eivät sano, miksi Jeppe
juo; sillä kun minä palvelin kymmenen vuotta sotaväessä, niin en koko
sinä aikana saanut niin monta kertaa selkääni kuin nyt saan yhtenä
ainoana päivänä tuolta kirotulta naasikalta. Hän pieksää minua
ehtimiseen, vouti ajaa minua työhön kuin otusta ja lukkari elostelee
eukkoni kanssa. Onko sitten ihme, että juon? (Panee päälleen.) Enkö
saisi käyttää hyväkseni niitä keinoja, mitä luonto meille tarjoo
huoliemme haihduttamiseksi? Jos olisin pöllöpää, niin en tuota ottaisi
niin kipeästi sydämelleni, enkä myöskään joisi; vaan kun minulla nyt
kerran on älliä päässä, niin senpävuoksi se koskee minuun kovemmin kuin
muihin ja senvuoksi en voi olla juomatta. Naapurini Moens
Christoffersen sanoo minulle usein, niinkuin ystävä ainakin: "Piru
vieköön sun ihramahasi, Jeppe!" -- sanoo hän -- "antaisit sille
eukollesi kerran aika löylyn, niin kyllä muija siitä talttuisi." Mutta
minäpä en voi tehdä sitä, ja kolmesta syystä. Ensiksi, kun en uskalla.
Toiseksi, kun sänkyni takana riippuu se kirottu mestari Eerikki, jota
selkäni ei voi koskaan ajatella itkemättä. Kolmanneksi, kun minä -- sen
sanon ollenkaan itseäni kehumatta -- olen perin hyvänahkainen mies ja
kunnon kristitty, enkä koskaan hanki kostoa, en edes lukkarillekaan,
joka pitää minun eukkoani kerta toisensa perästä; sillä minä
uhraan hänelle kaikkina hänen kolmena kolehtipyhänään roponi
kaupantekijäisiksi, vaikkei hänessä ole miestä sen vertaa, että
tarjoisi minulle edes tuopin olutta vuodessa. Ei mikään ole minua niin
pistänyt kuin ne myrkylliset sanat, jotka hän viskasi minulle viime
vuonna; sillä kun kerroin hänelle, kuinka eräs äkäinen härkä, joka ei
koskaan ketään pelännyt, kerran säikähti minua, vastasi hän: "Etkö nyt
tuota ymmärrä, Jeppe? Härkä huomasi, että sinä olet vielä sarvekkaampi
ja paksupäisempi kuin se itse, eikä sentähden uskaltanut ruveta
etevämpänsä kanssa puskusille". Kysyn teiltä, hyvät ystävät, eikö
semmoiset sanat viillä rehellistä miestä luihin ja ytimiin. Olen
kuitenkin niin siivoluontoinen, etten ole koskaan toivonut akkani
kuolemaa. Päinvastoin, kun hän viime vuonna sairasti keltakuumetta,
toivoin hänen paranevan; sillä kun helvetti jo on täynnänsä pahoja
akkoja, voisi paholainen lähettää hänet takaisin maan päälle, ja niin
tulisi jälkimäinen villitys vaan kahta kauheammaksi. Mutta jos lukkari
kuolisi, niin olisinpa iloinen sekä omasta että muiden puolesta; sillä
se mies ei tee minulle muuta kuin paljasta pahaa eikä siitä ole
seurakunnallekaan mitään siunausta. Oppimaton tollo, jolla ei ole ääntä
äyrin verosta ja joka ei pysty kunnolleen edes vahakynttilöitä
valamaan. Entinen lukkari Kristo se oli toista, se mies. Se kun vetäisi
virren, niin se aikoinansa otti uskon pois kahdeltatoista lukkarilta,
semmoinen ääni sillä oli. Kerran minä päätin Nillan kuullen tehdä tenän
lukkarille, kun hän haukkui minua napalangokseen, ja sanoin: "Piru
olkoon sinun napalankosi, lukkari-Matti!" Vaan kuinkas kävi? Mestari
Eerikki otettiin heti naulasta riidan ratkaisijaksi, ja Nilla pehmitti
selkänahkani, niin että minun piti pyytää anteeksi lukkarilta, vieläpä
kiittää häntä siitä kunniasta, minkä hän, joka on niin korkeasti
oppinut mies, suvaitsi osoittaa minun huoneelleni. Siitä päivin en ole
enää koskaan ajatellut vastarintaa. Niin, niin, Moens Christoffersen!
kyllä sinun ja muiden talonpoikien kelpaa puhua, kun ei emännillänne
ole mestari Eerikkiä sängyn takana. Jos voisin jotakin toivoa tässä
maailmassa, niin rukoilisin ettei Nillalla olisi käsiä tahikka minulla
selkää; suutansa hän kyllä saa soittaa, niin paljon kuin haluaa.
(Arvellen.) Mutta mitäpä jos pistäytyisin Jaakko suutarin luo matkan
varrella? Kyllä kai hän antaa minulle ryypyn viinaa velaksi; sillä
pitäähän minulla olla aamutuimaan jotakin suuhunpantavaa. Hoi Jaakko
suutari! Oletko valveilla? Avaa ovi, Jaakko!


Neljäs kohtaus.

    JAAKKO SUUTARI (paitahihasillaan). JEPPE.

JAAKKO. Kuka lempo se näin varhain sisään pyrkii?

JEPPE. Hyvää huomenta, Jaakko suutari!

JAAKKO. Kah, Jeppekös se on? Sinäpä olet tänään varhain liikkeellä.

JEPPE. Anna minulle viinaa killingillä, Jaakko!

JAAKKO. Miks'ei, kun vaan paiskaat killingin kouraani.

JEPPE. Sen saat huomenna, kun palaan matkalta.

JAAKKO. Jaakko suutari ei anna velaksi. Tiedänhän minä, että sinulla
aina on killinki tai pari, millä maksaa.

JEPPE. Ei, hitto vieköön, ole muuta kuin joku killinki, minkä akkani
pisti mulle käteen kaupungin ostoksia varten.

JAAKKO. Mutta näes, voithan ostaessasi tinkiä pari killinkiä tavaran
hinnasta. Mitä menet ostamaan?

JEPPE. Kaksi naulaa vihreätä saippuaa.

JAAKKO. No sano, veikkonen, että naula maksoi pari killinkiä enemmän
kuin maksoikaan.

JEPPE. Mutta minä pelkään, että jos Nilla saa sen tietää, niin olen
hukassa.

JAAKKO. Mitä vielä! Mistä hän sen saisi tietää? Voithan vannoa, että
kaikki rahat menivät saippuaan. Oletpa tuhma kuin pässi.

JEPPE. Se on totta, Jaakko! niin teenkin.

JAAKKO. No killinki tänne sitten.

JEPPE. He, tuossa on. Mutta anna minulle yksi killinki takaisin.

JAAKKO (Tulee lasi kädessä, juo). Terveeks, Jeppe!

JEPPE. Joitpa kuin lurjus.

JAAKKO. Mitä! Etkö tiedä olevan tapana, että isäntä juo vieraidensa
maljan?

JEPPE. Kyllä tiedän, mutta hiisi vieköön sen, joka ensin sen tavan
keksi. Maljasi, Jaakko!

    (On pureksinut ensin mälliä, vaan pistää
    sen taskuunsa, ennenkuin juopi).

JAAKKO. Kiitos, Jeppe! Ota vielä toisellakin killingillä; et kai kehtaa
ruveta viemään sitä Nillalle takaisin? Vaan tarvitsethan palattuakin
ryypyn ruumiisi virkistykseksi? Minulla ei totisesti ole äyriäkään
antaa takaisin tällä kertaa.

JEPPE. No, kun se kerran on mennäkseen, niin menköön yksin tein, niin
että tunnen saaneeni jotakin tyhjään vatsaani. Vaan jos siitäkin menet
maistelemaan, niin en maksa mitään, tiedä se.

JAAKKO. Maljasi, Jeppe!

JEPPE. Herra varjelkoon ystäviämme ja tuhotkoon kaikki vihollisemme.
(Juo). Sepä tuntui hyvälle vatsanpohjukoissa. Ah-hah!

JAAKKO. Onnea matkalle, Jeppe!

    (Menee.)

JEPPE. Kiitos, Jaakko suutari!


Viides kohtaus.

JEPPE (Yksin. Tulee iloiseksi ja alkaa rallattaa.)

    Valkea kana ja kirjava kana
    ne hyppäsi kukon niskaan...

Ah, jospa vielä uskaltaisin juoda yhden killingin. Ah, jospa vielä
uskaltaisin juoda yhden killingin. Sen teen kuin teenkin. Ei, saakeli
sentään, silloin mun paha perii. Jos vaan pääsen kapakan näkyvistä
loitommalle, niin ei hätää mitään; mutta se tuntuu kuin väkisin
pitelevän minusta kiinni. Mennään sisään. (Aikoo mennä, vaan
seisahtuu.) Ai-ai Jeppe, mitä nyt aiot tehdä? Tuntuu kuin Nilla
seisoisi tiellä edessäni, mestari Eerikki kädessä. Parasta on, että
käännyn takaisin. Ah, jospa uskaltaisin juoda vielä yhden killingin.
Vatsa sanoo: juo, selkä sanoo: elä juo. Kumpaa minun nyt on kuultava?
Eikö vatsa ole varmempi kuin selkä? Luulenpa että on. (Arvellen.)
Kolkutanko? Hoi, Jaakko suutari! Tule ulos! Mutta se perhanan akka
tulee taas mieleeni. Kun se vaan ei löisi selkäluita rikki, viis minä
muusta veisaisin; mutta se pieksää kuin p-- -- -- (Aikoo mennä). Jumala
paratkoon! Mitä teen minä mies parka nyt? Hillitse luontosi, Jeppe!
Olisihan häpeä syöksyä onnettomuuteen yhden mitättömän viinaryypyn
takia. Ei, se ei saa tapahtua tällä kertaa. Minä lähden matkaani. (On
vaikea seisoa, tahtoo aina kallistua kantapäilleen). Ah, jospa
uskaltaisin juoda vielä yhden ainoan killingin. Oli onnettomuus, että
pääsin ensinkään viinan makuun; nyt en enää voi paikalta liikahtaakaan.
Mars matkaan, jalat! Piru teidät periköön, ell'ette siitä liikkeelle
lähde! Mutta ne kanaljat eivät vaan tahdo. Ne pyrkivät kapakkaan
takaisin. Jäseneni käyvät sotaa keskenään: vatsa ja koivet vetävät
kapakkaan, ja selkä tahtoo kaupunkiin. (Lyö hatulla jalkojaan). Ettekö
mene, senkin koirat! Senkin naudat! Ettekö mene, senkin koirat! Senkin
naudat! Senkin lurjukset! Ei perhana sittenkään, ne pyrkivät vaan
takaisin kapakkaan; pahempi leikki on saada ne kääntymään pois
kapakasta kuin saada laukki tammani ulos tallista. Ah jospa uskaltaisin
juoda vielä yhden ainoan killingin. Kenties Jaakko suutari uskoo
minulle velaksi killingin tai parin viinat, jos oikein hartaasti
rukoilen? Hei, Jaakko! vielä naukku viinaa kahdella killingillä.


Kuudes kohtaus.

    JAAKKO. JEPPE.

JAAKKO. Kas vaan, Jeppe! Joko olet tullut takaisin? Jopa arvelinkin,
että sinä jäit liian vähälle. Mitä se semmoinen tilkka miehessä tuntuu?
Eihän siitä vielä kaulakaan kastu.

JEPPE. Niinpä kyllä, Jaakko! Anna minulle vielä yhdellä killingillä.
(Itsekseen.) Kun saan sen suuhuni, niin hänen on pakko jättää se
minulle velaksi, tahtokoonpa sitten tai ei.

JAAKKO. Tässä on ryyppy, mutta ensin rahat.

JEPPE. Ensin napsu, sitten maksu, niinhän sananlaskukin sanoo.

JAAKKO. Ei nyt huolita sananlaskuista! Ellet maksa etukäteen, et saa
pisaraakaan. Minä olen vannonut, etten anna velaksi kenellekään, en
edes kartanon voudille.

JEPPE (Itkusilmin.) Etkö sentään antaisi minulle velaksi? Olenhan minä
rehellinen mies.

JAAKKO. En pisaraakaan.

JEPPE. No tuoss' on sitten kolikko, senkin kitupiikki! Nyt se on tehty;
juo nyt, Jeppe! -- Ah-hah, miten hyvää se teki.

JAAKKO. Se lämmittää sisuksia kuin leivinuuni.

JEPPE. Niin, mutta paras puoli viinassa on se, että se antaa miehelle
niin rautaisen rohkeuden. Nyt en muistele enää Nillaani enkä mestari
Eerikkiä, semmoisen muutoksen sai minussa aikaan viimeinen naukku.
Kuules, Jaakko! Osaatkos tämän laulun?

    Herra Pentti se riiteli rouvansa kans,
          Tiluranttanttaa, tiluranttanttaa!
    Niin kiivaasti illalla kammarissans,
          Tiluranttanttaa, minä laulelen vaan!
    Ja lintunen lauleli yksikseen,
          Tiluranttanttaa, tiluranttanttaa!
    Piru vieköön sen Nillankin nahkoineen,
          Tiluranttanttaa, minä laulelen vaan!
    Läksin minä kesäyönä kulkemaan,
          Tiluranttanttaa, tiluranttanttaa!
    Se lukkari on koira ja konna vaan,
          Tiluranttanttaa, minä laulelen vaan!
    Minä harmolla maantietä ratsastin,
          Tiluranttanttaa, tiluranttanttaa!
    Susi syököön sen koiran, sen lukkarin,
          Tiluranttanttaa, minä laulelen vaan!
    Mutta tiedätkös, mikä minun muijani on,
          Tiluranttanttaa, tiluranttanttaa!
    Hän on suuri lunttu ja kunniaton,
          Tiluranttanttaa, minä laulelen vaan!

Ja tämän laulun olen minä itse sepittänyt!

JAAKKO. Älä hiidessä.

JEPPE. Jeppe ei olekaan niin tyhmä kuin sinä luulet; olenpa minä
suutareistakin tehnyt tämmöisen veisun (laulaa):

    Ja suutari viulua vingutti vaan, filepom! filepom!

JAAKKO. Voi sinua narria! Pelimanneistahan se on tehty.

JEPPE. Niinpä, totta vie, onkin. Kuules, Jaakko, anna minulle vielä
tilkkanen viinaa.

JAAKKO. Hyvä! Nytpä näen, että on sinussa sentään hitunen kunnon
miestä, kun suot minulle jonkun rahapennin.

JEPPE. Hei Jaakko! Annas minulle vaan neljällä killingillä.

JAAKKO. Annetaan, annetaan.

JEPPE (laulaa taas)

    Vettä juopi maa.
    Meri janoaa.
    Taivas juoda saa,
    Kaikki, kaikki tyyni juopi;
    Miks'en minäki
    Siis joisi janooni?

JAAKKO. Maljasi, Jeppe!

JEPPE. Kippis!

JAAKKO. Jätä minullekin!

JEPPE. Takkar so mykky! Önska tej lykky! Jeeklaranamma me horn ok
krykky!

JAAKKO. Mitä minä kuulenkaan! Osaatko sinä venskaakin?

JEPPE. Juu, te vara venska para; mut en minä puhu sitä muuten kuin
juovuksissa.

JAAKKO. No sittenhän sinä puhut sitä ainakin kerran päivässä.

JEPPE. Minä olenkin ollut kymmenen vuotta malitäärinä ja oppinut
ruotsit ja saksat.

JAAKKO. Kyllä minä sen tiedän. Mehän olimme kaksi vuotta samassa
komppaniassa.

JEPPE. Totta totisesti; nyt vasta muistan. Nehän hirttivät sinut
kerran, kun sinä karkasit tiehesi Vismarin tappelussa.

JAAKKO. Vähältä piti, etten jo hirressä heilunut, mutta armo toki
annettiin. Niin hiuskarvan nenässä se on riippunut monen miehen henki.

JEPPE. Se oli saakelin suuri vahinko, ettei sinua hirtetty, Jaakko!
Mutta etkö sinä ollut mukana siinä slaagissa tuolla nummella... muistat
kai itse?

JAAKKO. Häh, tietysti olin.

JEPPE. En unohda kuuna kulloissa päivänä ensimäistä paukkua, minkä
ruotsalaiset ampuivat. Ne sihtasivat niin perhanan varomattomasti, että
siinä kaatui kerralla 3,000 miestä, vai oliko niitä 4,000. Te va nu
förpaiskattua, Jaakko! Tu te praa komma hook. Nu vara ja liite jänis i
pöksona siinä nujakassa.

JAAKKO. Niin niin, kuolema se ottaa miehen lujille; se panee
ajattelemaan autuuden asioita, kun pitää marssia päin vihollista.

JEPPE. Niinpä kyllä; mistä tuo sitten tulleekaan. Ennen sitä suurta
ampulatsuunia luin minäkin koko yön kuningas Taavetin salmia.

JAAKKO. Mutta minusta on kumma, miten sinä, joka olet ollut
sotamiehenä, nyt annat akkasi komenteerata talossa.

JEPPE. Minäkö! Jos hän olisi nyt tuossa kämmenissäni, niin saisitpa
nähdä, miten minä panisin pitkin pakaroita. Vielä ryyppy, Jaakko!
Minulla on vielä taskussa 8 killingiä, ja kun ne on juotu, niin sitten
ryypätään velaksi. (Huutaa perästä.) Tuo samalla tuoppi olutta!

    Ja Leipsigiss' oli mies,
    Ja Leipsigiss' oli mies,
    Ja Leipsigiss' oli suutaris-mies,
    Ja Leipsigiss' oli suutaris-mies,
    Ja Leipsigiss' oli mies,
    Se mies otti sitten eukon...

JAAKKO. Terveeks, Jeppe!

JEPPE. He--he--he-- --hee! Hei, sinun maljasi ja minun maljani ja
kaikkien hyvien ystävien malja! He--he--hee!

JAAKKO. Emmekö juo voudinkin maljaa?

JEPPE. Olkoon menneeksi. Anna minulle vielä yhdellä killingillä. Vouti
on kelpo mies; kun pistämme sille taalarin kouraan, niin se vannoo
vaikka sielunsa autuuden kautta, että me emme voi maksaa maaveroamme.
(On hakenut rahaa kaikista taskuistaan, vaan ei löydä.) Sano minua
konnaksi, jos minulla on enää äyriäkään. (Nikottaa.) Mutta usko minulle
vielä velaksi pari ryyppyä.

    (Viheltää ja tanssii.)

JAAKKO. Ei veikkonen! Sinä et siedä enää. Ja minä en anna vieraiden
tehdä tuhmuuksia talossani ja juoda enemmän kuin heidän terveytensä
sallii. Ennen seisokoon kauppani; sillä se on synti.

JEPPE. No vielä yksi naukki!

JAAKKO. Ei yhtään, Jeppe! En anna pisaraakaan; ajattelehan, että
sinulla on pitkä matka edessä.

JEPPE. Sinä koira, konna, peto, ryökäle! Hei, hei--iii!

JAAKKO. Hyvästi, hyvästi! Onnea matkalle!

    (Menee).


Seitsemäs kohtaus.

JEPPE. (Yksin). Prr, Jeppe! (Kaatuu.) Nyt sinä olet humalassa kuin
sika. Jalat eivät tahdo enää kannattaa. Pysyttekö pystyssä, ryökäleet!
Kas niin! Paljonko kello on? (Menee ovelle päin.) Hoi Jaakoppi,
rajasuutari! Lempo vieköön. Vielä yksi naukki! Seis siivosti, koirat!
Soikoon saakeli, jos ne eivät pysy paikoillaan. Tattis, Jaakko!
Otetaanpa pieni tuikku aamutuimaan. (Luulee näkevänsä jonkun.) Kuules,
veli; mistä menee tie kaupunkiin? Seis, sanon minä! Katsokaahan, se
porsas on ihan humalassa. Sinä joit kuin lurjus, Jaakopin poika! Onko
tuo nyt olevinaan täysi lasillinen?... Sinä olet saita kuin
turkkilainen.

    (Näitä höpistessään hän kaatuu maahan ja nukkuu siihen.)


Kahdeksas kohtaus.

    PAKOONI NIILES. SIHTEERI. KAMARIPALVELIJA. KAKSI LAKEIJAA.

PAROONI. Tänä vuonna näyttää tulevan hyvä sato; katsokaa, kuinka
täyteläistä vilja on pelloissa.

SIHTEERI. Niin näkyy, teidän armonne! Mutta senpä vuoksi viljatynnörin
hinta ei tänä vuonna pääsekään nousemaan yli 5 markan.

PAROONI. Mitäpä se haittaa. Talonpojat tulevat kuitenkin aina paremmin
toimeen hyvinä vuosina.

SIHTEERI. En ymmärrä, kuinka tuo oikeastaan on. Mutta talonpojat
valittavat kuitenkin aina ja käyvät anelemassa siemenviljaa, olipa
vuodentulo hyvä tai huono. Jos niillä on jotakin, niin sitä hurjemmin
ne juovat. Täällä asuu lähistöllä muuan kapakoitsija, jonka nimi on
Jaakko suutari, ja se on nylkenyt monta talonpoikaa putipuhtaaksi.
Sanotaan hänen panevan suolaa olueensa, jotta janottaisi sitä pahemmin,
mitä enemmän juo.

PAROONI. Se mies on ajettava tiehensä. Mutta mikä tuossa tiellä
makaa? Sehän on kuollut mies. Nykyisin ei kuule enää muuta kuin
onnettomuuksia. Juoskoon teistä joku katsomaan kuka se on.

LAKEIJA. Se on Jeppe Niilonpoika, jolla on se ilkeä eukko. Noh, nous'
ylös, Jeppe! Ei se pölkky herää, vaikka löisimme ja kiskoisimme sitä
tukasta.

PAROONI. Anna sen sitten maata. Olisipa hauska tehdä sille joku pieni
kepponen. Teillähän on tavallisesti näppäriä päähänpistoja varalla.
Keksikää nyt jotain oikein hupaista.

SIHTEERI. Minusta olisi sukkelaa, jos panisimme paperikauluksen hänen
kaulaansa ja leikkaisimme hänen tukkansa lyhyeksi.

KAMARIPALVELIJA. Minusta olisi vielä sukkelampaa, jos holvaisimme hänen
naamansa musteella ja asettaisimme jonkun katsomaan, minkälaisen pöllyn
akka hänelle antaa, nähdessään miehensä tulevan kotiin sen siivoisena.

PAROONI. Se ei olisi hullumpaa. Mutta lyönpä vedon, että Eerik keksii
vielä hullunkurisemman juonen. Sano suoraan, mitä mietit, Eerik!

EERIK. Minä esittäisin, että riisuisimme häneltä kaikki vanhat ryysyt
ja veisimme hänet paroonin parhaaseen sänkyyn ja kun hän sitten aamulla
herää, kohtelisimme häntä kaikki kuin herraa talossa, niin ettei hän
saisi selvää, miten hänelle oikeastaan on käynyt. Ja kun me sillä
neuvoin saamme hänen uskomaan, että hän on parooni, niin juotamme hänet
taas humalaan ja panemme hänet taas vanhoihin vaatteisiin ja kannamme
hänet takaisin tälle samalle rikkatunkiolle. Jos tämän taitavasti
toimitamme, niin sen vaikutus on oleva ihmeellinen, ja Jeppe luulee
ihan varmaan nähneensä unta taivaan ihanuudesta tai todella olleensa
paratiisissa.

PAROONI. Sinä olet suuri mies, Eerik, ja senvuoksi sinulta ei puutu
suuria suunnitelmia. Mutta entäpä jos Jeppe nyt herää kesken kaiken?

EERIK. Sitä hän ei tee, minä takaan sen. Sillä tuo samainen Jeppe on
suurin unikeko koko kihlakunnassa. Viime vuonna sidottiin koetteeksi
raketti hänen niskansa taakse, mutta vaikka raketti paukahti, ei hän
sittenkään herännyt.

PAROONI. Olkoon sitten menneeksi. Kantakaa hänet heti pois, pukekaa
hänen päällensä hieno paita ja viekää hänet minun parhaaseen sänkyyni.



TOINEN NÄYTÖS.


Ensimäinen kohtaus.

JEPPE (Makaa paroonin sängyssä, kultakankaasta tehty yönuttu edessä
tuolilla; hän herää ja hieroo silmiään, katselee ympärilleen ja
hämmästyy, hieroo taas silmiään, pitelee päätänsä ja tapaa kullalla
kirjaillun yömyssyn käteensä; kostuttaa syljellä silmiään ja hieroo
niitä uudestaan, kääntää myssynsä nurin ja tarkastelee sitä kaikilta
puolin, katselee hienoa paitaansa, yönuttuansa ja kaikkea ympärillään
ja vääntelee omituisesti naamaansa. Samalla kuuluu hiljaista soittoa ja
Jeppe panee kätensä ristiin ja itkee. Kun soitto on tauonnut, alkaa hän
puhua:)

Mitä tämä on? Mistä tämä komeus, ja miten minä olen tänne joutunut?
Näenkö minä unta, vai olenko valveilla? Ei, kyllä minä olen ihan
valveilla. Missä on vaimoni, missä ovat lapseni, missä on taloni, ja
missä on Jeppe? Kaikki tyyni on muuttunut ja minä myös. Mitä tämä
oikeastaan on? (Huutaa hiljaa ja arkaillen.) Nilla! Nilla! Nilla!
Tuntuu kuin olisin taivaan salissa, Nilla! enkä minä ole sitä millään
ansainnut. Mutta olenkohan se minä? Nyt tuntuu että _kyllä_, nyt tuntuu
taas _ettei_. Kun tunnustelen selkääni, joka vielä on hellä äskeisen
saunoituksen perästä, kun kuulen oman ääneni ja koettelen hampaani
koloa, niin minusta tuntuu, että minähän se olen. Mutta kun katselen
myssyäni, paitaani ja kaikkea tätä komeutta ympärilläni, ja kun
kuuntelen tuota kaunista soittoa, niin en, lempo vieköön, saa päähäni,
että tämä mies olisin minä. Ei, se en ole minä; en tuhat tulimmaista
olekaan. Mutta enhän vaan nähne unta? Minusta tuntuu siltä ettei.
Nipistänpä koetteeksi käsivarttani; jos siihen ei koske, niin minä näen
unta, mutta jos koskee, niin minä en näe unta. Ai ai... Se koski, siis
minä olen valveilla. Varmasti olen valveilla, siitä uskosta minua ei
saa kukaan luopumaan, sillä ellen olisi valveilla, niin mitenkäs
minä... Mutta kuinka sitten on mahdollista, että minä olen valveilla,
kun oikein ajattelen? Olenhan minä Jeppe Niilonpoika, siitä ei
epäilemistä. Tiedänhän minä, että minä olen köyhä talonpoika, toisen
orja, lurjus, tollo, maan mato, nälkäinen rotta ja lukkarin napalanko.
Kuinka minä sitten voisin olla keisari ja herra tällaisessa linnassa?
Ei, se on sittenkin vaan unta. Parasta, että odotan kärsivällisesti,
kunnes herään. (Soitto alkaa taas ja Jeppe rupeaa taas itkemään.) Ah,
voiko tällaista sitten kuulla unissaan? Se ei ole mahdollista. Mutta
jos se on vaan unta, niin enpä tahtoisi ikinä herätä; ja jos minä olen
hullu, niin enpä tahtoisi ikinä tulla viisaaksi; vaan käräjiin minä
vetäisin sen lääkärin, joka minut parantaisi, ja hiiteen ajaisin sen
miehen, joka minut herättäisi. Mutta minä en näe unta enkä myöskään ole
hullu, sillä minä muistan kaikki, mitä minulle on tapahtunut. Minä
muistan, että isävainajani oli Niilo, isoisäni Jeppe, niinkuin minäkin;
ja vaimoni nimi on Nilla ja hänen patukkansa mestari Eerikki ja poikani
Hannu ja Risto ja Niilo. -- -- -- Ahaa! Nyt selviää minulle
kaikki: tämä on se toinen maailma, tämä on paratiisi, tämä on
taivaanvaltakunta. Kenties join eilen itseni kuoliaaksi Jaakko suutarin
luona ja pääsin heti kuoltuani taivaaseen. Kuolema ei sitten olekaan
niin kauhea kuin pelätään; en minä ainakaan mitään kipua tuntenut.
(Soitto taukoo.) Kenties seisoo pastori Jesper paraikaa saarnastuolissa
ja pitää minulle ruumissaarnaa ja sanoo: "Sellaisen lopun sai Jeppe
Niilonpoika; hän eli niinkuin sotilas ja kuoli niinkuin sotilas." Siitä
voi olla eri mieliä, kuolinko minä maalla vai merellä; sillä erosinpa
tästä maailmasta jotenkin kosteana. (Heittäytyy taas lojalleen.) Voi
voi, Jeppe! Tämä on toki toista kuin kävellä neljä peninkulmaa
kaupunkiin ostamaan saippuata ja maata oljilla ja saada selkäänsä
eukoltaan ja tietää lukkarin pitävän Nillaa vaimonansa. Millaiseen
onnenautuuteen kaikki vaivannäköni ja pahat päiväni ovat nyt
vaihtuneet! Ah, en voi olla ilosta itkemättä, kun ajattelen, etten ole
tällaista onnea mitenkään ansainnut. (Nousee ja katselee ympärilleen.)
Mutta yksi puutos täällä kuitenkin on: minua janottaa niin vietävästi,
että kieleni tarttuu kitalakeen. Ja jos toivoisin herääväni henkiin,
niin tekisin sen vaan saadakseni tuopillisen olutta kieleni
kostukkeeksi, sillä mitä auttaa minua kaikki tämä ihanuus, minkä näen
ja kuulen, jos minun täytyy kuolla uudestaan janoon? Muistan papin
usein sanoneen, ettei taivaan valtakunnassa ole nälkää eikä janoa ja
että siellä kukin tapaa kaikki entiset ystävänsä. Vaan minä olen ihan
nääntyä janoon, olen ypö yksin enkä näe ainoatakaan ihmistä. Ainakin
pitäisi ukkovainajani olla täällä, sillä hän oli kunnon mies, jolta ei
jäänyt äyriäkään velkaa kartanon herralle. Ja onhan moni muukin elänyt
yhtä siivosti kuin minä, miksi minä siis yksin olen päässyt taivaaseen?
Tämä ei siis olekaan taivas? Mutta mikä se sitten on? Minä en ole
nukuksissa enkä valveilla, en ole kuollut enkä elävä, en hullu enkä
viisas; minä olen Jeppe enkä ole Jeppe; minä olen köyhä ja minä olen
rikas; minä olen kurja talonpoika ja minä olen keisari. Aa -- -- aa
-- -- auttakaa, auttakaa!

    (Hän huutaa kovasti ja sisään tulee ihmisiä, jotka
    ovat seisoneet salaa katselemassa Jepen hommia.)


Toinen kohtaus.

    KAMARIPALVELIJA. EERIK. JEPPE.

KAMARIPALVELIJA. Saan kunnian toivottaa armolliselle herra paroonille
hyvää huomenta. Tässä on aamutakkinne, jos teidän armonne suvaitsee jo
nousta. Eerik, juokse hakemaan käsiliina ja pesuastia!

JEPPE. Jalosukuinen herra kamaripalvelija! Mielelläni jo nousen, mutta
minä rukoilen, älkää tehkö minulle mitään pahaa.

KAMARIPALVELIJA. Jumala meitä siitä varjelkoon.

JEPPE. Voi voi, mutta ennenkuin minut tapatte, sanokaa minulle, kuka
minä olen, olkaa niin hyvä.

KAMARIPALVELIJA. No, eikö herra sitten tiedä kuka hän on?

JEPPE. Eilen minä kyllä olin Jeppe Niilonpoika, mutta tänään -- -- Voi
voi! En tiedä mitä sanoisin.

KAMARIPALVELIJA. Hauskaa nähdä herra paroonia tänään niin hyvällä
tuulella, että hän suvaitsee laskea leikkiä kanssamme. Mutta herra
varjelkoon, miksi te itkette, armollinen herra?

JEPPE. En minä ole mikään parooni, voin vaikka valallani vannoa, etten
ole parooni. Sillä mikäli muistan, olen minä Jeppe Niilonpoika,
paroonin alustalainen. Lähettäkää noutamaan eukkoni tänne, niin saatte
kuulla sen; mutta älkää antako hänen ottaa mestari Eerikkiä mukaansa.

EERIK. Jopa nyt jotakin! Mitä tämä merkitsee? Herra ei varmaankaan ole
vielä valveilla; sillä eihän hänellä koskaan ole ollut tapana näin
ilveillä.

JEPPE. Olenko valveilla vai nukuksissa, sitä en voi sanoa; vaan sen
tiedän ja sen sanon, että olen paroonin alustalaisia ja että nimeni on
Jeppe Niilonpoika enkä ole ikinä ollut parooni enkä kreivi.

    (Eerik on tullut takaisin ja tuonut pesuvettä, jota Jeppe juopi.
    Käsiliinaa seisoo tarjoomassa eräs palvelija, panee kaikki
    tuolille ja juoksee lääkäriä noutamaan.)

KAMARIPALVELIJA. Eerik! Mitähän tämä merkitsee? Pelkään että herramme
on kääntynyt äkkiä sairaaksi.

EERIK. Minä luulen, että hän kävelee unissaan, sillä tapahtuuhan usein,
että ihmiset nousevat sängystä, pukevat päällensä, syövät, juovat ja
puhelevat unessaan.

KAMARIPALVELIJA. Ei se sitä ole, Eerik. Minä huomaan, että hän hourii
taudin kourissa. Juokse heti hakemaan pari lääkäriä -- -- Armollinen
herra, karistakaa semmoiset houreet päästänne. Muutoin te säikytätte
koko hovin. Tunnetteko minua, armollinen herra?

JEPPE. En tunne itseänikään, kuinka sitten saattaisin muita tuntea?

KAMARIPALVELIJA. Voi voi! Pitääkö minun todella kuulla semmoisia sanoja
armollisen herrani suusta ja nähdä hänet tuollaisessa tilassa? Voi
onnetonta taloanne, jota tällaiset noitien juonet kohtaavat! Ettekö
muista, herra parooni, mitä eilen teitte, kun olitte metsällä?

JEPPE. En ole ikinä käynyt metsällä, vielä vähemmin harjoittanut
salametsästystä, sillä tiedän, että semmoisesta rikoksesta pannaan mies
pakkotyöhön. Ei yksikään ristisielu voi koskaan todistaa, että minä
olisin ampunut yhtäkään jänistä paroonin mailta.

KAMARIPALVELIJA. Anteeksi, armollinen herra, olinhan minä eilen mukana
metsällä.

JEPPE. Eilen minä istuin Jaakko suutarin luona ja menetin viinaan 12
killinkiä. Kuinka minä silloin olisin voinut olla metsästämässä?

KAMARIPALVELIJA. Rukoilen teitä polvillani, armollinen herra, että
heittäisitte semmoiset joutavat puheet. Eerik, onko joku lähetetty
noutamaan tohtoreita?

EERIK. On kyllä ja pian ne ovat jo täällä.

KAMARIPALVELIJA. Koettakaamme siis pukea herramme aamupukuun. Kenties
hän siitä virkistyy, kun pääsee ulos raittiiseen ilmaan. Sallikaa, hyvä
herra, että puemme aamutakin päällenne.

JEPPE. Aivan mielelläni. Tehkää minulle mitä haluatte, kunhan ette vaan
kuoliaaksi lyö; sillä minä olen viaton kuin lapsi äitinsä kohdussa.

    (Tohvelit sängyssä.)
    (Tohtorit tulevat, kamaripalvelija menee heitä vastaan.)


Kolmas kohtaus.

    KAKSI TOHTORIA. JEPPE. KAMARIPALVELIJA. EERIK.

ENSIMÄINEN TOHTORI. Suureksi suruksemme kuulimme, ettei armollinen
herra voi oikein hyvin.

KAMARIPALVELIJA. Niin, herra tohtori! Hänen tilansa on aivan surkea.

TOINEN TOHTORI. Kuinka oikeastaan on terveytenne laita?

JEPPE. Ihan hyvin. Minua vaan vähän janottaa se viina, jota eilen join
Jaakko suutarin luona. Antakaa minulle tuopillinen olutta ja laskekaa
minut menemään, niin minun puolestani saa vetää vaikka hirteen kaikki
maailman tohtorit, sillä minä en kaipaa heidän lääkkeitänsä.

ENSIMÄINEN TOHTORI. Siinä sen nyt kuulet, kuinka hän hourii, arvoisa
virkaveljeni.

TOINEN TOHTORI. Kuta kiivaampi kuume alussa, sitä pikemmin houraus
lakkaa. Koettakaamme herran suonta. _Qvid tibi videtur, domine frater?_

ENSIMÄINEN TOHTORI. Minun mielestäni pitäisi heti iskeä suonta.

TOINEN TOHTORI. Minäpä en ole samaa mieltä. Sillä tällaiset kummalliset
taudit vaativat toisenlaista hoitoa. Parooni on nähnyt ilkeän ja
eriskummallisen unen, joka on pannut veret liikkeelle ja huimannut
aivot, niin että hän luulottelee olevansa talonpoika. Senvuoksi
toimittakaamme hänelle semmoisia huvituksia, joista hän tavallisesti
enimmän pitää, antakaamme hänelle semmoisia ruokia ja semmoisia
viinejä, jotka paraiten menevät hänen makuunsa, ja soittakaamme hänelle
niitä kappaleita, joita hän mieluimmin kuuntelee.

    (Hilpeä soitto alkaa.)

KAMARIPALVELIJA. Sehän on armollisen herramme lempikappale?

JEPPE. Niin kai. Saattaa olla. Pidetäänkö tässä talossa aina tällaista
lystiä?

KAMARIPALVELIJA. Niin usein kuin te vaan suvaitsette; tehän meille
kaikille ruuan ja palkan annatte.

JEPPE. Sepä kummaa, etten ollenkaan muista, mitä ennen olen tehnyt.

TOINEN TOHTORI. Tauti sen vaikuttaa, armollinen herra, että sairas
unohtaa kaikki, mitä hän on ennen tehnyt. Juontuu mieleeni, kuinka
muutama vuosi sitten eräs naapureistani joutui juomisesta niin pilalle,
että hän kaksi päivää luuli olevansa ilman päätä.

JEPPE. Olisin iloissani, jos tämän piirikunnan tuomarille Kristolle
kävisi samoin; mutta hänellä taitaa olla ihan toisenlaatuinen tauti,
sillä hän luulee itsellänsä olevan hirveän suuren pään, vaikkei hänellä
ole päätä pahintakaan, niinkuin hänen tuomioistaan kyllä näkyy.

    (Kaikki nauravat: Ha-ha-ha!)

TOINEN TOHTORI. On hupaista kuulla herran laskevan leikkiä. Mutta
palatakseni taas äskeiseen asiaan, niin tuo mies parka kulki ympäri
kylää kysellen kaikilta, eikö kukaan ollut sattunut löytämään hänen
päätänsä, jonka hän oli kadottanut. Mutta hän parani vihdoin viimein ja
on nyt lukkarina Jyllannissa.

JEPPE. No, lukkariksi hän olisi kyllä kelvannut, vaikkei olisi päätänsä
löytänytkään.

    (Kaikki nauravat taas.)

    (Jeppe sylkee ja niistää nenäänsä oikealle
    ja vasemmalle ja käyttäytyy kuin talonpoika ainakin.)

ENSIMÄINEN TOHTORI. Eikö arvoisa virkaveljeni muista, mitä tapahtui 10
vuotta sitten, kun muuan mies kuvitteli päänsä olevan kärpäsiä täynnä.
Häntä ei saatu siitä uskosta, vaikka olisi puhuttu hänelle mitä,
ennenkuin eräs ymmärtäväinen tohtori paransi hänet: Hän pani sairaan
päälaelle laastarilapun, joka oli mustanaan kuolleita kärpäsiä; jonkun
ajan kuluttua hän otti lapun pois ja näytti sairaalle siihen tarttuneet
kärpäset ja sai hänet siihen uskoon, että ne olivat imeytyneet siihen
hänen päästänsä; ja kohta parani mies. Olen myös kuullut kerrottavan
toisesta miehestä, joka pitkällisen kuumetaudin jälkeen sai semmoisen
päähänpiston, että koko maa hukkuisi tulvaan, jos hän vesitarpeensa
tekisi. Ei kukaan saanut häntä luopumaan niistä ajatuksista, sillä hän
sanoi tahtovansa kuolla yhteiskunnan hyväksi. Hänet parannettiin näin:
Hänelle laitettiin sana ikäänkuin kaupungin päälliköltä, että kaupunkia
muka uhkasi ankara piiritys, ja vallihaudoissa ei ollut yhtään vettä.
Senvuoksi piti hänen täyttää ne, jotta vihollinen ei pääsisi
kaupunkiin. Tuosta tuli sairas niin iloiseksi, kun hän huomasi voivansa
tehdä palveluksen isänmaalleen sekä itselleen, että hän vapautui
samalla kertaa vesipakostaan ja sairaudestaan.

TOINEN TOHTORI. Minä voisin kertoa esimerkiksi toisen jutun, joka
tapahtui Saksassa. Eräs aatelismies tuli kerran ravintolaan, jossa hän
syötyään meni maata ja ripusti kultavitjat, joita hän tavallisesti
kantoi kaulassaan, kamarin seinälle. Isäntä huomasi sen, saattoi
vieraansa levolle ja toivotti hänelle hyvää yötä. Mutta kun hän arvasi
aatelismiehen nukkuneen, hiipi hän kamariin ja otti 60 niveltä pois
vitjoista ja ripusti ne takaisin seinälle. Vieras herää aamulla, käskee
satuloida hevosensa ja pukeutuu lähteäkseen. Mutta kun hän aikoi panna
vitjat kaulaansa, älysi hän, että ne olivat tulleet puolta lyhemmiksi,
ja alkaa sentähden huutaa, että hänen luonaan on käynyt varkaita.
Isäntä, joka seisoi oven takana vakoilemassa, juoksee heti sisään ja
huutaa, ollen kauheasti hämmästyvinään: "Voi! voi! mikä hirveä muutos!"
Kun vieras kysyi, miksi hän niin ällistyi, vastasi hän: "Voi hyvä
herra! Päänne on tullut ainakin puolta suuremmaksi kuin se oli eilen."
Ja sitten hän toi esiin väärän peilin, joka näytti kaikki tyyni puolta
suurempana. Kun nyt aatelismies näki päänsä niin suureksi, puhkesi hän
itkuun ja sanoi: "Voi, nyt huomaan syyn, miksi vitjani ovat käyneet
niin lyhyiksi." Sitten hän hyppäsi hevosensa selkään ja kietoi päänsä
viittaan, ettei kukaan sitä tiellä näkisi. Kerrotaan hänen sitten
pysytelleen monta päivää kotonaan huoneissa ja eläneen siinä uskossa,
että vitjat eivät olleet suinkaan lyhentyneet, vaan pää kasvanut liian
suureksi.

ENSIMÄINEN TOHTORI. Sellaisista harhaluuloista on lukemattomia
esimerkkejä. Minäkin muistan kerran kuulleeni puhuttavan miehestä, joka
luuli nenänsä olevan viisi kyynärää pitkän ja varoitti kaikkia
vastaantulijoita, etteivät vaan tulisi liian likelle.

TOINEN TOHTORI. _Domine frater!_ Olette kai kuullut miehestä, joka
luuli olevansa kuollut? Muuan nuori mies oli saanut päähänsä, että hän
muka oli kuollut, ja senvuoksi hän paneutui ruumispaareille ja heitti
syömisen ja juomisen. Hänen ystävänsä osoittivat hänelle, kuinka
mieletöntä se oli, ja koettivat kaikkia keinoja saadakseen häntä
syömään, vaan turhaan. Mies vaan nauroi heille ja väitti, ettei
kuolleilla ole koskaan tapana syödä eikä juoda. Viimein otti muuan
lääketaitoon perehtynyt mies parantaakseen hänet ihmeellisellä tavalla.
Hän houkutteli erään palvelijan myös rupeamaan kuolleeksi ja hänet
kannettiin juhlallisilla menoilla samaan huoneeseen, jossa sairas
makasi. Molemmat loikoivat ensin kauan aikaa katsellen toinen toistaan.
Viimein alkoi sairas tiedustella toiselta, miksi hänet oli sinne tuotu;
tämä vastasi: senvuoksi, kun hän oli kuollut. Sitten he alkoivat
kysellä toinen toiseltaan, mihin tautiin he olivat kuolleet, ja
molemmat selittivät sen laveasti. Nyt tuli joku vartavasten palkattu
henkilö tuomaan palvelijalle illallista, ja tämä nouseekin
ruumisarkustaan, syö tukevasti ja kysyy toveriltaan, eikö hänkin jo
haluaisi ruokaa? Sairas ihmetteli sitä kovin ja kysyi, sopiko kuolleen
sitten syödä, vaan sai vastaukseksi, että ellei hän syö, niin ei hän
kauan jaksa kuolleena maata. Hän suostui senvuoksi ensinnäkin syömään
toisen kanssa, sitten nukkumaan, nousemaan ylös ja pukeutumaan -- --
sanalla sanoen, hän matki kaikkia toisen tekoja, niin että hän viimein
tuli aivan terveeksi ja viisaaksi, niinkuin hänen toverinsa. Voisin
vielä kertoa lukemattomia samanlaisia ihmeellisiä tapauksia. Samoin on
kai käynyt tällä kertaa armolliselle herra paroonille, kun hän
kuvittelee olevansa köyhä talonpoika. Heittäkää siis kaivoon tuollaiset
tuumat, niin tulette terveeksi jälleen.

JEPPE. Mutta olisikohan se mahdollista, että se on vaan pelkkää
luulottelua?

TOHTORI. On ihan varmaa. Olettehan nyt kuullut millaisia ihmeitä luulo
saa aikaan.

JEPPE. Enkö minä sitten ole Jeppe Niilonpoika?

TOHTORI. Ette suinkaan.

JEPPE. Eikö tuo riivattu Nilla ole sitten akkani?

TOHTORI. Mitä vielä! Herra parooni on jo monta vuotta ollut leskenä.

JEPPE. Onko siis harhaluuloa vaan, että Nillalla on patukka, jota hän
sanoo mestari Eerikiksi?

TOHTORI. Pelkkää harhaluuloa.

JEPPE. No eikö sekään ole totta, että minut laitettiin eilen saippuan
ostoon?

TOHTORI. Eikö mitä.

JEPPE. Eikö sekään, että menetin kaikki saippuarahani Jaakko suutarin
viinaan?

KAMARIPALVELIJA. Ei tietysti. Olittehan koko eilisen päivän kanssamme
metsästämässä.

JEPPE. Eikö sekään, että lukkari pitää minun eukkoani?

KAMARIPALVELIJA. Kuinkas nyt! Rouvahan on ollut kuolleena jo monta
vuotta.

JEPPE. Ahaa!... Jo alan käsittää hulluuteni. En tahdo tietää enää
mitään koko talonpojasta. Sillä nyt huomaan, että kaikki on ollut vaan
pahaa unta. On sentään kummallista, kuinka viisas ihminen saattaa
takertua semmoisiin hullutuksiin.

KAMARIPALVELIJA. Suvaitsetteko mennä vähän kävelemään puutarhaan, sillä
aikaa kun me laitamme jotakin aamiaiseksi.

JEPPE (Nousee). Kyllä. (Käskevästi). Mutta pitäkää kiirettä, sillä
minulla on sekä nälkä että jano.

    (Lähtevät).



KOLMAS NÄYTÖS.


Ensimäinen kohtaus.

    JEPPE. KAMARIPALVELIJA. SIHTEERI. (Jeppe tulee puutarhasta
    seurueineen. Pieni pöytä on katettu.)

JEPPE. Ahhah! Johan pöytä on katettu.

KAMARIPALVELIJA. Kaikki on valmiina, kun vaan herra parooni suvaitsee
ruveta ruualle.

    (Jeppe istuu. Toiset seisovat tuolin takana ja nauravat hänen
    tottumattomuudelleen, kun hän sormin harostelee vatia,
    röyhtelee syödessään, niistää sormillaan nenäänsä ja pyyhkii
    vaatteisiinsa.)

KAMARIPALVELIJA. Mitä viiniä haluatte käskeä, teidän armonne?

JEPPE. Kyllä te itse tiedätte, mitä viiniä minulla on tapana juoda
aamulla.

KAMARIPALVELIJA. Reiniläistähän herra parooni enimmiten on juonut.
Mutta ellei se teistä maista, niin heti saatte toista.

    (Jeppe juo ja irvistelee.)

JEPPE. Se on vähän hapanta. Pankaa siihen hiukan mettä sekaan, niin
sitä tulee hyvää, sillä minä pidän paljon makeasta.

KAMARIPALVELIJA. Tässä on kanaria-sektiä, jos suvaitsette maistaa.

JEPPE (Juo.) Kas se kelpaa. Antakaa soida, pojat! (Joka kerta kun hän
ryyppää, toitotetaan torviin.) Hei pojat! Kaatakaa vielä lasillinen
siitä kanaljan säkistä, kuuletteko? (Juo.) Mistä sinä olet saanut tuon
sormuksen sormeesi?

SIHTEERI. Sen on herra parooni itse minulle lahjoittanut.

JEPPE. Sitä en muista. Anna se minulle takaisin, luultavasti lahjoitin
sen sinulle juovuspäissäni. (Katselee sitä.) Eihän tällaisia sormuksia
noin tuostaan ilmaiseksi anneta. Tahdonpa nähdä, mitä muuta te sitte
olette saaneet. Palvelijalle riittää, kun hän vaan saa ruuan ja palkan.
(Nousee.) Voin vannoa, etten muista antaneeni teille mitään erikoisia
lahjoja ja miksipä niin olisin tehnyt? Maksaahan tämä sormus
toistakymmentä riksiä. Ei niin, te vekkulit! Ei niin! Te käytätte
väärin herranne heikkouksia ja humalahetkiä. Juovuspäissäni olen valmis
antamaan vaikka ainoat housuni. Mutta kun olen selvinnyt pohmelosta,
vaadin lahjani takaisin. Muuten saisin tulisen saunan Nillani kourasta.
Mutta mitä minä lörpöttelen. Nyt johtuivat taas mieleeni entiset hullut
mietteet ja unohdinpa, kuka minä olen. Kaada minulle vielä lasillinen
kanaljan säkistä. Antakaa paukkaa, pojat! (Torvet soivat taas.) Pankaa
nyt mieleenne, miehet, mitä minä sanon, ja seuratkaa sitä tarkoin
tästälähtien. Jos minä joskus iltasilla humalapäissäni lahjoitan teille
jotakin, niin tuokaa se heti aamulla takaisin. Sillä kun palvelijat
saavat enemmän kuin he syömällä kuluttavat, pöyhistyvät he liiaksi ja
alkavat niskoitella isäntäväelleen. Paljonko sinulla on palkkaa?

SIHTEERI. Te olette aina antanut minulle 200 riksiä vuodessa.

JEPPE. Piru sulle vast'edes antakoon 200 riksiä, vaan en minä. Mitä
hiton hyötyä sinusta on 200 riksin edestä? Minun täytyy itseni tehdä
työtä kuin härkä ja puida riihtä aamusta iltaan, ja tuskin ansaitsen
-- -- Nyt tulevat taas nuo kirotut talonpojan-houreet päähäni. Anna
minulle vielä viiniä. (Hän juo taas ja torvet soivat.) Kaksisataa
riksiä! Sehän on suorastaan isännän nylkemistä. Kuulkaa, veitikat!
Tietkää, että kun olen syönyt, aion vetää teistä joka toisen miehen
hirteen tuossa pihalla. Minä näytän teille, ettei minun kanssani ole
hyvä kujeilla raha-asioissa.

KAMARIPALVELIJA. Me annamme teille takaisin kaikki, mitä olemme teidän
armoltanne saaneet.

JEPPE. Niin, niin! Teidän armonne ja teidän armonne! Pokkuroiminen ja
hännän heiluttaminen ei tähän aikaan paljon maksa. Te tahdotte
syyhyttää minun suutani noilla alituisilla "teidän armoillanne", kunnes
saatte kynityksi viimeisenkin äyrin kukkarostani, silloin kyllä
jäykistyy niskanivelenne. Kieli kyllä laulaa "teidän armonne", mutta
sydän nauraa "teidän narrinne." Teillä on toista kielessä ja toista
mielessä. Te palvelijat teette niinkuin Abner, joka tuli ja tervehti
Rolandia, sanoen: "Terve sinulle, veljeni!" ja samassa iski tikarin
hänen rintaansa. Uskokaa minua, Jeppe ei ole mikään narri.

    (Kaikki lankeevat polvilleen armoa anoen.)

JEPPE. Nouskaa ylös, miehet! Kun saan syöneeksi, tahdon tutkia asiaa ja
määrätä, kuka on hirtettävä ja kuka armahdettava. Nyt tahdon pitää
lystiä.


Toinen kohtaus.

    JEPPE. KAMARIPALVELIJA. VOUTI. SIHTEERI.

JEPPE. Missä on voutini?

KAMARIPALVELIJA. Viereisessä huoneessa, herra parooni.

JEPPE. Käske hänet heti sisään.

VOUTI (Tulee sisään miekka vyöllä, hopeanappinen takki päällä.) Mitä
käskette, teidän armonne?

JEPPE. En mitään muuta kuin että sinut on hirtettävä.

VOUTI. Enhän minä ole mitään pahaa tehnyt, teidän armonne! Miksi minut
hirtettäisiin?

JEPPE. Etkö sinä sitten ole vouti?

VOUTI. Olen kyllä, teidän armonne.

JEPPE. Ja vielä sinä kyselet, miksi sinut hirtetään.

VOUTI. Olenhan minä palvellut teidän armoanne niin uskollisesti ja
rehellisesti ja ollut niin ahkera ammatissani, että teidän armonne on
aina kehunut minua parhaaksi palvelijakseen.

JEPPE. Kyllä olet ollutkin ahkera ammatissasi, näkeehän sen jo
hopeisista napeistasi. Paljonko sinulla on palkkaa?

VOUTI. Viisikymmentä riksiä vuodessa.

JEPPE (Kävelee edestakaisin.) Viisikymmentä riksiä vuodessa! Heti
paikalla hirteen!

VOUTI. Armollinen herra! Eihän vähempää voi maksaa koko vuoden
raskaasta työstä.

JEPPE. Senpä vuoksi sinut hirtetäänkin, kun et saa enempää kuin 50
riksiä. (Seisahtuu voudin eteen.) Sinulta riittää rahaa takin
hopeanappeihin, hienoihin hihansuuröyhelöihin, silkkisiin
peruukinnauhoihin ja sinulla on ainoastaan 50 riksiä vuodessa.
Täytyyhän sinun silloin varastaa minulta miesparalta, sillä mistä
muualta se kaikki sitten tulisi?

VOUTI (Polvillaan.) Anteeksi, armollinen herra! Säästäkää minua toki
vaimoparkani ja alaikäisten lasteni turvaksi!

JEPPE. Montako lasta sinulla on?

VOUTI. Seitsemän niitä on elossa, teidän armonne.

JEPPE. Ha-ha-ha! Seitsemän lasta elossa? Sihteeri, vedä hänet paikalla
hirteen!

SIHTEERI. Voi armollinen herra! Enhän minä ole mikään pyöveli.

JEPPE. Jos et vielä ole, niin sinusta kyllä saattaa tulla. Sinä olet
sen näköinen, että kelpaisit vaikka mihin. Kun olet hänet hirttänyt,
niin sitten hirtän minä sinut itse.

VOUTI. Voi armollinen herra! Armahtakaa toki!

JEPPE (Kävelee edestakaisin, istahtaa ja juo ja nousee taas seisomaan.)
Viisikymmentä riksiä, eukko ja seitsemän lasta! Ellei muut sinua hirtä,
niin kyllä minä teen sen itse. Ja kyllä minä tiedän, mitä te olette
miehiänne, te voudit! Kyllä minä tiedän, miten te menettelette
meidän talonpoika-raukkojen kanssa -- -- No, nythän ne kirotut
talonpojanhoureet tulivat taas mieleeni. Sen minä vaan sanon, että minä
tunnen teidän luonteenne ja metkunne niin juurta jaksaen, että voisin
ruveta voudiksi vaikka tänäpäivänä, jos niin tarvitaan. Te kuoritte
kerman maidosta ja isäntäväki saa -- -- no, en viitsi sanoa, minkä.
Luulen, että ennen maailmanloppua ovat voudit vapaasukuisia herroja ja
vapaasukuiset herrat ovat alentuneet voudeiksi. Kun talonpoika pistää
teille tai teidän vaimollenne jotakin kouraan, niin kohta saa
isäntäväki kuulla teiltä, että se ja se miesparka on kyllä siivo ja
ahkera, mutta monenmoiset onnettomuudet ovat hänen niin köyhdyttäneet,
ettei hän jaksa maksaa veroansa, että hänellä on huono tilus, että
hänen karjaansa on tullut syyhytauti, tai muuta sen sellaista lorua,
millä herrasväen korvia lumotaan. Usko minua, miekkonen! Minua ei sillä
tavoin nenästä vedetä; sillä minä olen itse talonpoika ja talonpojan
poika -- -- No no, jo taas tulevat nuo hullutukset mieleeni. Minä sanon
vaan, että minä olen talonpojan poika; sillä Abraham ja Eeva, meidän
esivanhempamme, olivat talonpoikia.

SIHTEERI (Lankeaa myös polvilleen.) Voi armollinen herra! Armahtakaa
häntä toki hänen vaimonsa vuoksi, sillä milläpä eukkoparka sitten elää
ja lapsiaan ruokkii, jos mies hirtetään.

JEPPE. Kuka on sanonut, että niiden pitäisi elää? Voidaanhan ne hirttää
myös.

SIHTEERI. Voi hyvä herra! Se on niin lempeä ja kaunis vaimo!

JEPPE. Vai niin! Kenties olet rakastunut häneen, kun niin kovasti pidät
hänen puoltansa. Kutsu hänet tänne luokseni.


Kolmas kohtaus.

    VOUDIN VAIMO. JEPPE. MUUT. (Voudin vaimo
    astuu sisään ja suutelee Jepen kättä.)

JEPPE. Oletko sinä voudin vaimo?

VOUDIN VAIMO. Olen, teidän armonne.

JEPPE (Taputtelee hänen rintojansa.) Sinä olet muhkea muori. Tahdotko
tulla viereeni ensi yöksi?

VAIMO. Teidän on valta käskeä mitä haluatte; minä olen palvelijanne.

JEPPE (Voudille.) Onko sinulla mitä sitä vastaan, että minä makaan
vaimosi kanssa ensi yön?

VOUTI. En voi muuta kuin kiittää, että herra parooni tekee minun
matalalle majalleni semmoisen kunnian.

JEPPE. Hei nyt! Tuoli tänne! Vaimo istukoon viereeni syömään. (Vaimo
istuu pöytään, syö ja juo Jepen kanssa; Jeppe katsoo mustasukkaisena
karsaasti sihteeriä ja sanoo:) Paha sinut perii, lurjus! Mitä
tirkistelet häneen?

    (Aina kun Jeppe vilkaisee sihteeriin, kääntää tämä katseensa
    heti pois voudin vaimosta ja luo silmäyksen maahan. Jeppe
    laulaa vanhanaikaisen rakkaudenlaulun istuessaan pöydässä
    voudin vaimon vieressä. Sitten hän komentaa:)

Soittakaa polskaa, että saan pikkuisen tanssia.

    (Musiikkia. Jeppe tanssii pehtorin vaimon kanssa, mutta
    kaatuu viinapäissään kolme kertaa. Vihdoin hän neljännen
    kerran kaaduttuaan jää makaamaan lattialle ja vaipuu uneen.
    Soitto taukoo.)


Neljäs kohtaus.

    PAROONI. MUUT.

PAROONI (Parooni, joka on esiintynyt sihteerinä.) Nyt hän taas nukkuu
kuin pölkky. Leikki on lopussa. Mutta vähältä olimme itse joutua
näyttelemään päänarrien osaa, sillä hän alkoi komentaa meitä kuin
tyranni, niin että meidän olisi pitänyt keskeyttää leikkimme tahi antaa
tuon raa'an talonpojan pidellä meitä pahasti. Hänen käytöksestään nyt
näemme, kuinka tyrannimaisiksi ja röyhkeiksi semmoiset ihmiset
muuttuvat, jotka liejusta äkkiä kohoavat suureen kunniaan ja arvoon.
Olinpa melkein onnettomalla hetkellä ottanut esittääkseni sihteerin
osaa, sillä jos hän olisi käskenyt pieksämään minua, niin olisi siitä
syntynyt paha pila, joka olisi tehnyt minut ihmisten silmissä
naurettavammaksi kuin itse Jepen. Parasta on, että annamme hänen vielä
vähän nukkua ja sitten puemme hänen päällensä jälleen likaiset
talonpoikaisvaatteet.

EERIKKI. Katsokaa, herra! Hän makaa jo kuin hiiri. Nähkääs, häntä saa
vaikka lyödä, hän ei sitä tunne.

    (Lyö Jeppeä.)

PAROONI. Viekää hänet sitten ulos, ja suorittakaa ilveily loppuun.



NELJÄS NÄYTÖS.


Ensimäinen kohtaus.

JEPPE (Makaa entisessä talonpoikaisessa puvussaan rikkatunkiolla, herää
ja huutaa:) Hoi sihteeri, kamaripalvelijat, lakeijat! Vielä lasillinen
kanaljan säkistä!

    (Katselee ympärilleen ja hieroo silmiään kuin ennenkin, puristelee
    päätään ja saa vanhan leveäreunaisen hatun käsiinsä, hieroo
    silmiään ja kääntelee hattuansa kaikilta puolilta, tarkastelee
    pukuaan ja huomaa olevansa entisellään ja alkaa puhua:)

Kuinka kauan oli Abraham paratiisissa? Hohoi! Nyt huomaan surukseni
kaikki olevan taas entisellään. Tunnen vanhan vuoteeni, mekkoni,
napalangon-lakkini ja itseni. Tämä on toista, Jeppe parka, kuin
kallistella kanaljansäkistä täytettyjä kultaisia maljoja ja istua
pöydässä, kun lakeijat ja sihteerit seisovat tuolin takana passaamassa.
Hyvä ei valitettavasti kestä koskaan kauan. Ho-hoi, että minun, joka
äsken ikään vielä olin semmoista herraa, pitää nyt tyytyä näin kurjaan
tilaan. Komea sänkyni on muuttunut rikkatunkioksi, kultakirjainen
myssyni nukkavieruksi napalangon-lakiksi, lakeijani porsaiksi ja minä
itse astunut armollisen herran asemasta kurjaksi talonpojaksi jälleen.
Luulinpa herätessäni näkeväni sormeni täynnä kultasormuksia, mutta
niissä on [suoraan sanoen] toisenlaista kultaa koristeena. Aioin vetää
palvelusväkenä tilille, vaan nyt saan itse panna selkänahkani
parkittavaksi, kun kotiin pääsen ja joudun tekemään asioista tiliä
akalleni. Luulin herätessäni tarvitsevani vaan koukistaa käsivarttani
tarttuakseni kanaljansäkistä täytettyyn lasiin, vaan sain suoraan
sanoen sianp... sormiini. Niin, niin Jeppe parka! paratiisin elämä ei
kestänyt kauan ja ilosi sai pikaisen lopun. Vaan kukaties sama onni voi
kohdata minua uudelleen, jos heittäydyn vielä hetkiseksi levolle.
Suokoon taivas, että se minulle tapahtuisi -- -- että pääsisin
paratiisiin takaisin.

    (Laskeutuu jälleen nukkumaan.)


Toinen kohtaus.

    NILLA. JEPPE.

NILLA. Olisikohan Jeppeä kohdannut jokin onnettomuus? Mitä tämä
oikeastaan on? Hän on joutunut paholaisen pauloihin tai sitten hän
istuu kauniisti kapakassa -- niinkuin pahemminkin pelkään -- ja
ryypiskelee rahat suuhunsa. Olinpa hullu, kun uskoin sille rentulle 12
killinkiä yhdellä kertaa. Vaan mitä näen? Eikö hän kuorsaa tuossa
rikkatunkiolla? Voi minua poloista, jolle on annettu semmoinen elukka
mieheksi! Mutta sen saat maksaa selkänahallasi.

    (Hiipii hiljaa Jepen luo ja peittoaa häntä
    mestari Eerikillä selkään.)

JEPPE. Voi voi, auttakaa, auttakaa! Mitä tämä? Missä olen? Kuka olen?
Kuka minua pieksää? Miksi minua piestään? Hei!

NILLA. Kyllä minä näytän sinulle mitä se on.

    (Lyö häntä taasen ja repii tukasta.)

JEPPE. Voi voi, Nilla kulta! Älä lyö enää, et tiedä, mitä minulle on
tapahtunut.

NILLA. Missä sinä, senkin juoppolalli, olet näin kauan kuhnaillut?
Missä on saippua, jota laitoin sinut ostamaan?

JEPPE. En päässytkään kaupunkiin.

NILLA. Mikset päässyt?

JEPPE. Minut temmattiin tieltä taivaaseen.

NILLA. Taivaaseen! Kyllä minä annan sinulle taivasta. (Pieksää Jeppeä
aika lailla.) Vai taivaaseen! Vai taivaaseen! (Lyö häntä uudelleen.)
Vieläkö mielesi tekee ilveillä kanssani?

JEPPE. Ai ai ai! Niin totta kuin olen rehellinen mies, se on suora
totuus.

NILLA. Mikä on totuus?

JEPPE. Se että olen ollut taivaassa.

NILLA. Joko taas taivaassa!

    (Lyö häntä.)

JEPPE. Voi, Nilla kulta! Älä pieksä minua enää.

NILLA. Tunnusta heti, missä olet ollut, tai minä tapan sinut.

JEPPE. Voi, mielelläni tunnustan, missä olen ollut, ellet vaan lyö
minua enää.

NILLA. No tunnusta sitten.

JEPPE. Vanno, ettet sitten enää lyö minua.

NILLA. Enkä vanno.

JEPPE. Niin totta kuin olen kunnian mies ja nimeni on Jeppe
Niilonpoika, niin totta on se, että olen ollut taivaassa ja nähnyt
ihmeitä, joita kummastuisit kuullessasi.

    (Nilla antaa hänelle taas selkään ja
    vetää häntä tukasta huoneeseen.)


Kolmas kohtaus.

NILLA (Yksin).  Kas niin, juoppolalli! Nuku nyt ensin pohmelo pois
päästäsi, sitten saamme jutella enemmän. Tuollaiset siat kuin sinä
eivät pääse taivaaseen. Aatteles nyt, kuinka se elukka on juonut
itsensä järjettömäksi. Vaan jos hän on menettänyt juomiin minun rahani,
niin saa hän siitä kelpo rangaistuksen, sillä kahteen päivään ei tule
hänen suuhunsa kuivaa eikä märkää. Tottapa nuo sitten haihtuvat päästä
taivaan-houreet.


Neljäs kohtaus.

    KOLME ASESTETTUA MIESTÄ. NILLA.

KOLME MIESTÄ. Eikö tässä asu mies, nimeltä Jeppe?

NILLA. Asuu kyllä.

KOLME MIESTÄ. Oletko sinä hänen vaimonsa?

NILLA. Olen, Jumala paratkoon.

KOLME MIESTÄ. Laske meidät heti hänen puheillensa.

NILLA. Hän on ihan juovuksissa.

KOLME MIESTÄ. Olkoonpa jos. Tuo hänet heti paikalla tänne ulos, muuten
tulee pahat koko talolle.

    (Nilla menee sisään ja työntää Jepen ulos semmoisella vauhdilla,
    että hän sysää mukanaan kumoon yhden niistä kolmesta miehestä.)


Viides kohtaus.

JEPPE. KOLME MIESTÄ.

JEPPE. Voi voi, hyvät ihmiset! Nyt näette, millaisen akan kanssa minun
pitää elää kituuttaa.

KOLME MIESTÄ. Et sinä sen parempaa ansaitsekaan, sillä sinä olet
pahantekijä.

JEPPE. Mitä pahaa minä sitten olen tehnyt?

KOLME MIESTÄ. Sen saat pian kuulla oikeuden edessä.


Kuudes kohtaus.

    KAKSI ASIANAJAJAA. TUOMARI. JEPPE.

    (Tuomari tulee toisen asianajajan kanssa sisään ja istuu
    tuolille. Jeppe tuodaan tuomioistuimen eteen, kädet selän
    taakse sidottuina. Ensimäinen asianajaja astuu esiin ja
    lausuu seuraavan kanteen:)

ENSIM. ASIANAJAJA. Tässä on se mies, herra tuomari, jonka me todistajat
näimme tunkeutuvan paroonin taloon, tekeytyvän sen isännäksi, esiintyen
paroonin vaatteissa, ja komentavan hänen palvelijoitansa kuin tyranni.
Ja koska tämä on ennen kuulumattoman julkea teko, niin vaadimme
paroonin puolesta, että miestä erityisellä tavalla ankarasti
rangaistaan, muille väkivallantekijöille varoittavaksi ja peloittavaksi
esimerkiksi.

TUOMARI. Onko se totta, mistä sinua syytetään? Sano suoraan, mitä
sinulla on puolustukseksi mainittavaa. Sillä emme tahdo tuomita ketään
ilman kuulematta.

JEPPE. Voi minua poloista! Mitä nyt sanoisin! Tunnustan ansaitsevani
rangaistuksen. Mutta vaan siitä syystä, että join ne rahat, joilla
minun olisi pitänyt ostaa saippuata. Tunnustan myöskin, että olen
äskettäin ollut eräässä linnassa, mutta kuinka sinne tulin ja millä
kurilla sieltä taas takaisin pääsin, siitä en tiedä mitään.

ENSIM. ASIANAJAJA. Nyt, herra tuomari, kuulette sen hänen omasta
suustaan, että hän on juonut itsensä humalaan ja humalapäissään tehnyt
kerrassaan kuulumattoman pahantyön. Nyt on vaan ratkaistava, voiko niin
suuri pahantekijä puhdistaa itseään rikoksesta viittaamalla
juopuneeseen tilaansa, jossa hän sen teki. Minun mielestäni ei. Sillä
siinä tapauksessa ei huoruudesta eikä miesmurhastakaan voitaisi
rangaista, jokainen hakisi silloin semmoisia verukkeita ja väittäisi
rikoksen tapahtuneen viinan vaikutuksesta. Ja vaikkapa hän voisi
todistaakin olleensa juovuksissa, ei se hänen asiaansa paranna. Sillä
laissa sanotaan: Kukin vastatkoon selvänä siitä, mitä hän on
viinapäissään rikkonut. Kaikkihan muistavat, kuinka muuan semmoinen
pahantekijä yksinkertaisuudessaan tekeytyi suureksi herraksi; vaan
hänen yksinkertaisuutensa ja typeryytensä ei voinut pelastaa häntä
kuolemasta. Sillä rangaistus on olemassa vaan muille varoitukseksi.
Kertoisin koko jutun, ellen pelkäisi viivyttäväni sillä oikeuden
istuntoa.

TOINEN ASIANAJAJA. Kunnioitettava herra tuomari! Tämä asia on minusta
niin kummallinen, etten saa sitä mahtumaan päähäni, vaikka todistajia
olisi vielä enemmän. Yksinkertainen talonpoikako tunkeutuisi paroonin
hoviin ja pukeutuisi itse herraksi, vaikka ei pysty jäljittelemään
hänen muotoaan ja käytöstään? Kuinka hän saattoi päästä paroonin
makuukamariin, kuinka hän saattoi pukeutua herran vaatteisiin, niin
ettei kukaan sitä huomannut? Ei, herra tuomari! Näkeehän sen, että se
on vaan tuon miesparan vihamiesten omaa keksintöä. Toivon senvuoksi,
että hänet vapautetaan.

JEPPE (Itkusilmin.) Jumala siunatkoon sinun kieltäsi! Minulla on
palanen purutupakkaa housun taskussa, jos saan tarjota. Se kelpaa kyllä
kunnon miehen poskeen pantavaksi.

TOINEN ASIANAJAJA. Pidä vaan tupakkasi, Jeppe! En puhu puolestasi
lahjojen ja antimien vuoksi, vaan pelkästä kristillisestä
lähimmäisrakkaudesta.

JEPPE. Anteeksi, herra prokuraattori! En olisi luullut teidän
joukossanne olevan yhtään niin rehellistä miestä.

ENSIM. ASIANAJAJA. Mitä arvoisa virkaveljeni esittää tämän pahantekijän
puolustukseksi, perustuu vaan arveluihin. Tässä ei ole kysymys siitä,
onko mahdollista, että sellaista tapahtuu vai ei, vaan niin hyvin
vieraatmiehet kuin syytetyn oma tunnustus ovat näyttäneet asian toteen.

TOINEN ASIANAJAJA. Mitä joku peloissaan ja hämmästyksissään tunnustaa,
ei ole tunnustukseksi luettava. Minusta olisi senvuoksi parasta antaa
tuolle yksinkertaiselle miehelle ajattelemisen aikaa ja kysyä häneltä
sitten asiaa uudelleen. Kuules Jeppe! Ajattele tarkoin, mitä sanot;
tunnustatko tehneesi sen, mistä sinua syytetään?

JEPPE. En. Vakuutan lujimmalla valallani, että kaikki se on sulaa
valhetta, mitä tässä äsken tunnustin; sillä en ole kolmeen päivään
liikahtanutkaan kotoani.

ENSIM. ASIANAJAJA. Herra tuomari! Minun mielestäni ei ketään pitäisi
laskea puhdistusvalalle, joka ensin vierasten miesten ja sitten omain
tunnustustensa kautta on jo todistettu syylliseksi.

TOINEN ASIANAJAJA. Mutta minun mielestäni pitäisi.

ENSIM. ASIANAJAJA. Mutta minun mielestäni ei.

TOINEN ASIANAJAJA. Mutta kun asia on niin kummallista laatua.

ENSIM. ASIANAJAJA. Tässä ei auta mitkään mutkat todistajia ja
tunnustusta vastaan.

JEPPE (Itsekseen.) Voi jospa saisin nuo lainlukijat tukkanuottasille,
niin sill'aikaa minä ottaisin tuomarin kouriini ja löylyttäisin häntä
niin, että hän unohtaisi sekä lait että asetukset.

TOINEN ASIANAJAJA. Mutta kuulkaa, herra virkaveljeni! Vaikka teko
tunnustetaankin, niin ei mies kuitenkaan ole rangaistusta ansainnut;
sillä eihän hän ole talossa mitään pahaa tehnyt, ei murhaa eikä
varkautta.

ENSIM. ASIANAJAJA. Ei se tähän kuulu! _Intentio furandi_ on sama kuin
_furatio_.

JEPPE. Puhu meidän maan kieltä, nokitonttu, niin kyllä täältä
vastauksen saat.

ENSIM. ASIANAJAJA. Sillä saatiinpa hänet kiinni varkausaikeissa tai
vasta sen jälkeen, kun hän on varkauden tehnyt, niin hän on varas
kummassakin tapauksessa.

JEPPE. Voi armollinen tuomari! Mielelläni menisin hirteen, jos tämä
prokuraattori hirtettäisiin viereeni.

TOINEN ASIANAJAJA. Älä lörpöttele semmoista, Jeppe; sillä turmelet vaan
oman asiasi.

JEPPE. No, miks'ette te sitten sano vastaan. (Itsekseen.) Hän seisoo
tyhmänä kuin pässi.

TOINEN ASIANAJAJA. Mutta todistakaa tämä _furandi propositum!_

ENSIM. ASIANAJAJA. _Quicunque in aedes alienas noctu irrumpit, tamquam
fur aut nocturnus grassator existimandus est; atqvi reus hic ita,
ergo_ -- -- --

TOINEN ASIANAJAJA. _Nego majorem, quod scilicet irrumperit_.

ENSIM. ASIANAJAJA. _Res manifesta est, tot legitimis testibus
extantibus, ac confitente reo_.

TOINEN ASIANAJAJA. _Quicunque vi aut metu coactus fuerit
confiteri_ -- -- --

ENSIM. ASIANAJAJA. No missä on se _vis?_ Missä on se _metus?_ Te vaan
vääntelette lakia.

TOINEN ASIANAJAJA. Tepä sitä tässä vääntelette.

ENSIM. ASIANAJAJA. Sitä älköön yksikään kunnian mies tulko minulle
sanomaan.

    (Tarttuvat toistensa rintapieliin ja Jeppe karkaa takaapäin
    ja repii tekotukan pois ensimäisen asianajajan päästä.)

TUOMARI. Kunnioitusta tuomioistuimelle! Lopettakaa, jo riittää. (Lukee
tuomion.) Koska Jeppe Niilonpoika ja Jepen pojanpoika sekä
polkeettomien todistajien että myös oman tunnustuksensa kautta on
todistettu syylliseksi siihen, että hän on tunkeutunut paroonin hoviin,
pukenut päällensä paroonin vaatteet ja kohdellut pahasti hänen
palvelijoitansa, tuomitaan hän myrkyllä kuoletettavaksi ja, kun henki
on hänestä lähtenyt, hänen ruumiinsa ripustettavaksi hirsipuuhun.

JEPPE. Voi voi, armollinen herra tuomari! Eikö ole mitään armahdusta?

TUOMARI. Ei ole. Tuomio on pantava viipymättä täytäntöön silmieni
edessä.

JEPPE. Voi voi, enkö voisi saada ensin ryypyn viinaa, ennenkuin minulle
juotetaan myrkkyä, että voisin kuolla urhoollisemmin?

TUOMARI. Se voidaan kyllä myöntää.

JEPPE (Juo kolme lasillista paloviinaa, lankee taas polvilleen ja
kysyy:) Enkö voisi saada vielä armoa?

TUOMARI. Et, Jeppe! Nyt se on jo liian myöhäistä.

JEPPE. Voi, ei se vielä ole liian myöhäistä. Voihan tuomari peruuttaa
tuomionsa ja sanoa, että hän tuli ensi kerralla tehneeksi väärän
tuomion. Useinhan semmoista sattuu; sillä me olemme erehtyväisiä kaikki
tyyni.

TUOMARI. No muutaman hetken kuluttua saat itse tuntea, että se on liian
myöhäistä; sillä olet jo juonut myrkkyä viinan seassa.

JEPPE. Voi minua onnetonta! Olenko jo juonut myrkkyä viinan seassa? No
hyvästi siis, Nilla! Vaikka et sinä heittiö ole ansainnut minulta
jäähyväisiä. Hyvästi nyt, Joonas, Niilo ja Risto poikaseni! Hyvästi,
Martta tyttöseni! kullannuppuseni! Sinun isäsi ainakin tiedän itse
olevani, sillä sinut tehtiin, ennenkuin lukkari tänne tuli. Ja sinä
tulitkin ihan isääsi, me olemme niin toinen toisemme näköiset kuin
kaksi vesipisaraa. Hyvästi laukkitammani! Ja kiitoksia joka kerrasta,
minkä olen selässäsi istunut. Sinä olet ollut minulle rakkain kaikista
luontokappaleista, lukuunottamatta omia lapsiani. Hyvästi Musti! Sinä
uskollinen koirani ja ovenvartiani! Hyvästi Murri, mun musta kissani!
Hyvästi härkäni, lampaani, sikani! ja paljon kiitoksia hyvästä
seurasta ja kaikista niistä päivistä, mitkä olemme yhdessä eläneet.
Hyvästi -- -- Oo, en jaksa enää, ruumiini tuntuu niin raskaalta ja
hervottomalta.

    (Lankee hervottomana maahan ja jää makaamaan.)

TUOMARI. Kaikki hyvin. Unijuoma on tehnyt tehtävänsä, hän nukkuu kuin
kivi. Ripustakaa hänet nyt hirteen, mutta varokaa, ettei hän siinä
millään tavoin loukkaudu ja että nuora tulee hyvästi kainalojen alle.
Saammepa nähdä, mitä hän tekee, kun hän herää ja huomaa olevansa
hirressä.

    (Kantavat Jepen pois.)



VIIDES NÄYTÖS.


Ensimäinen kohtaus.

    (Jeppe hirressä riippumassa.) NILLA. JEPPE. TUOMARI.

NILLA. (Repii tukkaansa, lyö rintaansa ja huutaa:) Voi voi, hyvä isä!
Pitääkö minun nähdä hurskas mieheni noin häpeällisesti hirsipuussa?
Voi, rakas Jeppekulta! Anna minulle anteeksi, mitä olen sinua vastaan
rikkonut. Voi voi, nyt herää omatuntoni; nyt -- mutta liian myöhään --
kadun tylyyttäni ja kovuuttani sinua kohtaan; nyt vasta sinua kaipaan,
nyt vasta älyän, millaisen siivon miehen olen kadottanut. Jospa voisin
pelastaa sinut kuolemasta omalla verelläni ja hengelläni!

    (Pyyhkii silmiään ja itkee katkerasti. Sillä välin on unijuoman
    vaikutus lakannut ja Jeppe herää jälleen eloon, ja näkee
    riippuvansa hirressä, kädet selän taakse sidottuina, kuulee
    vaimonsa valittavan ja lausuu hänelle:)

JEPPE. Älä itke, rakas eukkoni! Tätä tietä meidän kaikkien on
kuljettava. Mene kotiisi ja hoida talosi ja pidä huoli lapsistani.
Punaisesta mekostani saat teettää takin pikku Ristolle. Tähteestä saa
Martta itsellensä myssyn. Pidä ennen kaikkea silmällä, että
laukkitammani tulee hyvästi ruokituksi, sillä minä olen rakastanut
häntä veljellisellä rakkaudella. Ellen olisi kuollut, puhuisin sinulle
paljon muutakin.

NILLA. Herra Jumala! Mitä tämä on? Mitä kuulenkaan? Voiko kuollutkin
puhella?

JEPPE. Älä pelkää, Nilla! En minä tee sinulle mitään pahaa.

NILLA. Rakas Jeppekulta! Kuinka voit puhua, vaikka olet kuollut?

JEPPE. En tiedä itsekään, kuinka se on mahdollista. Mutta kuule,
sydänkäpyseni, juokse nyt kuin ukonnuoli ja tuo minulle kahdeksalla
killingillä viinaa, sillä minua janottaa nyt vietävämmin kuin elossa
ollessani.

NILLA. Hyi, sinä elukka, sinä riivattu! sinä myrkyllinen juopporatti!
Etkö saanut eläissäsi viinaa kyllin särpiä? Vieläkö sinua kanaljaa
nytkin janottaa, vaikka olet kuollut? Sinäpä olet aika sika.

JEPPE. Sule nyt suusi, riivattu! ja juokse heti hakemaan viinaa. Jos et
sitä tee, niin tulenpa, lempo ollen, joka yö tupaasi kummittelemaan.
Nyt en enää pelkää mestari Eerikkiä, sillä ruumiini on kaikille
iskuille tunnoton.

    (Nilla juoksee kotiin hakemaan mestari Eerikkiä,
    palaa takaisin ja antaa Jepelle selkään.)

JEPPE. Ai ai ai! Lopeta jo, lopeta jo, hyvä Nilla, muuten pieksät minut
uudelleen kuoliaaksi, ai ai ai!

TUOMARI. Kuules, akka! Älä lyö häntä enään. Rauhoituhan, niin me sinun
tähtesi annamme miehellesi anteeksi hänen rikkomuksensa ja tuomitsemme
hänet uudelleen henkiin.

NILLA. Ei, ei, arvon herra! Antakaa hänen vaan riippua siinä, sillä hän
ei ansaitse enää päästä elämään.

TUOMARI. Hyi sinua, akan ruoja! Pötki tiehesi siitä tai me ripustamme
sinut hirteen miehesi viereen.

    (Nilla juoksee matkoihinsa.)


Toinen kohtaus.

    JEPPE. OIKEUSISTUIN.
    (Jeppe lasketaan alas hirsipuusta.)

JEPPE. Armollinen herra tuomari! Onko se totta, että minä elän taas?
Tai ehkä minä vaan kummittelen?

TUOMARI. Sinä olet ihan ilmielävä. Sillä se oikeusistuin, joka on
tuominnut sinut kuolemaan, voi myös tuomita sinut jälleen eloon. Etkö
sitä ymmärrä?

JEPPE. En totta vie minä sitä ymmärrä, vaan luulen kulkevani täällä
kummittelemassa.

TUOMARI. Sinua narria! Helppohan tuo nyt on ymmärtää. Jos joku ottaa
sinulta jotakin, niin tietysti hän voi myös antaa sen sinulle takaisin.

JEPPE. No, mutta antakaas, kun minä lystikseni vedän teidät hirteen,
niin saammepa nähdä, tokko minä voin sitten tuomita teidät jälleen
eloon.

TUOMARI. Se ei käy laatuun, sillä et sinä ole mikään tuomari.

JEPPE. Mutta olenko minä sitten elossa taas?

TUOMARI. Olet, olet.

JEPPE. Ja enkö kummittele?

TUOMARI. Et suinkaan.

JEPPE. Enkä liiku mörkönä?

TUOMARI. Et tietysti.

JEPPE. Että minä siis olen sama Jeppe Niilonpoika kuin ennenkin?

TUOMARI. Aivan sama.

JEPPE. Etten minä ole mikään öinen haamu?

TUOMARI. Et laisinkaan.

JEPPE. Vannotteko valallanne, että se on totta?

TUOMARI. Sen vannon, että sinä olet ilmielävä.

JEPPE. Vannokaa siis kautta metsänpeikon, että se on totta.

TUOMARI. No, usko sinä vaan meidän sanaamme ja ole meille kiitollinen,
kun olemme armahtaneet sinua ja tuominneet sinut jälleen eloon.

JEPPE. Jos ette itse olisi minua hirteen vetäneet, niin mielelläni
olisin teitä kiittänyt, kun päästitte minut maahan takaisin.

TUOMARI. Ole rauhassa, Jeppe! Ja ilmoita meille, jos akkasi sinua
tästälähtien pieksää, kyllä me siihen keinon keksimme. Tuossa sinulle
4 riksiä, joilla voit hankkia itsellesi pienet ilot, ja muista juoda
meidänkin maljamme.

    (Jeppe suutelee antajan kättä ja kiittää. Oikeusistuin poistuu.)


Kolmas kohtaus.

JEPPE. (Yksin.) Olen elänyt jo puolisen sataa vuotta, vaan en ole ikinä
nähnyt niin paljon kummaa kuin näinä kahtena päivänä. Ne on saakelin
sekavia asioita, kun oikein ajattelen: tunnin verran juopuneena
talonpoikana, toisen tunnin paroonina, toisen taaskin talonpoikana, ja
milloin kuolleena, milloin elävänä hirsipuussa, joka on kaikista
kummallisinta. Mutta kenties käykin niin, että kun eläviä ihmisiä
hirtetään, niin ne kuolevat, mutta kun kuolleita hirtetään, niin ne
virkoovat jälleen eloon. -- -- -- Luulenpa, että tämän jälkeen
viinaryyppy maistuu suloiselta. Hei! Jaakko suutari! Tule ulos!


Neljäs kohtaus.

    JAAKKO SUUTARI. JEPPE.

JAAKKO. Tervetultua takaisin kaupungista! Saitkos saippuaa akallesi?

JEPPE. Lurjus! Etkö tiedä, kenen kanssa puhut. Hattu pois päästäsi!
Sillä sinä olet vaan nulikka semmoisen miehen rinnalla kuin minä olen.

JAAKKO. En kärsisi muilta tuollaisia sanoja! Mutta sinä Jeppe suot toki
joka päivä jonkun killingin minulle, senvuoksi en puheitasi niin
tarkoin punnitse.

JEPPE. Hattu pois päästäsi, senkin rajasuutari, sanon minä!

JAAKKO. Mitä sinulle sitten on matkalla tapahtunut, kun olet muuttunut
noin koppavaksi?

JEPPE. Tiedä, että minä olen riippunut hirressä sen jälkeen kun
viimeksi kanssasi juttelin.

JAAKKO. Eihän tuo mitä niin merkillistä. Minä en ollenkaan kadehdi
onneasi. Mutta kuules, Jeppe! Missä oluttuopin tyhjennät, siihen
myöskin pohjasakat karista; mutta sinä juot itsesi humalaan muualla ja
tulet sitten minun talooni riitaa rakentamaan.

JEPPE. Hattu pois päästäsi ja heti, sinä lurjus! Etkö kuule, kuinka
taskussani helisee?

JAAKKO (Pistää hatun kainaloonsa.) Herran poika! Mistä olet saanut niin
paljon rahaa?

JEPPE. Parooninvirasta. Kerronpa sinulle, mitä minulle on tapahtunut;
mutta anna minulle ensin lasillinen simaa, sillä arvoni ei salli minun
nyt särpiä Tanskan viinaa.

JAAKKO. Maljasi, Jeppe!

JEPPE. Nyt kerron sulle kaikki, mitä minulle on tapahtunut. Kun läksin
luotasi, vaivuin sikeään uneen. Kun heräsin siitä, olin parooni ja
join itseni uudestaan humalaan kanaljasäkin viiniä. Kun juovuin
kanaljasäkistä, heräsin taas tässä piharikoilla, painuin uudelleen
uneen siinä toivossa, että nukkumalla taas pääsisin parooninvirkaan.
Mutta huomasin, ettei se temppu aina vetele, sillä akkani herätti minut
mestari Eerikillään ja talutti minut tukkapäästä tupaan, osoittamatta
pienintäkään kunnioitusta minun äskeiselle arvolleni. Tupaan tultuani
sain semmoiset potkut takapuoleeni, että lensin päistikkaa taas ulos ja
näin ympärilläni joukon otakiiniläisiä murjaaneja, jotka tuomitsivat
minut pois päiviltä ja tappoivat minun rotanmyrkyllä. Kuoltuani minut
hirtettiin, ja sitten kun olin hirtetty, virkosin minä taas eloon, ja
sittenkun olin henkiin herännyt, sain minä neljä riksiä. Semmoinen on
seikka, mutta kuinka se oikeastaan kävi, sen jätän sinun
selitettäväksesi.

JAAKKO. Ha-ha-ha! Kylläpä sinä olet nähnyt unta, Jeppe.

JEPPE. Ellei minulla olisi nämä neljä riksiä taskussa, niin luulisinpä
itsekin, että se oli vaan unennäköä. Jaakko, anna minulle vielä naukku!
En viitsi enää ajatella kaikkia näitä hullutuksia, vaan juon itseni
pätkään.

    (Pitävät aika melua, ryypiskellen ja nauraen.)

JAAKKO. Terveeksi, herra parooni! Ha-ha-haa!

JEPPE. Etpä taida sitä oikein käsittää, Jaakko?

JAAKKO. En, vaikka seisoisin päälaellani.

JEPPE. Kuitenkin se saattaa olla täyttä totta, sillä sinä olet pöllöpää
etkä ymmärrä niitä, kuin salatut ovat.

     Nauravat ja laulavat:

        Krouviin läksin mä
        ja krouviin läksit sä,
        meillä oli tyttöjä mukana.
        Hai tuttan juu. Sitten tuu.
        Sitten tuli pojat heitä halaamaan.


Viides kohtaus.

    MAUNU. JEPPE. JAAKKO.

MAUNU. Ha-ha-ha! Nyt saatte kuulla saakelin lystin jutun, joka on
tapahtunut eräälle Jeppe Niilonpojalle. Hänet löydettiin juovuksissa
makaamasta tiepuolessa, puettiin toisiin vaatteisiin ja vietiin
paroonin kartanoon, pantiin herran parhaaseen sänkyyn ja uskoteltiin,
että hän on parooni, kun hän heräsi unestaan. Sitten hänet juotettiin
taas uudestaan humalaan ja puettiin omiin vanhoihin ryysyihinsä ja
kannettiin takaisin rikkatunkiolle. Kun hän sitten heräsi, niin hän
luuli olleensa taivaassa. Olin nauraa itseni kuoliaaksi, kun kuulin
voudin väeltä tämän jutun. Antaisinpa, totta vie, kokonaisen taalerin,
jos saisin nähdä tuon narrin, ha-ha-ha!

JEPPE. Paljonko minä olen velkaa Jaakko?

JAAKKO. Kaksitoista killinkiä.

    (Jeppe sukii suutansa ja luikkii häpeissään tiehensä.)

MAUNU. Miksi tuo mies niin äkkiä läksi tiehensä?

JAAKKO. Se oli juuri sama mies, jolle tehtiin se hauska kepponen.

MAUNU. Vai se se oli! No sitten minä juoksen sen perästä. Jeppe hoi!
Kuulehan! Millaista on elämä toisessa maailmassa?

JEPPE. Laske minut rauhaan.

MAUNU. Miks'et ollut siellä kauemmin?

JEPPE. Mitä se sinuun kuuluu?

MAUNU. No, kerrohan meille toki jotakin matkastasi.

JEPPE. Anna minun mennä, sanon minä; muuten sinulle käy pahasti.

MAUNU. Hoi, Jeppe! Olen niin utelias kuulemaan siitä jotakin.

JEPPE. Apua, apua, Jaakko suutari! Sallitko sinä, että minulle tehdään
väkivaltaa talossasi?

MAUNU. Enhän minä mitä pahaa tee. Kysyn vaan sinulta, Jeppe, mitä näit
toisessa maailmassa.

JEPPE. Hoi, hoi, auttakaa, auttakaa!

MAUNU. Etkö nähnyt ketään esi-isistäni siellä?

JEPPE. En; sinun esi-isäsi taisivat olla siinä toisessa paikassa, johon
toivon sinun ja muiden koirien joutuvan kuoltuansa.

    (Riistäytyy irti ja pötkii pakoon.)


Kuudes kohtaus.

    PAROONI. SIHTEERI. KAMARIPALVELIJA. KAKSI LAKEIJAA.

PAROONI. Ha-ha-ha! Sepä vasta juttu, jota ei rahalla osteta. En olisi
uskonut, että se niin mainiosti luonnistuu. Jos voit keksiä minulle
vastakin huvituksia, Eerikki, niin pääsetpä korkeimpaan suosiooni.

EERIKKI. Ei, armollinen herra! En uskalla useammin ilveillä tällä
lailla. Sillä jos hän olisi lyönyt teitä, niinkuin hän uhkasi, olisi
siitä tullut ruma murhenäytelmä.

PAROONI. Se on kyllä totta. Sitä jo pelkäsinkin. Mutta olinpa niin
ihastunut juoneen, että ennen olisin ottanut selkääni, melkeinpä
olisin ennen antanut hänen vetää minut hirteenkin, kuin olisin
ilmaissut kujeemme Jepelle. Etkö sinä ole samaa mieltä, Eerik?

EERIK. Enpä niinkään, teidän armonne. Olisi vähän kummallista, jos joku
antaisi hirttää itsensä noin vaan leikin päiten. Se leikki kävisi liian
kalliiksi.

PAROONI. Vielä mitä. Semmoistahan sattuu joka päivä. Jollei nyt ihan
täsmälleen, niin jotenkin samoin päättää monikin päivänsä ihan turhan
takia. Esimerkiksi: jos joku on luonnostaan heikko ja aavistaa
menettävänsä henkensä ja terveytensä liialla juomisella, niin hän
kuitenkin rasittaa omimistansa ja panee henkensä ja terveytensä
alttiiksi usein yhden ainoan illan huvin vuoksi. Taikka sitten toisella
tavoin: Turkin suurvisiirit kuristetaan tavallisesti hirttämällä,
muutamat samana päivänä, jolloin he pääsevät visiiriksi, toiset taas
muutaman päivän kuluttua; ja kuitenkin kiirehtivät kaikki kiihkeästi
visiirinvirkaan, ikäänkuin heidän mielensä tekisi vaan hirteen korkea
arvonimi kaulassa. Tai sitten vielä toisella tavoin: Upseerit uhraavat
mielellään toinen toisensa hengen ja sielun, saavuttaakseen
sankarimaineen ja mittelevät turhan päiten miekkojansa etevämpiensä
kanssa, joiden he tietävät ihan varmaan suistavan tottumattoman
vastustajan surman suuhun. Luulenpa myös, että on monta sataa
rakastunutta, jotka yhden ainoan yön ilosta möisivät mielellään
henkensä aamun tultua. Piiritystilaisuuksissa nähdään sotamiesten
joukottain karkaavan riveistä ja rientävän piiritettyihin kaupunkeihin,
joiden he tietävät pian antautuvan, ja elääkseen iloisesti yhden
päivän, he antavat hirttää itsensä seuraavana. Toinen ei ole toistansa
vakavampi. Muinaisaikoina nähtiin filosofienkin syöksyvän surman
suuhun ainoastaan senvuoksi, että heitä sitten kuoleman jälkeen
ylistettäisiin. Sentähden arvelen, että sinäkin, Eerik, olisit ennemmin
antanut vetää itsesi hirteen kuin turmellut tämän ihanan historian.

       *       *       *       *       *

    Sen, lapsukaiset, näemme tästä tarinasta:
    on yhtä vaarallista äkkikunniasta
       osalliseksi tehdä rahvas alhainen,
       kuin sortaa sitä, min vei kunto maineeseen.
    Jos tyhmät talonpojat, sällit pääsee mahtiin,
    niin pian valtikkakin keikkuu piiskan tahtiin,
       jää hallinto kaikk' käsiin tyrannin
       ja Nerot pääksi nousee pikkukyliinkin.
    Nuo hirmuvaltiaat ne tuskin käytti
    miel'valtaa moista kuin tää Jeppe näytti.
       Ol' ilman tutkintoa hänen käskynään:
       ken mieltä myöten ei, se piestään, hirtetään.
    Me emme senvuoks aurankurjest' aikanamme
    nyt enää ota korkeit' esivaltojamme;
       ois siinä kohden vanha tottumus
       vapauden sorto sekä kukistus.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Jeppe Niilonpoika eli Talonpojan ihmeelliset seikkailut - Viisinäytöksinen huvinäytelmä" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.