Title: Lemmentaistelu - 4-näytöksinen unkarilainen näytelmä
Author: Jókai, Mór, Borg, Felx
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Lemmentaistelu - 4-näytöksinen unkarilainen näytelmä" ***


LEMMENTAISTELU

4-näytöksinen unkarilainen näytelmä lauluineen ja tansseineen


M. Jókain "Keltaruusu" nimisen kertomuksen mukaan kirjoittanut

Felix Borg



Helsingissä,
Edistysseurojen Kustannus-Oy,
1922.



HENKILÖT:

_Decsi Sándor_, hevospaimen.
_Lacza Ferenc_, karjapaimen.
_Krouvari_, Hortobágyin ravintolassa.
_Rózsa_, hänen ottotyttärensä.
_Pelikán Samuel_, tilanomistaja.
_Kádár Mikael_, hevoskauppias.
_Lääkäri_.
_Kyläntuomari_.
_Tallimestari_.
_Taidemaalari_.
_Porvari_.
_Komisaario_.
_Isäntäpaimen_.
_Räätälimestari_.
_Suutarimestari_.
_Pundorin emäntä_.
_Csikmákin emäntä_.
_Marfa_, miustalaiseukko.
_Kärripoika_.
_Mies_.
_Vaimo_.
_Poika_.
_Ensimäinen hevoskauppias_.
_Toinen hevoskauppias_.
_Santarmi_.
Hevoskauppiaita ja talonpoikaiskansaa.

Tapahtumapaikka: 1:nen, 3:s ja 4:s näytös piha Hortobágyin ravintolan 
edustalla; 2:nen ravintolan vierashuone.



ENSIMÄINEN NÄYTÖS


I.

Näyttämö: Hortobágyin ravintolan edusta. Oikealla tiilikivirakennus 
pärekattoineen ja seinän vierillä kasvavine köynnöskasveineen. 
Rakennuksessa ovi portaineen ja siitä oikealle ikkuna luukkuineen. 
Ikkunan alla kukoistava ruusupensas. Vasemmalla puita ja perällä 
vajarakennus. Hieman keskustasta vasempaan jykevä puu, jonka alla pöytä 
tuoleineen. Taustassa pustamaisema. Aitaa ei ole. Vasen ja oikea 
katsojasta.

(Varhainen aamu ennen auringon nousua. Ravintolan ikkuna on valaistu. 
Esiripun noustessa kuuluu ravintolasta laulua.)

LAULU N:o 1.

(Laulun aikana kuuluu kaksi kukonkiekausta ja vieno punerrus ilmestyy 
taivaanrannalle.)

_Kärripoika_: (Tulee vajasta haukotellen.) Hoh hoo!... Kukko pakana kun 
herätti... (Hieroo silmiään.) Mikä vietävä siellä silmissä pistelee? 
Heinänkorretko, vai?... (Venytteleikse.) Oh hoo!... Kuinkahan varhainen 
jo on? (Tulee alemmaksi ja huomaa valaistuksen ikkunassa.) Pyhä Maria! 
Kaupungin herrat istuvat yhä vielä samoilla paikoilla kuin illalla... 
huuhtovat kurkkujaan viinillä... ja... (Kurkistaa tarkemmin 
ikkunasta)... ja pistelevät poskiinsa Rózsan paistamia kananpoikia. Oh 
höh, sentään! Oikein vesi kielelle valahtaa!... Entä Rózsa sitten? 
Missä hän on?... Mitä näkevät silmäni! Hän hyppelee tuon hullun 
kaupunkilaisen pensseliherran kanssa... oikeinpa taitavat csárdasta 
pistellä. (Pui nyrkkiä.) Voi, voi, sinua, kirottu hetaleherra! Kunpa 
minä saisin sinut kämmenieni väliin, niin kyllä...! Ja Rózsa sitten!... 
Oh, sydämeni on aivan haljeta tuskasta ja rakkaudesta sinuun... 
(Laulaa.)

LAULU N:o 2.

_Kärripoika_: (Laulun jälkeen.) Turhaan minä laulan. Ei näe tyttö 
kärripojan kärsimyksiä; eikä kuule hänen sydämensä suruista sykähtelyä. 
-- Mitä? Nyt nousevat herrat pöydästä ja alkavat tehdä lähtöä. Täytyy 
tästä pian mennä valjastamaan kimo, niin lappenevat täältä vihdoinkin 
matkoihinsa, mokomatkin tanssimestarit! (Menee vasemmalle.)

    (Punerrus taivaanrannalla on käynyt yhä kirkkaammaksi.)

    (Ravintolan ovi avautuu ja Tallimestari, Taidemaalari, Porvari,
    Komisaario astuvat ulos pihamaalle, kaikki jonkunverran
    liikutettuina.)

_Tallimestari_: Siis, kuten sanottu, neljäkolmatta sonnia ja yksi 
siitoslehmä.

_Porvari_: Luvalla sanoen, neljäkolmatta siitoslehmää ja yksi sonni.

_Tallimestari_: Ja yksi sonni, aivan niin!

_Porvari_: Ja kaikki ensi luokan elukoita, oikein loistokarjaa! 
Parempia nautoja ette löydä koko Alamaasta, vaikka lyhty kädessä 
etsisitte. Eikö totta, herra komisaario?

_Komisaario_: Hyvä on karja veljellä, sen voin vakuuttaa... hik!

_Porvari_: Hyvä on karja! Debreczeniläinen ei koskaan myy mähriläiselle 
huonoja nautoja. Eikö totta, herra komisaario?

_Komisaario_: Totta, totta puhuu veli... hik!

_Porvari_: No niin!

_Maalari_ (joka on tällävälin ihaillut perällä aamun valkenemista): 
Mutta, hyvät herrat, ettekö ensinkään huomaa aamutunnelman 
suurenmoisuutta? Katsokaa tuonne pustalle! Mikä mahtava näky! Mikä 
väriyhteys! Mikä jalo vastakohtien sopusointu!

_Porvari_: Pöh! Maalari hulluttelee! (Tallimestarille.) Tehän olette 
tallimestari arvoltanne, eikö niin? Ja teidän isäntänne on kreivi, eikö 
niin?

_Tallimestari_: Kreivi, kreivi Engelshorst, Mährin mahtavin mies ja 
jaloin ihminen koko Unkarissa.

_Porvari_: No niin, herra tallimestari, mahtava kreivi Engelshorst on 
vielä kerran siunaava sitä hetkeä, jolloin hänen jaloon päähänsä 
pälkähti ajatus ostaa siitosnautansa juuri minun sarvikarjastani, 
sillä, sanon sen vieläkin kerran, minun nautani ovat kerrassaan 
voittamattomia. Jaa-a! Kohta saatte omin silmin tutustua elukoihin ja 
tehdä valintanne, ja takaanpa, että teidän suuri herranne ja kreivinne 
on säteilevä kuin aurinko, nähtyään millaisia loistavia sarvipäitä te 
hänelle toimititte. (Katsoo kelloaan.) Mutta, hyvät herrat, otan 
vapauden huomauttaa, että meidän on jouduttava matkaan, jos mielimme 
ennättää ajoissa karjamajalle.

_Lacza Ferenc_: (Tulee vajasta. Hän on keskikokoinen mies pienine 
viiksineen ja kastanjanruskeine hiuksineen; hänellä on siniset liivit ja 
avonaiset paidanhihat, mustat housut, samoin viitta, joka on 
ompeluksilla koristettu ja edestä soljella kiinnitetty; kädessä 
ratsupiiska.)

_Porvari_: Paimen, katso onko poika valjastanut kimon. Lähdemme heti 
matkaan.

_Ferenc_: Kyllä, herra. (Menee vasemmalle.)

    (Tällä välin on päivä yhä. enemmän valjennut ja
    linnut ovat alkaneet laulaa.)

_Maalari_: (on avannut piirustuskirjansa ja tekee perällä luonnosta.) 
Mitä aiheita, mitä vaikutelmia!

_Krouvari_: (Tulee ravintolasta.) Kas niin, hyvät herrat, tuossa 
paikassa on tytöllä eväsreppu valmiina. Mutta kuinka on hevosen laita? 
Eikö poika ole sitä vielä valjastanut, se vietävä unikeko.

_Komisaario_: Älkää olko... hik... huolissanne, isäntä. Hevonen 
valmistuu heti. Paimen läksi juuri huolehtimaan... hik!

_Tallimestari_: Sinä, krouvari, olet hyvä ihminen ja Jumala hyviä 
ihmisiä varjelkoon.

_Krouvari_: Tällainen vanha hakopölkky vain, Herra paratkoon!

_Maalari_: (Itsekseen perällä.) Suuremmoista! Jumalallista!

_Krouvari_: Herroilla ei siis ole mitään moitittavaa taloani kohtaan?

_Tallimestari_: Ei mitään moitteen sijaa, paras krouvari. Hyvä kyökki, 
vielä parempi viinikellari.

_Krouvari_: Kerskua en, Herra paratkoon, tahdo, mutta sen sanon, että 
taloani en säästä silloin, kun ylhäiset vieraat sitä käynnillään 
kunnioittavat. Enhän kuitenkaan voi kaikesta mennä takuuseen, sillä 
nähkääs, hyvät herrat, kun pääasia... minä tarkoitan, emäntä talosta 
puuttuu -- hän muutti jo yli kaksikymmentä ajast'aikaa sitten toiseen 
maailmaan, taivas olkoon hänen sielulleen armollinen -- niin, kun 
emäntä talosta puuttuu, niin...

_Rózsa_: (Tulee ravintolasta, eväsreppu toisessa ja viinipullo toisessa 
kädessä. Hän on noin 17 vuotias, sievä, tummakiharainen ja -silminen 
tyttönen, puettuna kirjavaan unkarilaiseen pukuun, vyössä avainkimppu 
ja hiuksissa ruusu.)

_Tallimestari_: Mitä emännästä, kun on tuollainen terhakka tyttö 
ohjaksissa.

_Rózsa_: Kas tässä on eväspussi, hyvät herrat. Panin siihen sipulia, 
juustoa, kanaa, leipää ja silavaa sekä kaksi pulloa parasta mitä 
talossa on.

_Tallimestari_: Verratonta!

_Komisaario_: (Ottaa eväsrepun.) Tämä kunniavirka kuuluu... hik... 
minulle.

_Rózsa_: Hik, hik, herra komisaario!

    (Asettaa kädessään olevan pullon pöydälle.)

_Krouvari_: Pikarit, Rózsa!

_Rózsa_: Heti paikalla.

    (Rientää ravintolaan.)

_Krouvari_: Lähtömaljan tässä puun alla vielä tyhjennämme. Eikö niin, 
hyvät herrat?

_Tallimestari, Porvari, Komisaario_: Eläköön krouvari! Hyvä! Hik!

_Maalari_: (Perällä.) Katsokaa, katsokaa! Nouseva aurinko näyttää 
melkein viisikulmaiselta.

_Porvari_: Maalari näkee viisikulmaisen auringon! Hö höö!

_Maalari_: Ei, jos minä piirrän tuollaisen auringon paperille, niin 
joudun hullujenhuoneeseen.

_Porvari_: Sinne joudut, poloinen, muutenkin.

_Rózsa_: (On tällävälin tuonut pikarit ja täyttää ne.) Kuulkaapas, 
herra tanssimestari siellä! Pikari odottaa!

_Maalari_: Heti paikalla, tyttöseni!

    (Tulee toisten luo.)

_Krouvari_: Kas niin. (Tarttuu pikariin toisten seuratessa esimerkkiä.) 
Onneksenne, hyvät herrat! Ja tuhannet kiitokset käynnistä. Tervetuloa 
vastakin Hortobágyin matalaan majataloon.

_Tallimestari_: Eläköön krouvari ja hänen mustasilmäinen tyttönsä!

_Maalari, Porvari, Komisaario_: Eläköön!

    (Juovat.)

_Rózsa_: (Menee ruusupensaan luo ja taittaa siitä viisi ruusua.)

_Krouvari_: Viisainta on, etteivät herrat kulje Cségen tietä, siellä on 
tähän aikaan paljon rapaa; parasta on mennä Polgárin kautta, missä tie 
on kuivaa ja tasaista. Pienen metsikön laidassa, virran luona sopii 
sitten levähtää ja nauttia virvokkeita.

_Rózsa_: (Astuu esille ruusuineen.) Sallittehan, hyvät herrat... 
vähäinen muisto Hortobágyin majatalosta?

_Krouvari_: Kas vaan tyttöä, kun taas noine ruusuinensa...

_Rózsa_: (Kiinnittää kukan kunkin rintaan.) Noin!

_Porvari_: -- He he he, sinä mustasilmä!

_Rózsa_: Noin!

_Tallimestari_: Tui tui tui tui! (Nipistää poskesta.)

_Rózsa_: Noin!

_Komisaario_: Hik!

_Rózsa_: Hik hik!

_Krouvari_: Sitä tyttöä!

_Rózsa_: Ja noin!

_Maalari_: Parahin neiti, sallikaa minun ikuistuttaa piirteenne tähän 
kirjaan... juuri tuollaisena kuin nyt olette, ruusu punaisten huulienne 
välissä.

_Rózsa_: Jos tahdotte, niin olkaa hyvä.

_Porvari_: Kaikki kunnia ja kiitokseni naisen kauneudelle, mutta nyt ei 
ole enää aikaa piirustelemiseen. Naudat odottavat.

_Ferenc_: (Tulee vasemmalta.) Hevonen on valjaissa, hyvät herrat. 

    (Poistuu jälleen vasemmalle.)

_Porvari_: Kas niin, nyt meidän on noustava rattaille ja lähdettävä 
matkaan. Olettehan jo saanut omanne, isäntä?

_Krouvari_: Paljon, paljon enemmänkin. Tuhannet kiitokset vaan!

_Porvari_: No niin, me lähdemme siis, hyvät herrat. Hyvästi nyt sitten 
vaan ja hyvää vointia.

_Krouvari_: Hyvästi, hyvästi!

_Tallimestari_: Olen oikein tyytyväinen. Hyvästi. Hyvästi, tyttö!

_Rózsa_: Hyvästi, hyvästi!

_Komisaario_: Tässä käteni, isäntä... hik!

_Krouvari_: Terveeksi!

_Komisaario_: Hyvästi nyt tyttö... hik!

_Rózsa_: Hik hik!

_Kr     _i: Onnea, onnea vaan oikein paljon matkalle. Onnistukoot 
kaupat kaikkien iloksi ja tyytyväisyydeksi!

_Porvari_: Maalarimestari hoi! Ellette heti paikalla joudu sieltä 
matkaan, niin saatte laputtaa koko tien jalkapatikassa, ja se ei ole 
leikin asia, se, uskokaa pois!

    (Menevät vasemmalle.)

_Krouvari_: (Saattaa lähtijöitä.)

_Maalari_: (Piirtää.)

_Rózsa_: Kuinka pitkällä te jo olette, herra kynäniekka?

_Maalari_: Silmät puuttuvat vielä... nuo ihmeelliset silmät... Mutta 
kohta nekin ovat valmiit.

_Rózsa_: Huh huh! Kuinka tämä on vaikeata.

_Maalari_: Silmänräpäys vaan, neitiseni... Kas noin, valmis on.

_Rózsa_: Oh hoh!

_Maalari_: Nimi vielä puuttuu. Minkä me kirjoitamme?

_Rózsa_: Kirjoittakaa siihen alle: Hortobágyin ruusu.

_Maalari_: Erinomaista! Se sopii mainiosti! (Kirjoittaa.) "Hortobágyin 
ruusu." Tämä on kaunein lehti piirustuskirjassani. Kiitos, neiti, ja 
voikaa parhaiten. (Suutelee kädelle.) Toivon teille kaikkea hyvää 
maailmassa.

_Krouvari_: (Tulee vasemmalta.) Jos pidätte kiirettä, herra taiteilija, 
niin ehkä vielä ennätätte rattaille.

(Samassa alkaa vasemmalta kuulua Laulu N:o 1. jota lähtijät laulavat.)

_Maalari_: Minä lennän! Hyvästi!

    (Rientää vasemmalle.)

_Rózsa_: (Menee perälle ja heiluttaa kättänsä lähtijöille.)

_Krouvari_: (Istuu pöydän ääreen.) Oh hojaa! (Täyttää pikarin ja 
tyhjentää sen.)

_Rózsa_: (Tulee alemmaksi.)

_Krouvari_: Kas niin, tyttöseni, olemmepa saaneet viettää raskaan yön! 
(Haukottelee.) Hoho jajaa!... Tuollaiset ylhäiset kaupunginherrat eivät 
suuria välitä yölevosta, kun sille päälle tulevat. Istuvat vaan 
hanakoina paikoillaan tunnit ja pikkutunnit, syövät, juovat ja 
loilottavat oikein sydämen pohjasta ja herkeävät vasta, kun aamuaurinko 
ikkunasta sisään pilkistää. Sellaisia, sellaisia ovat kaupungin herrat. 
Kelpo miehiä ovat toki sentään kaikki, eivätkä juuri turhan tarkkoja 
raha-asioissa. (Ottaa jälleen ryypyn.) Niin, niin! Toiset ovat nyt ajat 
ja olot täällä kuin mitä olivat ennen -- silloin kuin autuaasti 
edesmennyt Apolka äitikin vielä eli ja tuossa sinun tilallasi, 
tyttöseni, aherteli. Niin, siitä on kulunut jo yli kaksikymmentä 
ajast'aikaa. Silloin näillä seuduilla oli vielä hiljaista ja 
rauhallista. Ei viiltänyt vielä rautatie tätä Hortobágyin tienoota ja 
harvoin tänne kaupungin herrat eksyivät. Tuiki, tuiki toisenlaista oli 
täällä silloin. Toisenlaiset olivat vieraat, toisenlainen talokin.
Ei ollut tuossa silloin tuollaista sievännäköistä, siistiä 
tiilikivirakennusta, vaan kurja, olkikattoinen huuhkajanpesä, jossa 
mustalainen ja pustajätkä parhaiten viihtyivät. Mutta ajat ovat, ajat 
ovat muuttuneet ja maailma niiden mukana. (Kuuluu linnun laulua.) 
Kuuleppas noita lintusia, kuinka kauniisti livertävät.

_Rózsa_: Sanokaahan, isä, kuinka vanha Apolka-äiti oli kuollessaan?

_Krouvari_: Apolka-äiti! Hän oli jo täyttänyt kolmekymmentä vuotta, 
tyttöseni.

_Rózsa_: Ja mihinkä tautiin hän oikein kuoli?

_Krouvari_: Hänellä oli vikaa täällä... rinnassa.

_Rózsa_: Oliko hän kauankin vuoteen omana?

_Krouvari_: Toista vuotta, tyttöseni.

_Rózsa_: Apolka äiti parka! Kuinka hän mahtoikaan kärsiä! Eikö lääkäri 
käynyt täällä häntä katsomassa?

_Krouvari_: Kävi kylläkin, mutta siitä ei ollut apua.

_Rózsa_: Oh, jospa minä olisin saanut olla täällä häntä hoitamassa, 
niin olisi hän varmasti parantunut.

_Krouvari_: Ei häntä enää kukaan olisi voinut parantaa, tauti oli 
kuolemaksi. Ja sinua, lapseni, sinua ei sitäpaitsi silloin ollut vielä 
olemassakaan. Sinut annettiin minulle vasta viitisen vuotta 
myöhemmin... annettiin iloksi ja lohdutukseksi vanhoille päivilleni. 
(Katselee Rózsaa.) Enpä tosiaankaan osannut aavistaa silloin, kun sinut 
eräänä kauniina aamuna itkevänä palleroisena kuistiltani tapasin, että 
sinusta tuollainen sorea kukkanen varttuisi, sitä en totisesti osannut.

_Rózsa_: Olinko sitten silloin niin kauhistuttavan näköinen?

_Krouvari_: Etpä suinkaan, lapseni, kaunis olit jo silloin ja koreasti 
hymyilit ja mustia silmiäsi vilkutit, kun minä olin sinut pehmeään 
vuoteeseen nostanut ja maitoa toimittanut.

_Rózsa_: Voi, isä kulta, voinko koskaan olla teille kylliksi 
kiitollinen siitä mitä silloin tuolle pienelle, avuttomalle 
tyttöraukalle teitte... niin, ja mitä sen jälkeen olette hänelle 
tehnyt; voinko koskaan palkita teille hyvyyttänne ja hellyyttänne?

_Krouvari_: Olethan sinä minun vanhuuden iloni ja suurempaa palkintoa 
en voisi saada. Ja onhan minulla nyt joku, jolleka voin tämän vähäisen, 
vuosien varrella karttuneen maallisen uskoa, kun pääni viimein lepoon 
kallistuu.

_Rózsa_: Rakas isä!...

_Krouvari_: Kas niin! Tässä me istumme ja lörpöttelemme ja unohdamme 
kokonaan levolle menon. Sinäkin mahdat olla perin väsynyt, tyttöseni, 
kun et ole koko yönä saanut hetkeksikään silmiäsi ummistaa... Hoho 
jajaa! Käväisen tästä ensiksi tervehtimässä mehiläisiäni ja sitten 
ryömin pariksi tunniksi vuoteeseeni. Tee sinä samoin, tyttöseni. Ovet 
olkoot sen ajan salvassa.

_Rózsa_: Ei minun ole ensinkään uni, isä kulta. Olen nuori ja tulen 
vähemmälläkin unella toimeen. Mutta teidän, isä, teidän täytyy päästä 
vuoteeseen, sillä te olette vanha ja tarvitsette lepoa.

_Krouvari_: Totta puhuakseni, olen hieman levoton pienten 
siivekkäitteni vuoksi parveilemisajan tähden. Ellen pidä varaani, 
saattaa "kuningatar"-mehiläinen äkkiä karata tiehensä ja silloin menee 
minulta uuden siivekäsyhteiskunnan siemen hukkaan, ja se olisi suuri 
vahinko, se. Täytyy heti lähteä katsomaan...

    (Menee perälle oikealle.)

_Rózsa_: Ja minä pesen sillä aikaa astiat ja järjestän vierashuoneen.

LAULU N:o 3.

_Rózsa_: (Ottaa laulun jälkeen pullon ja pikarit ja menee taloon.)

_Ferenc_: (Tulee hetkisen kuluttua vasemmalta ja katselee 
ympärillensä.) Nyt on sopiva hetki, kun hän on yksin kotona.

_Rózsa_: (Tulee talosta ämpäri kädessä.)

_Ferenc_: Rózsa!

_Rózsa_: Ferenc! Sinä vielä täällä! Etkö lähtenytkään herrojen mukana 
karjamajalle?

_Ferenc_: Lähden perässä, saavutan heidät kyllä ratsullani. Mutta ennen 
lähtöäni tahdon antaa sinulle lainani takaisin ja samalla sanoa sinulle 
jäähyväiset, sillä lähdettyäni nyt, en palaa enää koskaan tänne 
takaisin.

_Rózsa_: Mitä tarkoitat, Ferenc?

_Ferenc_: Poistun nyt iäksi näiltä seuduilta, jätän ainiaaksi 
Hortobágyin ja lähden kauas vieraille maille.

_Rózsa_: Minne sitten?

_Ferenc_: Mähriin. Minut lähetetään isäntäpaimeneksi sille karjalle, 
jonka kreivin tallimestari tänään valitsee Mátan karjamajalla.

_Rózsa_: Vai Mähriin saakka sinut viedään. Saatko edes hyvän pestin, 
poika parka?

_Ferenc_: Kuusisataa floriinia palkkaa, asunnon kivitalossa ja muonan 
antaa kreivi.

_Rózsa_: Ohoo! Sinä pääset hyville päiville, poikaseni. Sellaisella 
pestillä elää entinen karjapaimen jo herroiksi.

_Ferenc_: Voi, Rózsa, ennemmin olisin vaikka kärripoikana täällä 
Hortobágyissä kuin lähtisin Mähriin isäntäpaimeneksi; antaisin vaikka 
oikean käteni, kunhan vaan saisin edelleenkin jäädä tänne hengittämään 
Hortobágyin ruusun hurmaavaa tuoksua. Niin, Rózsa, suo anteeksi, mutta 
en voi sille mitään, että katseesi ovat lähtemättömästi syöpyneet 
sydämeni syvimpään ja sytyttäneet siellä liekin, joka polttaa ja kalvaa 
kuin kiirastuli.

_Rózsa_: Poika parka!

_Ferenc_: Mutta olen voimaton itseäni auttamaan, en voi muuta kuin 
katkerin sydämin alistua kohtalooni, niin raskas kuin se onkin. -- Kas, 
tässä luovutan sinulle takaisin lainani. (Ottaa povestaan pienen 
paperikäärön.) Et ehkä pahastu, vaikka ne ovatkin entisestään hiukan 
muuttuneet.

    (Antaa käärön Rózsalle.)

_Rózsa_: (Avaa käärön ja ottaa esille kultaiset korvarenkaat.) Ja 
sitäkö varten sinä pyysit saada lainata korvarenkaitani... antaaksesi 
kullata ne! Et sanallakaan siitä silloin maininnut. Voi, ystäväni, 
kuinka sinä olet hyvä! Kiitos, kiitos uhrauksestasi!

    (Kiinnittää renkaat korviinsa.)

_Ferenc_: Älkäämme puhuko siitä; pääasia on, ettet siitä pahastu.

_Rózsa_: Kuinka minä voisin siitä pahastua, päinvastoin, olen niin 
iloinen, että tahtoisin kaulaasi kavahtaa...

_Ferenc_: Rózsa!...

_Rózsa_: No, olenko nyt sitten korea mielestäsi, häh?

_Ferenc_: Olet, olet kuin taivaan enkeli, joka on äkkiä astunut maan 
päälle! (Väräjävällä äänellä.) Oi, Rózsa, jospa sinä tietäisit, kuinka 
sinua jumaloin! (Tarttuu häntä vyötäröillä.) Rózsa!

_Rózsa_: Sinun täytyy nyt joutua, poikaseni, muuten et enää tavoitakaan 
kaupungin herroja. Kas niin! Hyvästi nyt, ystäväni, ja onnea 
matkallesi.

_Ferenc_: Jää hyvästi, Hortobágyin ruusu. Suojelkoot sinua kaikki 
taivaan pyhät ja tehkööt elämäsi yhtä onnelliseksi kuin minun on tästä 
lähin oleva onneton.

_Rózsa_: Odota! (Irroittaa ruusun rinnastaan ja kiinnittää sen Ferencin 
hattuun.) Kas noin!

_Ferenc_: Kiitos! Tämän kukan säilytän iäti luonani. Sitä suudellessani 
muistelen aina ihaninta ruusua, mikä Alamaan pustalla koskaan on 
kukoistanut. Hyvästi!

    (Rientää nopeasti perälle vasemmalle.)

_Rózsa_: (Yksin.) Kelpo poika tuo Ferenc. Hän on aina ollut niin 
ystävällinen ja hyvä minulle, ei koskaan komennellut, ei koskaan pahaa 
sanaa sanonut... Ja nyt hän lähti ainiaaksi pois. Kuinka kernaasti 
olisin suonut hänen jäävän edelleenkin tänne Hortobágyihin. Varmasti 
tulen häntä usein kaipaamaan. (Ottaa pienen peilin vyötaskustaan ja 
katselee korvarenkaitaan.) Kuinka koreat ja kiiltävät ne ovat! Enpä 
olisi voinut uneksiakaan saavani kerran kantaa korvissani kultaisia 
renkaita. Vaikka eivät ne rumat olleet hopeisinakaan, jollaisina ne 
Sándorilta sain... Niin, mitähän Sándor nyt sanoo, nähdessään ne 
tällaisina! Mahtaneeko hän pahastua? Niin, todella, pahastuukohan hän 
nyt hyvinkin? Miehet ovat niin kummallisia... etenkin hän! Mutta mitä 
pahaa tässä on? Ei kerrassaan mitään! Hui hai, kyllä minä hänet jälleen 
leppymään saan, jos hän tämän tähden murjottamaan rupeaa; minä laulan 
hänelle ja sitten on taas kaikki hyvin.

LAULU N:o 4.

(Laulun loputtua ottaa Rózsa ämpärin ja aikoo lähteä vasemmalle.)

_Marfa_: (Kirjavasti puettu mustalaisakka, tulee perältä.) Hyvää 
päivää! Jumala antakoon! Rauhaa ja rakkautta taloon!

_Rózsa_: Kas, Marfa, hyvää huomenta.

_Marfa_: Hortobágyin korea kultalintuko se täällä aamuauringossa niin 
iloisesti visertelee?

_Rózsa_: Niin, laulan aina, kun olen hyvällä päällä. Laulaessa kuluu 
aika paremmin, sujuu työkin nopeammin... Mitä Marfalle kuuluu?

_Marfa_: Ka, mitäpä sitä minulle, mustalaiselle, erikoisempia kuuluisi! 
Vanha rauha ja entinen elämä vaan. Korkeita herroja tuolla pustalla 
ohitseni ajoi, iloisella mielellä olivat ja lantin Marfallekin 
viskasivat. Äveriäitä kai olivat, mistä lie sitten tulleetkin?

_Rózsa_: He tulivat kaupungista tänne karjaa ostamaan.

_Marfa_: Ja minne mahtoivat matkata?

_Rózsa_: Mátan karjamajalle läksivät nautoja valitsemaan.

_Marfa_: Vai niin, vai niin, vai sinne läksivät.

_Rózsa_: Sinne.

_Marfa_: Niin, tuota, olipa hyvä, että tapasin sinut kotosalla. Olisi 
tuota hiukan asianpuoleista... (Katselee ympärillensä)... sellaista 
kahdenkeskeistä...

_Rózsa_: Onko se tärkeätäkin?

_Marfa_: Tärkeätä, kovin tärkeätä... sinulle. Kahden kai ollaan?

_Rózsa_: Olkaa huoleti, ei täällä ole ketään muita... Mistä on kysymys?

_Marfa_: Maltahan, kun ensin istun ja kinttujani lepuutan, vanhat kun 
ovat ja raihnaiset. (Istuu pöydän ääreen vasemmalle.) Ohhoh!

_Rózsa_: (Istuu.) No?

_Marfa_: Viimeksi täällä käydessäni valittelit Marfalle huoliasi, 
sydänsurujasi supattelit. Ellen väärin muista, niin miehen mielestä 
mainitsit...

_Rózsa_: Niin tein... entä sitten?

_Marfa_: Kysyit neuvoani, miten sen saisi paremmaksi, taipuisammaksi 
takoisi.

_Rózsa_: Aivan niin, ja te lupasitte toisella kertaa antaa minulle 
neuvon.

_Marfa_: Lupasin, ja minkä Marfa lupaa, sen hän myöskin pitää.

_Rózsa_: Voitteko nyt siis neuvoa minulle keinon?

_Marfa_: Ehkäpä voinen.

_Rózsa_: Todellakin! Sanokaa se, sanokaa!

_Marfa_; Hiljaa, tyttöseni, hiljaa! Ei ole hoppu hyväksi tällaisissa 
asioissa, eikä kiire kunniaksi. Ensiksikin, onko kultasi sydän 
edelleenkin kova?

_Rózsa_: Armoton on poika yhä.

_Marfa_: Mutta olethan saanut häneltä niin kauniit kannettavat 
korviisi! (Tunnustelee.) Oikein kultarenkaat... ja niin paksut!...

_Rózsa_: Ne olen saanut häneltä vain... vain... puolittain...

_Marfa_: Puolittain?... Aha, tarkoitat, että hän antoi ne sinulle vain 
puolin sydämin. No, meidän on nyt siis koetettava voittaa sinulle 
toinenkin puoli... ja sen luulen käyvän helposti päinsä.

_Rózsa_: Niinkö arvelette?

_Marfa_: Niin, olen nyt löytänyt keinon, jonka avulla saat kultasi 
lemmen leimahtamaan täyteen liekkiinsä, kunhan vaan ymmärrät sitä 
oikein käyttää.

_Rózsa_: Sanokaa minulle se keino.

_Marfa_: Heti kohta, kultaseni, heti kohta. Kuitenkin täytyy minun 
ensin ilmoittaa sinulle, että se ei ole... kuinka sanoisin... helppo 
keino...

_Rózsa_: Minä ymmärrän. Te tarkoitatte, että se ei ole halpa.

_Marfa_: Ei helppo, eikä halpa.

_Rózsa_: Sanokaa, mitä siis tahdotte palkkioksi?

_Marfa_: No, tuon jos silkin annat tuosta harteiltasi, niin neuvo on 
omasi.

_Rózsa_: Kas tässä. (Antaa liinan.) Ottakaa liina. Vieläkö mitä muuta?

_Marfa_: (Kätkee liinan nopeasti poveensa.) Eihän Marfa mitään muuta 
niin sorealta ja hyväsydämelliseltä tytöltä kuin sinä olet... eihän 
Marfa... Mutta yksi asia vielä.

_Rózsa_: No?

_Marfa_: (Katsoo ympärillensä; kuiskaten.) Et kenellekään saa
hiiskua, että minä pojissa lempeä nostattelen, et kenellekään, et 
isännällesikään. Se muista.

_Rózsa_: Olkaa huoleti.

_Marfa_: No niin, Marfa luottaa sinuun. Täällä, täällä minulla on 
ainetta, joka auttaa. (Kaivaa povestaan esille pienen juurikkaan.) Kas 
tässä.

_Rózsa_: Mitä se on?

_Marfa_: Velhojuurta, "peukalopoikaa". Tätä kun liuotat viiniin ja 
sitten annat sitä kultasi juoda, niin muuttuu hänen mielensä lauhkeaksi 
ja taipuisaksi kuin lampaan... He.

_Rózsa_: (Ottaa juuren.) Eihän tämä vaan ole vaarallista?

_Marfa_: Ei, kultaseni, ei niin hitusen hippustakaan. Kasvin juurta se 
vain on. Mutta ero on vaan siinä, että tähän juureen liittyy taika, 
jonka loitsin siihen yöllä, kolmetoista tuntia sen jälkeen, kuin 
valkoinen koira oli sen hännällään maasta kiskaissut. Kas niin, 
lintuseni, nouda tänne viinipullo, niin näytän sinulle heti kuinka on 
meneteltävä, mutta tulista lajia... Joudu nyt, minä sillä aikaa 
murennan juuren.

_Rózsa_: (Antaa juuren Marfalle ja rientää taloon.)

_Marfa_: (Yksin.) Korea liina läksi taas!... (Maiskutellen-) Nyt vielä 
hyvä kulaus ilolientä ja sitten on Marfa taas tehnyt tehtävänsä!... 

    (Murtaa juurta sormissaan.)

_Rózsa_: (Tulee pulloineen ravintolasta.) Tässä on viinipullo.

_Marfa_: Hyvä. Kiskaise nyt korkki ulos, tyttöseni, niin sekoitamme 
heti juoman.

_Rózsa_: (Avaa pullon.)

_Marfa_: Olen survonut puolet juuresta hyppysissäni, se riittää. Tässä 
on sinulle toinen puoli... pane se visusti talteen, jos ehkä joskus 
toiste vielä olisi tarpeen.

_Rózsa_: (Ottaa juuren.)

_Marfa_: Ja nyt, käännä kasvosi aurinkoon päin, sulje silmäsi, laske 
harvakseen kolmeentoista ja ajattele lujasti kultaasi. Minä sillä aikaa 
valmistan lääkkeen.

_Rózsa_: (Tekee niin: kääntyy oikealle ja alkaa laskea harvaan.) Yksi, 
kaksi, kolme j.n.e.

_Marfa_: (Kohottaa pullon huulillensa ja ottaa pitkän kulauksen.) 
Laske, laske sinä vaan, tyttöseni, minä sillä aikaa sekoitan... (Juo 
jälleen.) Oho, maahan kaatui!... Ja ajattele kultaasi... (Kaataa porot 
pulloon.) Kas niin, valmis on. (Sekoittaa pulloa.) Nyt voit jälleen 
kääntyä tännepäin... Siellä liukenee juuri pullossa. Kyllä tämän nyt 
pitäisi tepsiä. Lyö korkki lujasti kiinni ja vie pullo kaappiin, 
tyttöseni, ja koeta heti sopivan hetken tultua sen voimaa... kaada 
rohkeasti vaan poikasi pikariin, ei siinä mitään vaaraa ole... Kas 
niin, ja nyt Marfa lähtee. Kiitoksia nyt vaan, kultaseni. Ja taivas 
hyvyytesi palkitkoon. Herran haltuun, Jumalan huomaan!... Ja muista, ei 
hiiskaustakaan!

_Rózsa_: Hyvästi, hyvästi.

_Marfa_: (Poistuu vasemmalle.)

_Rózsa_: (Yksin.) No nyt, Sándor poikaseni, nyt olet kauniisti 
vallassani. Tällä viinillä sydämesi nujerran niin että se on pehmeä ja 
taipuisa kuin mehiläisvaha päivänpaisteessa. Tule nyt, miekkonen!

    (Vie pullon sisälle.)

Hetkisen kuluttua tulee _Decsi Sándor_ (perältä; hän on hartiakas, 
tummatukkainen, mustaviiksinen mies pronssinvärisine kasvoineen, 
avarine, liehuvine paidanhihoineen ja tulpaaninkukilla kirjailtuine 
päällysviittoineen; kädessä hänellä on piiska ja jaloissa komeat 
saappaat. Lyö piiskalla pöytään.) Viiniä!... (Kun ei ketään tule.) 
Viiniä!

_Rózsa_: (Tulee talosta.) Sándor!... Sinäkö, rakas kulta!

_Sándor_: (Torjuen.) Tuo viiniä!

_Rózsa_: (Moittien.) Niinkö sinä sanot hyvää huomenta!

_Sándor_:: (Kylmästi.) Hyvää huomenta, neiti.

_Rózsa_: Vai niin! (Poistuu olkapäitään kohauttaen taloon.)

_Sándor_: (Istuu synkkänä.)

_Rózsa_: (Tulee, tuoden pullon ja pikarin; heltyneenä.) Miksi sanoit 
minua neidiksi, Sándor?

_Sándor_: Siksi, että olet neiti.

_Rózsa_: Niin olin ennenkin, mutta et ole niin sanonut.

_Sándor_: Ennen... se oli toista.

_Rózsa_: Siinä on viinisi. Pitääkö vielä mitä?

_Sándor_: Kiitos, ei.

    (Juo pullon suusta, kunnes pullo tyhjentyy ja
    heittää sen sitten syrjään.)

_Rózsa_: Miksi särjit pullon?

_Sándor_: Siksi, ettei toinen saisi juoda siitä minun jälkeeni. (Lyö 
pöytään kolme rahaa.) Kaksi viinistä, yksi pullosta.

LAULU N:o 5.

_Sándor_: (Laulun jälkeen.) Vielä pullo viiniä!

_Rózsa_: Miksi sinä juot niin paljon, Sándor?

_Sándor_: Mitä se syrjäisiin kuuluu. Viiniä, sanon minä!

_Rózsa_: (Itsekseen.) Tästä ei hyvää seuraa... Nyt tehköön 
mustalaiseukon lääke tehtävänsä.

    (Menee taloon, josta tulee hetkisen kuluttua pulloineen.)

_Sándor_: (joka on Rózsan poissa ollessa laulanut toisen värsyn 
laulusta n:o 5.) Kirous ja kuolema hänelle!

_Rózsa_: Mitä tarkoitat, Sándor?

_Sándor_: Kaada viiniä, tyttö.

    (Panee hattunsa pöydälle.)

_Rózsa_: (Kaataa viiniä pikariin.) Tässä on.

_Sándor_: Kiitos! (Tyhjentää pikarin.)

_Rózsa_: (Taittaa ruusun pensaasta, ottaa Sándorin hatun ja aikoo 
kiinnittää siihen ruusun.)

_Sándor_: (Ottaa hattunsa.) Säästä vaan ruususi ansiollisemmalle.

_Rózsa_: Sándor, tahdotko kiusata minut itkemään?

_Sándor_: Sekin olisi vain viekkautta sinulta, samoin kuin 
hyväilysikin.

_Rózsa_: Mitä tarkoitat, Sándor?

_Sándor_: Eikö Laczan Ferenc vienyt äsken hatussaan sinun antamaasi 
ruusua, vai?

_Rózsa_: Kautta Jumalan, minä vannon, etten...

_Sándor_: Älä höpise Herran nimeä vääryyteen. Mies ratsasti vastaani 
pustalla ja hatussaan komeili ruusu, sinun ruususi.

_Rózsa_: Voi, Sándor, kuule minua...

_Sándor_: (Huomaa äkkiä korvarenkaat.) Entä mistä ovat nuo kultarenkaat 
korviisi tulleet?

_Rózsa_: (Purskahtaa nauramaan.) Ha ha haa! Sinä paksupää! Nämähän ovat 
sinun itsesi tuomat hopeiset korvarenkaat; annoin kultasepän vaan 
kullata ne.

_Sándor_: Vai niin! (Tarttuu Rózsan kumpaankin käteen ja sanoo 
lempeästi ja vakavasti.) Rakas Rózsa! En sano sinua enää neidiksi. 
Pyydän vain kauniisti: älä valehtele minulle. En inhoa maailmassa 
mitään niin kuin valhetta. Sanotaan, että koira pettää. Mutta koira ei 
valehtele. Koira on rehellinen. Mutta ihminen osaa valehdella.

_Rózsa_: Oletpa, Sándor kulta, lystikäs, kun vertaat minua koiraan.

_Sándor_: Älä ilveile! Kyllä minä tiedän mitä sinulla on mielessä. 
Nainen on heikko olento, hänellä ei ole muuta asetta kuin viekkaus. 
Muuten hän pian joutuisi kiikkiin. Jäniksellä on nopsat sääret, 
linnulla siivet, mutta naisella ei ole muuta kuin viekas kieli. Mutta 
minä en koskaan tahdo tehdä heikommalle pahaa. Minun puolestani saa 
jänis jäädä pensaaseen rauhaan ja lintu pesäänsä, en minä niitä 
säikytä. Enkä myöskään loukkaa naista, joka puhuu totta, pahalla 
sanalla, en kierolla katseellakaan. Mutta jos sinä alat minulle 
valehdella, niin... Karjapaimen tuli täältä.

_Rózsa_: Niin tulikin. Hän seurasi kaupungin herroja Mátan 
karjamajalle.

_Sándor_: Vai niin!

_Rózsa_: Herrojen on määrä viedä meidän Alamaan karjarotua Mähriin 
levitettäväksi.

_Sándor_: Ja miksi Ferenc läksi täältä myöhemmin kuin herrat?

_Rózsa_: No, no! Osaatpa sinä tutkia kuin tuomari.

_Sándor_; Vastaa, miksi?

_Rózsa_: Hyvänen aika! Hän tahtoi sanoa minulle jäähyväiset. Hän näet 
lähtee ainiaaksi pois näiltä seuduilta.

_Sándor_: Niinkö! Ja minne kauas hän sitten oikein lähtee?

_Rózsa_: Hänet viedään Mähriin isäntäpaimeneksi sille karjalle, jonka 
herrat valitsevat. Siellä hän saa kuusisataa floriinia palkkaa, asunnon 
kivitalossa ja muonan.

_Sándor_: Vai niin. Etkö sinä mene Ferencille isäntäpaimenen emännäksi?

_Rózsa_: Tiedäthän sinä, häijy, etten mene. Menisin, ellen olisi 
sidottu tähän taloon ja... sinuun. Sinä tiedät, että vain sinua oikein 
rakastan.

_Sándor_: Ei ole asia niin, vaikka sanot.

_Rózsa_: Enkö sitten ole sitä kylliksi osoittanut?

_Sándor_: Miksi pistit ruusun hänen hattuunsa?

_Rózsa_: Onhan tässä toinen samanlainen. Kunhan vaan annat tänne 
hattusi, niin on se siinä heti.

_Sándor_: Ei. Tahdon sen ruusun, jonka annoit karjapaimenelle. Enkä 
ennen herkeä, ennenkuin sen käsiini saan.

_Rózsa_: Sándor, kultaseni. Älä puhu noin. Minä en tahdo, että te 
joutuisitte tappeluun minun tähteni, minun yhden ruusuparan.

_Sándor_: Sitä ei voi välttää, jos kerran yhteen tullaan. Joko hän 
minut tai minä hänet. Toinen tai toinen.

    (Panee piipun suuhunsa.)

_Rózsa_: (Pelästyen.) Hyvä Jumala!... Mitä sinä taas tuolla piipulla 
teet suussasi, Sándor? Se on niin ruma.

_Sándor_: Ei tee mitään. Itsekin olen ruma.

_Rózsa_: (Istuu hänen viereensä.) Ei, armaani, kaunis sinä olet, 
kaunein ja uljain mies koko Alamaassa. Kunhan et vaan olisi niin synkkä 
ja surullinen. (Hypähtää äkkiä ylös.) Nytpä muistuu mieleeni jotakin. 
Kun ensi kerran tapasin sinut, niin leikimme kaivoonpudonnutta, 
muistatko? -- "Kuka saa nostaa ylös?" -- "Decsin Sándor!" Ja silloin 
sinä tulit minua vetämään.

_Sándor_: Se oli silloin!... Jospa olisin silloin tietänyt, etten 
saanutkaan vetää sinua itselleni!

_Rózsa_: Muistatko, kuinka me yhdessä lauloimme: "Tule, tule nostamaan, 
kultani, armaani..."

_Sándor_: Hm, muistanenko tuota enää!...

_Rózsa_: Koetetaanpa taas yhdessä...

_Sándor_: (Nousee seisomaan.) Mutta erään toisen laulun muistan... 
sitäkin lauloimme ennen yhdessä...

LAULU N:o 6.

_Rózsa_: (On laulun aikana täyttänyt pikarin.)

_Sándor_: (Tyhjentää pikarin laulun jälkeen.) Tiedätkö, kun oikeen 
ajattelen, niin minä se olenkin tässä syyllinen. Ellen olisi 
hengittänyt ruusun päälle, niin ei sen nuppu olisi auennut, eikä toinen 
myöskään olisi saanut sen tuoksusta nauttia... eivätkä ampiaiset ja 
toukat olisi sitä keksineet.

_Rózsa_: Ampiainen?... Ahaa, Ferenc!... Entä ketä sitten tarkoitat 
noilla toukilla?

_Sándor_: Täällähän kuuluu juoksevan ja häärivän jos jonkinlaisia 
nulikoita ja kärripoikia.

_Rózsa_: Hahahaa! Tuo meidän pikku Janos! Voi, veli veikkonen!

_Sándor_: Älä viitsi nauraa... Minä alankin nyt tästä lähin rakastaa 
sinua toisella tavalla. Käyn luonasi uskollisesti kuin kolmipäiväinen 
horkka. Ja kun kerran pääsen isäntäpaimeneksi, niin menemme yhdessä 
pappilaan. Ja sitten eletään yhdessä uskollisesti. Mutta jos sitä ennen 
tapaan jonkun toisen sinua mielittelemässä, niin minä, jumaliste, lyön 
siltä pääkallon mäsäksi, vaikka se olisi oman isäni lempipoika! Tässä 
käteni.

_Rózsa_: (Tarttuu Sándorin käteen.) Sándor! Sinä et saa puhua noin. 
Säikytät minut ihan kuoliaaksi.

    (Aikoo riisua korvarenkaat.)

_Sándor_: Ei, pidä vaan renkaat korvissasi. Sanoithan niiden olevan 
minun ostamani hopeiset, jotka olet antanut kullata. Uskon sanasi. Ja 
häpeän, etten antanut sinulle kultaisia. Ja jotta huomaisit, etten ole 
sinua unohtanut, niin toin sinulle jotakin... Ota täältä viitan 
taskusta.

_Rózsa_: (Kaivaa taskusta esille paperikäärön, josta löytää 
hiuskamman.) Hiuskampa! Ja niin korea! Minulleko tämän toit!

_Sándor_: Kenellekäs muulle?

_Rózsa_: Voi, voi sentään! (Painaa kamman hiuksiinsa ja keimailee.) 
Etkö nyt tule suuta antamaan?

_Sándor_: (Suutelee.) Sinä minun suloinen ruusunkukkani! Kuinka hyvin 
tuo herttainen hymysi sopiikaan noihin suuriin, tummiin, ihmeellisiin 
silmiisi. Hymyile, hymyile aina, tuntuu silloin niin hyvältä, niin 
sametin pehmeältä täällä rinnassa ja koko sielussa. Mutta hymyile vain 
minulle, ei kenellekään muulle.

_Rózsa_: Vain sinulle, niin, ei kenellekään muulle! (Suutelevat.) Kas 
niin! (Tempautuu riehakasti irti Sándorin syleilystä. Itsekseen.) 
Hyvinpä se mustalaisakan "peukalopoika" tehosikin! (Ääneen.) Ja nyt 
olemme jälleen iloisia. Sándor, tiedätkö, eräs noista kaupungin 
herroista, hän oli kuvamaalari, tiedätkö, hänpä vasta oli lystikäs 
veitikka. Hän tahtoi välttämättä tanssiakin kanssani. Opetin hänelle 
csárdasta. Hän hyppeli kuin kahden kuukauden vanha vuona kedolla.

_Sándor_: (Jälleen synkistyen.) Vai niin! Te hyppelitte!

_Rózsa_: Me hyppelimme, mutta aivan viattomasti. Luulen, että hänestä 
tulisi yhtä kaikki hyvä tanssija aikaa myöten, saisi vaan olla 
rahtuista pitempi mieheksi.

_Sándor_: Joko te olitte mittasilla?

_Rózsa_: Jo, jo! Ja ajatteleppas, hän oli lisäksi niin ystävällinen, 
että piirusti minun kuvanikin kirjaansa. Mutta hän saikin siitä 
palkinnon.

_Sándor_: Minkä palkinnon?

_Rózsa_: Hyvänen aika, ruusun!

_Sándor_: Siis hänkin!

_Rózsa_: Niin... ja kaikki muutkin herrat!... Ei, mutta, kas, siellähän 
tulee isä ja kylän väkeä.

LAULU N:o 7.

_Krouvari_: (Tulee perältä, oikealta, tyytyväisyydestä säteilevänä, 
kädessään mehiläislaatikko; hänen perässään tulee joukko kylän poikia 
ja tyttöjä.)

(Kyläläisille) Vihdoinkin, vihdoinkin onnistuimme saamaan sen veitikan 
kiinni. Ohhoh jaa! Mutta olipa siinä touhua ja puuhaakin yhdeksi 
kerraksi. Tässä se nyt on... tässä laatikossa koreasti kiikissä 
siivekkäiden "kuningatar", ja minulla on taas yksi uuden pesän, uuden 
yhteiskunnan alku lisää. Yksin en olisi junkkaria tavoittanut, mutta 
nämä kelpo tyttöset ja poikaset tulivat avukseni, kapusivat puuhun ja 
koppasivat otuksen koreasti kiinni... Rózsa, olutta pöytään, nyt pitää 
juhlittaman!

    (Asettaa laatikon pöydälle.)

_Rózsa_: (Rientää sisälle taloon.)

_Krouvari_: Kas, Sándor poikaseni! Terveeksi sinulle! Satuitpa tulemaan 
otolliseen aikaan.

_Sándor_: Päivää, isäntä.

_Krouvari_: Istu pöytään ja ota osaa iloomme. Tyttö tuo kohta olutta. 
Katsos, minua on tänään potkaissut onni. Olen saanut pyydystetyksi 
pienen kultalinnun, tuollaisen mehiläiskuningattaren, joka rakentaa 
ympärillensä uuden pesän, uuden hunajamyllyn, josta koituu minulle 
paljon huvia ja hyötyä.

_Rózsa_: (Tulee talosta, tuoden suuren olutkannun ja tuoppeja.) Tässä 
on olutta!

_Krouvari_: Hyvä on. Kaada tuoppeihin. (Kyläläisille.) Hyvät ystävät, 
tuhannet kiitokset reippaasta avustuksestanne. Se oli hyvin tehty. 
Nauttikaa terveydeksenne.

_Sándor_: (Ei juo.)

_Eräs poika_: Eljen isäntä!

_Pojat ja tytöt_: Eljen!

    (Juovat.)

_Krouvari_: Ja nyt tanssi käymään.

_Rózsa_: Tanssi! Siinä minä olen mukana! Tule, Sándor!

_Sándor_: En ole tanssipäällä!

_Rózsa_: (Eräälle pojalle.) Tule sinä sitten, Béla!

TANSSI N:o 8. (Neljä paria tanssii unkarilaisen tanssin.)

_Krouvari_: Ja minä lähden noutamaan enemmän olutta. Vajassa pitäisi 
olla vielä pari tynnyriä oikein voimakasta ohravettä.

    (Menee vasemmalle perälle, vajaan.)

_Sándor_: (Hiipii tanssin aikana huomaamatta pois vasemmalle.)

    (Tanssin loputtua.)

_Rózsa_: (huomaa Sándorin kadonneen.) Mutta minne Sándor Decsi joutui?

_Pojat ja tytöt_: Sándor Decsi! Missä hän on?

    (Yleinen hälinä.)

_Rózsa_: Sándor! Sándor!

_Krouvari_: (Tulee vajasta kantaen pientä tynnyriä.) Mistä on kysymys?

_Eräs poika_: Sándor katosi äkkiä joukostamme!

_Krouvari_: No, mutta mihinkä hän hävisi?

_Eräs poika_: (On juossut perälle.) Tuolla hän kiitää ratsullaan hurjaa 
neliä Mátan karjamajalle päin!

_Rózsa_: (Juoksee perälle.) Sándor! Kuule minua, kuule!

_Krouvari_: Mikä poikaan meni? Olisin kernaasti suonut hänenkin ottavan 
osaa yhteiseen juhlaamme.

_Rózsa_: Sándor!...

_Krouvari_: Mutta älkäämme silti antako tämän tapauksen häiritä 
iloamme. (Nostaa tynnyrin pöydälle.) Hyvät ystävät, ojentakaa tänne 
tuoppinne, niin minä täytän!

_Tytöt ja pojat_: Eljen! Eljen! Eljen!

_Rózsa_: (Huutaa perällä.) Sándor! Sándor!?

    Väliverho.



TOINEN NÄYTÖS


II.

(Näyttämö: Hortobágyin ravintolan vierashuone. Perällä pullokaappi 
hyllyineen ja viinipulloineen, ja sen edessä tiski. Vasemmalla ovi, 
joka johtaa ulos ja siitä vasemmalle ikkuna. Oikealla, perällä pieni 
umpinainen kaappi, josta oikealle krouvarin huoneeseen johtava ovi. 
Seinillä joitakin kiiltokuvia. Oikealla ja vasemmalla pöytä tuoleineen. 
Edellisestä on kulunut puolisentoista tuntia. Ulkoa kuuluu tyttöjen ja 
poikien laulua (Laulu n:o 7), joka vähitellen loittonee ja sammuu 
pois.)

_Krouvari_: (Ilmestyy laulun aikana avonaiselle ovelle, laatikko 
kädessä, ja puhuu ulospäin.) Hyvästi, hyvästi vaan ja kiitoksia oikein 
paljon. Terveeksi, terveeksi!... Rózsa, tyttöseni, jätä vaan tynnyri 
siihen pihalle, kyllä Janos sen sitten vierittää vajaan, palattuaan 
karjamajalta. (Tulee sisälle.) Kas niin, olenpa oikein sydämestäni 
iloinen, kun asia näin hyvin päättyi. Pelkäsin jo menettäväni
koko aarteen. Mutta eipäs, eipäs päässyt vekkuli livahtamaan
karkuun... tässä se nyt on, tässä laatikossa. Nyt on minulla yhden 
mehiläisyhteiskunnan siemen lisää, ja se ei ole vähän, se. (Asettaa 
laatikon pöydälle oikealle.) Se tuottaa minulle ensi vuonna monen 
kertaisesti tarjoamani oluttynnyrin hinnan, ja seuraavana ja sitä 
seuraavina vuosina vieläkin enemmän. Jaa-a! (Hykertää käsiään.) Olenpa 
oikein tyytyväinen.

_Rózsa_: (Tulee vasemmalta, kantaen kannuja ja tuoppeja, jotka asettaa 
tiskille.)

_Krouvari_: Kas niin, tyttöseni, nyt meidän ei tarvitse enää olla 
ensinkään huolissamme, kaikki kävi niin onnellisesti kuin konsanaan 
käydä voi. Heti, kun olen saanut keon kuntoon, sijoitamme 
"kuningattaremme" siihen, ja niin on asia sitä myöten kunnossa.

_Rózsa_: (Itsekseen.) Minä en voi käsittää häntä... Lähteä sillä 
tavoin, hyvästiä sanomatta!...

_Krouvari_: Mitä sanoit, tyttöseni?

_Rózsa_: Sanoin vaan, etten voi ymmärtää, mikä Sándor Decsiin meni, kun 
hän niin äkkiä karkasi tiehensä.

_Krouvari_: Niin, tosiaankin, mikä poikaa vaivasi? Ei olisi tehnyt olut 
pahaa hänenkään kurkulleen. Kyllä minä pyysin häntä jäämään... Annapa 
minulle piippuni, tyttöseni.

_Rózsa_: (Noutaa nurkasta pitkävartisen piipun, antaa sen Krouvarille 
ja sytyttää sen.)

_Krouvari_: Mutta ehkä oli pojalla kiire... kenties oli mentävä työhön 
ja toimeen...

_Rózsa_: Jos hän olisi työhön mennyt, niin ei hän olisi suunnannut 
matkaansa karjamajalle päin. Mitä hevospaimen karjamajalla?

_Krouvari_: Niinpä kyllä... (Imee piippua.)... mitäpä hän siellä.

_Rózsa_: En käsitä... Näin kauniin kammankin antoi minulle...

_Krouvari_: Kas vaan, miekkosta... vai kamman antoi! Olisipa, olisipa 
voinut poika olla mukana iloa pitämässä ja tynnyriä tyhjentämässä. 
Mutta omapa hänen asiansa... Tuota, ettehän te vaan olleet kinasilla 
keskenänne?

_Rózsa_: Emmehän me erityisemmin... Sándorille ei vain ollut oikein 
mieleen, kun annoin karjapaimenelle ruusun hattuun, hän kun lähtee 
ainiaaksi pois näiltä seuduilta.

_Krouvari_: Vai niin... no, mitäpä hänestä... tottapa taasen talttuu, 
kun aika kuluu... (Haukottelee.) Hoho jajaa!... Ei, luulenpa, koira 
vieköön, että kömmin tästä jo vuoteeseen vetämään pienen unen. Ja onpa 
se hyvin tarpeen sinullekin, tyttöseni, koko yön kun olet valvonut. 
Unohda kaikki surut, sulje ovet ja kapua ylisille yöpuulle... voithan 
sitten taas avata, kun Janos palaa.

_Rózsa_: Ei minua ensinkään nukuta. Askartelen kernaammin täällä.

_Krouvari_: No, niinkuin tahdot, tyttöseni. (Ottaa laatikon 
kainaloonsa.) Minä, minä otan "kuningattareni" ja... (Haukottelee)... 
hohojaa! .. katoan kauniisti kamariini. Hyvää huomenta, tyttöseni. 

    (Menee oikealle.)

_Rózsa_: Hyvää huomenta. (Yksin; itsekseen.) Hän ei kuullut minua... 
vaan ratsasti karjamajalle... jonne Ferenc oli juuri lähtenyt!... Hän 
uhkasi lyödä pääkallon mäsäksi!... Hyvä Jumala! Aavistan jotakin. Kunpa 
nyt ei vaan tapahtuisi mitään! Hän oli niin synkkämielinen ja 
kummallinen. Ja minä kun luulin, että mustalaiseukon juoma oli jo 
lääkinnyt hänet. Voi, miksi minä annoinkaan tuon ruusun Ferencille ja 
saatoin tällaista aikaan! Jos nyt tapahtuu jotakin, on se minun syyni. 
Herra armahda! (Kävelee levottomana.) Kuinka minä olen levoton! 
Ottaisinko voikon tallista ja ratsastaisin karjamajalle? Ehkä voisin 
vielä estää onnettomuuden tapahtumasta. Niin, sen minä teenkin ja 
heti!... (Sieppaa naulasta huivin ja aikoo rientää ulos.)

    (Samassa ovi vasemmalla temmataan auki ja):

_Kärripoika_: (syöksyy hengästyneenä sisään.) Pian, pian... on 
tapahtunut...!

_Rózsa_: No, mitä on tapahtunut?

_Kärripoika_: On tapahtunut onnettomuus... Sándor Decsi...

_Rózsa_: (Kirkaisee.) Ah! (Peittää kasvonsa käsillään.)

_Kärripoika_: (Pelästyy.) Rózsa kulta!... (Itsekseen.) Voi, voi sentään 
minua poloista... miksi juuri hän sattui ensiksi eteeni? Miksi 
menettelin niin varomattomasti? (Rózsalle.) Anna anteeksi, kulta Rózsa, 
en olisi tuottanut sinulle tuskaa, jos olisin tietänyt, että...

_Rózsa_: (Tarttuu kiivaasti poikaa hartioista.) Nulikka, älä siinä 
lavertele, vaan kerro paikalla mitä on tapahtunut!

_Kärripoika_: Heti, heti, koska niin tahdot, Rózsaseni. Kerron sinulle 
kaikki juuresta jaksaen. Olin saattanut kaupungin herrat onnellisesti 
karjamajalle ja hyppäsin juuri rattaille, palatakseni takaisin kotiin
-- kaupungin herroille lupasi isäntäpaimen kiessit paluumatkaa varten, 
eivätkä he, Jumalan kiitos, poikkea enää tänne meille...

_Rózsa_: (Sieppaa luudan käteensä.)

_Kärripoika_: Niin, juuri kun olin hypännyt rattaille ja aioin kohottaa 
piiskaani, sivelläkseni sillä kimon takalistoa, havaitsin ratsastajan, 
joka lähestyi pustalla täyttä laukkaa. Sepä vasta oli vimmattua 
lentoa!... oli aivan kuin olisi ollut hulluna sekä hevonen että mies...

_Rózsa_: (Kohottaa luutaa.) Poika!...

_Kärripoika_: Äkkiä ratsu kyyristyi, kavahti pystyyn ja poikkesi 
toiselle suunnalle. Mies istui selässä, pää takakenossa, selkä 
kaaressa, pitäen ohjista molemmin käsin. Äkkiä hevonen teki käännöksen, 
hirnahti ja alkoi taas juosta karjamajaa kohti. Mies vaan istui 
selässä, kasvot taivasta kohti käännettyinä ja tiukasti ratsun kylkiä 
jaloillaan puristaen. Huusin isäntäpaimenen paikalle. Ja kun ratsastaja 
saapui luoksemme, niin voitko arvata kuka hän oli? Sándor Decsi.

_Rózsa_: (Kärsimättömästi.) Eteenpäin, nopeasti!

_Karjapoika_: Päinvastoin, hevonen ei mennyt enää tuumaakaan eteenpäin, 
vaan pysähtyi viereemme kuin kiinninaulittuna. -- "Mies, kuinka on 
laitasi?" kysyi isäntäpaimen Sándorilta. Tämä ei näyttänyt kuulevan 
puhetta tai jos kuuli, niin ei voinut puhua. -- "Mikä sinua vaivaa, 
Sándor?" toisti isäntäpaimen. Ei vastausta. Miehen suu oli tiukasti 
kiinni, pää taakse vääntyneenä, rinta huokui nopeasti ja ruumis oli 
taaksepäin kaaressa; silmät tuijottivat kamalasti selkiselällään päässä 
ja silmäterät olivat auenneet hirvittävän suuriksi.

_Rózsa_: (Kohottaa luutaa.)

_Kärripoika_: Kulta Rózsa, sinähän pyysit minua kertomaan kaikki. No 
niin, isäntäpaimen laski miehen nurmelle maata, rupesi häntä tutkimaan 
ja huomasi, että poloinen oli vaikeasti sairas... "todennäköisesti 
jonkun myrkyn vaikutuksesta", sanoi vanhus, "koska suusta valuu kuohu". 
Sitten kävi ukko noutamassa kipollisen maitoa, ja saatuaan sen suurella 
vaivalla kaadetuksi miehen suuhun, nosti hän poloisen kärryille, ja 
sitten läksimme yhdessä tuomaan häntä tänne.

_Rózsa_: Ja missä hän on?

_Kärripoika_: (Katsoo ikkunasta.) Tuossa isäntäpaimen par'aikaa tuo 
häntä...

_Rózsa_: (Rientää ovelle vastaan.)

_Isäntäpaimen_: (Ilmestyy ovelle, kantaen Sándoria, joka on 
tiedottomassa tilassa. Isäntäpaimen on kookas, tuuheaviiksinen
ja -kulmainen, vaskenruskea-kasvoinen mies.)

_Rózsa_: Sándor! (Kumartuu Sándorin puoleen.) Poikani, oma rakas 
kultani, mikä sinun on? Oletko loukannut itsesi? Onko joku tehnyt 
sinulle pahaa?... Vastaa!... Elätkö sinä vielä? Elätkö? Jumalani! 
Hengittääkö hän?

_Isäntäpaimen_: Kyllä hän vielä hengittää, mutta työläästi se käy. Hän 
tarvitsee pikaista apua.

_Krouvari_: (Tulee unisena oikealta.) Olin kuulevinani huutoa... Mitä? 
Onko jotakin tapahtunut? Ketä siinä tuodaan?

_Rózsa_: Sándor Decsiä, hän on sairas, menehtymäisillään ja tarvitsee 
pikaista apua.

_Isäntäpaimen_: Hyvää päivää, veliseni... Niin, näin nyt ovat asiat.

_Krouvari_: Pyhä isä armahda! Mikä pojalle on tullut? Onko hän pudonnut 
hevosen selästä? Tuo tänne sisähuoneeseen, Paal, niin panemme hänet 
minun vuoteeseeni lepäämään. Rózsa, mene edellä kohentamaan pielusta.

_Rózsa_: (Menee oikealle.) Hyvä Jumala!...

_Krouvari_: Ja sinä, Janos, joudu heti lääkäriin. Sano, että on kiire. 
Mene, sanon minä!

_Kärripoika_: Kyllähän minä!...

    (Poistuu kiireesti vasemmalle.)

_Isäntäpaimen_: (Kantaa Krouvarin avulla Sándorln oikealle.)

_Krouvari_: (Ääni oikealla.) Rózsa, nouda nopeasti kylmä kääre.

_Rózsa_: (Tulee oikealta, menee tiskin taakse, ottaa pyyheliinan, 
kääntää sen nopeasti kääreeksi ja kastaa vesikulhoon.) Minä aavistin, 
aavistin, että jotakin tapahtuisi...

_Krouvari_: (Ilmestyy ovelle oikealla.) Otsa on vallan tulikuuma. Etkö 
jo joudu, tyttöseni?

_Rózsa_: Heti paikalla.     (Vie kääreen oikealle.)

    (Hetkisen kuluttua tulevat oikealta Krouvari ja Isäntäpaimen.)

_Isäntäpaimen_: Tällaisessa tapauksessa on jokaisen koetettava auttaa 
minkä suinkin taitaa.

_Krouvari_: Selvä se, selvä se. Mutta mikä poikaan on oikein mennyt? 
Hänhän on vallan lopussa.

_Isäntäpaimen_: Taivas tietää, kurjassa kunnossa hänet pustalta 
tapasin, ei kyennyt suutaan avaamaan, värisi vaan koko varreltaan ja 
mulkoili julmasti silmillään.

_Krouvari_: Olisiko hän menettänyt järkensä?

_Isäntäpaimen_: Sitä en usko.

_Krouvari_: No, mitä sitten? Hevosen selästäkö pudonnut?

_Isäntäpaimen_: Ei liene sitäkään, koska hänet hevosen selästä tapasin. 
Pikemminkin luulisin hänen saaneen jotakin vahingollista ainetta 
sisäänsä. Kaikki oireet viittaavat siihen. Leuat ovat lujasti loukossa 
ja suupielissä näkyy vaahtoa. Annoinkin hänelle karjamajalla lämmintä 
maitoa, jota sattui olemaan käsillä; tiedän sen hyväksi vastalääkkeeksi 
kaikenlaisille myrkyille.

_Krouvari_: Mutta mistä, taivaan nimessä, olisi poika ehtinyt myrkkyä 
suuhunsa saada? Eihän siitä ole kuin kotvanen, kun hän täältä läksi ja, 
mikäli saatoin havaita, terveenä kuin pukki.

_Isäntäpaimen_: (Kohauttaa olkapäitään.) Mene ja tiedä! Sääliksi vaan 
käy nähdä pojan kärsimyksiä.

_Rózsa_: (Ilmestyy ovelle oikealla.) Armias taivas! Hän alkoi huitoa 
käsillään ja pureskella vuodevaatteita. Mitä me nyt teemme? Tuleekohan 
lääkäri pian?

_Krouvari_: Pojan panin hakuun... eipä hän kaukana asu, aivan 
naapurissa...

_Isäntäpaimen_: Onko maitoa saatavissa?

_Krouvari_: Pitäisi toki sitä olla.

_Rózsa_: (Ottaa kannun kaapista oikealla.) Täällä on maitoa kannussa.

_Isäntäpaimen_: Koetetaan saada sitä hänen suuhunsa. (Menevät 
oikealle.)

    (Hetkisen kuluttua Krouvari ja Isäntäpaimen tulevat
    oikealta takaisin.)

_Isäntäpaimen_: Poika rauhoittui. Maito tekee hänelle hyvää, sen 
huomasin jo karjamajallakin. Ja emmehän tiedä hänelle muutakaan antaa.

_Krouvari_: Aivan niin, veliseni. Hoidelkoon nyt tyttö potilasta siksi 
kunnes lääkäri saapuu... Istu, hyvä naapuri, paina puuta. Minä tuon 
sinulle olutta.

    (Tuo kannulla olutta.)

_Isäntäpaimen_: Suuri kiitos, suuri kiitos. (Istuu oikealle pöydän 
ääreen.) Olen minä joutunut ennenkin näkemään tämän kaltaisen 
tapauksen. Siitä on nyt kolme ajast'aikaa sitten. Joku kiertävä 
mustalaisakka oli sekoittanut Zámin Istwanin kahvikuppiin jotakin 
väkevää myrkkyä, saadakseen hänet lemmessä taipuisammaksi morsiolleen. 
Poika sairastui henkihieveriin ja olisi ehkä kuollutkin, elleivät olisi 
häntä ajoissa saaneet tuoduksi parantajalle. Satuin juuri olemaan 
jalastani lääkärissä, kun poloinen sinne kannettiin.

_Krouvari_: (On istunut saman pöydän ääreen.) Olen aina sanonut, että 
niistä mustalaisista ei ole muuta kuin mieliharmia, varsinkin akoista. 
Ne juuttaat pistävät nokkansa kaikkialle ja saattavat pelkkää 
pahennusta aikaan. Kukapa tietää, ettei vaan tässäkin tapauksessa ole 
jonkun mustalaisakka-luntun saastaiset sormet pelissä mukana.

_Isäntäpaimen_: Niin, mene ja tiedä. Mutta kyllä se asia selviää, kun 
ensin lääkäri saa pojan siksi tajulleen, että pystyy puhumaan.

_Kärripoika_: (Syöksyy ovesta vasemmalla.) Tohtori oli kotona ja lupasi 
tulla heti!

_Krouvari_: (Nousee.) Hyvänen aika, ovatkohan kirjoitusvehkeetkään edes 
kunnossa!... Kaada vaan lisää olutta tuoppiin, veliseni... Poika, 
riennä heti antamaan hevoselle vettä, ettei luontokappaleen tarvitse 
janoisena auringonpaisteessa seista.

_Kärripoika_: Heti paikalla!

    (Menee vasemmalle.)

_Krouvari_: (Menee perälle, kalvaa esille kynän ja mustetolpon ja 
asettaa ne pöydälle vasemmalla.) Ennättivätkö kaupungin herrat jo 
silmätä nautoja siellä karjamajalla?

_Isäntäpaimen_: Kyllähän ne niitä jo osin tarkastivat. Lupasivat 
odottaa, kunnes minä palaan ja sitten vasta tehdä lopullisen päätöksen. 
Panin kokkipojan keittämään vieraille soppaa ja vankkaa kahvia, jotta 
heidän on hyvä olla odottaessaan. Hauskoja herroja tuntuivat muuten 
olevan, varsinkin se pieni kuvamaalari, joka hosui ja hääräsi kuin 
villitty, piirsipä kirjaansa meidän suuren lantatunkionkin. Meidän 
herra taas oli pöhnässä niinkuin aina, kun hän käy karjaansa 
katsomassa. Täällä krouvissa kai taas täytti päänsä?

_Krouvari_: Täällä istuivat ja ryyppäsivät yön umpeen.

_Isäntäpaimen_: Ehkä ei ollut herroille oikein mieleen äkillinen 
lähiöni, mutta minä sanoin heille, että onhan ihmishenki sentään 
kalliimpi kuin muutamat mullikat, ja läksin matkaan.

_Krouvari_: Se oli oikein, veliseni.

_Isäntäpaimen_: Ja mikäpä heidän on siellä ollessa ja odottaessa. 
Niinkuin sanoin, ruokaa on ja juomaa yllin kyllin.

_Lääkäri_: (Tulee käsilaukkuineen vasemmalta.) Päivää!

_Krouvari ja Isäntäpaimen_: Hyvää päivää, herra tohtori.

_Lääkäri_: Onko sairaita talossa?

_Krouvari_: On, valitettavasti, herra tohtori.

_Lääkäri_: Kuka täällä potee?

_Krouvari_: Ei kukaan meidän väestä. Se on hevospaimen Sándor Decsi.

_Lääkäri_: Mikä häntä vaivaa?

_Krouvari_: Emme tiedä, herra tohtori. Mutta kovin huono hänen tilansa 
on.

_Lääkäri_: Vai niin. Missä potilas on?

_Krouvari_: Täällä sisähuoneessa, jos saan pyytää.

_Lääkäri_: Hyvä. (Menee oikealle ovelle, jonka avaa.) Ei, jääkää te 
tänne, koska siellä näkyy olevan hoitaja.

    (Poistuu oikealle.)

_Krouvari_: Kunpa tyttö nyt vaan osaisi olla kyllin avulias ja 
huomaavainen.

_Isäntäpaimen_: Minä taidan tässä olla liikaa; mutta en tahtoisi 
lähteä, ennenkuin olen saanut kuulla kuinka pojan laita oikein on.

_Kärripoika_: (Tulee kolisten vasemmalta.)

_Krouvari_: Pst! Hiljaa, poika! Tohtori on talossa.

_Isäntäpaimen_: Olisipa oikein hyvä, jos poika siitä virkoaisi, ja 
eiköpähän toivukin, kun näin pian kerkesi lääkärin apua saamaan. 
Sitäpaitsi on hän roteva ruumiiltaan ja lisäksi lujaluontoinen, kyllä 
sellainen mies koviakin kolauksia jaksaa kestää... Sanoit, että paimen 
kävi tänään täällä. Etkö silloin huomannut hänessä mitään erityistä?

_Krouvari_: En muuta kuin että hänen lähtönsä täältä tapahtui 
tavallista äkimmin, ei edes hyvästiä sanonut poika lähtiessään... 
Rózsallekaan, vaikka muuten kyllä oli hänelle ystävällinen... korean 
hiuskammankin toi hänelle lahjaksi.

_Isäntäpaimen_: Vai niin, kyllä asiassa sitten on jotakin salaperäistä, 
koska hän niin läksi.

_Lääkäri_: (Tulee oikealta.)

_Rózsa_: (Seuraa häntä.) (Ovi jää puoleksi auki.)

_Lääkäri_: Hm! Valtimo lyö väliin nopeasti, väliin miltei seisahtuu; 
silmäterät ovat väljenneet ja vartalo jäykistynyt. Tämä mies on saanut 
myrkkyä.

_Krouvari ja Isäntäpaimen_: (Katsovat merkitsevästi toisiinsa.) 

_Rózsa_: Laupias Jumala!

_Lääkäri_: Huomaan, että potilaalle on annettu maitoa, se on hyvä, 
se... samoin kylmä kääre otsalla. Kuitenkin minä kirjoitan... onko kynä 
ja mustetta?

_Krouvari_: Täällä, jos herra tohtori suvaitsee...

_Lääkäri_: Jaha. (Istuu pöydän ääreen vasemmalla, ottaa paperia 
taskustaan ja kirjoittaa reseptin.) Minä kirjoitan hieman lääkkeitä...

_Rózsa_: (Itsekseen.) Aavistukseni on siis oikea. Kirottu olkoon se, 
joka tuon neuvon antoi, kirottu sekin, joka sen vastaan otti!

_Lääkäri_: Kas tässä. Lähettäkää noutamaan apteekista näitä lääkkeitä. 
Antakaa potilaalle niitä heti ja asettakaa sitten sinappilaastaria 
hänen vatsalleen.

_Krouvari_: (Ottaa reseptin, antaa sen ja rahaa Kärripojalle, joka 
lähtee kiireesti ulos vasemmalle.)

_Lääkäri_: Eikö ole tietoa, mistä poika on myrkkyä saanut?

_Krouvari_: Sitä emme tiedä.

_Rózsa_: (Itsekseen.) Minäpä tiedän. Entä jos se olisi hänen surmansa?

_Isäntäpaimen_: Ja mitä herra tohtori arvelee potilaan tilasta? Kuinka 
hänen tulee käymään?

_Lääkäri_: En osaa vielä varmasti sanoa, riippuu siitä, minkä käänteen 
tauti saa.

_Rózsa_: (Itsekseen.) Jos ilmoittaisin tohtorille mitä myrkkyä hän on 
saanut, niin ehkä pelastus olisi vielä mahdollinen.

_Lääkäri_: En vielä tiedä...

_Rózsa_: Mutta minä tiedän mikä häntä vaivaa. Hänelle on todella 
annettu juoda jotakin. Eräs häijy tyttö on antanut. Minä tiedän, kuka 
se olikin. Jotta mies paremmin häneen rakastuisi, sekoitti muudan 
mustalaisakka erästä lääkettä viiniin, jota tyttö sitten tarjosi 
pojalle. Siitä se kipu.

_Isäntäpaimen_: Hyvänen aika!...

_Krouvari_: Enkö minä sitä sanonut!

_Rózsa_: Minä tiedän, kuka sen työn teki, tiedänpä senkin, mitä ainetta 
se oli.

_Lääkäri_: Tyttö! Älä puhu pahaa. Se on raskas syytös. Se täytyy 
myöskin näyttää toteen.

_Rózsa_: Täällä on todistus. (Menee kaapille oikealla, ottaa sieltä 
juurenpuolikkaan ja ojentaa sen lääkärille.) Kas tässä, herra tohtori.

_Krouvari_: Mitä minä näen!

_Lääkäri_: Ai, ai; tämä on Atropa mandragooraa, kuolettavaa 
kasvimyrkkyä.

_Krouvari_: Herra armahtakoon!... Rózsa, ethän sinä vaan' itse ole...?

_Rózsa_: (Nostaa molemmat kädet kasvoilleen.) Minä en tietänyt, että se 
oli myrkkyä.

_Lääkäri_: Mitä sillä tarkoitat?

_Rózsa_: Hän oli niin armoton minua kohtaan ja mustalaisakka uskotteli 
minulle, että hän tulee myöntyväisemmäksi, kun annan hänelle viiniä, 
johon on liuotettu velhojuurta.

_Lääkäri_: Kuka teidän käskee seurustella mustalaisakkojen parissa, 
kuka käskee, sanon minä! Nyt olet tehnyt poikasi koreasti 
myöntyväiseksi.

_Rózsa_: Kuoleeko hän?

_Lääkäri_: Olisi kyllä omiansa sinulle, että hän kuolisi.

_Rózsa_: (Heittäytyy lääkärin jalkoihin.) Kuoleeko hän?

_Lääkäri_: Kas niin, tyttö, nouse ylös ja ole järkevä. Niinkuin sanoin, 
en voi vielä sanoa mitään varmaa. Mutta toivokaamme parasta. Kuitenkin 
on minun virkani puolesta tehtävä asiasta ilmoitus kyläntuomarille. On 
tapahtunut rikos, josta laki määrää ankaran rangaistuksen, ja 
velvollisuuteni on ilmoittaa se oikeusviranomaisille.

_Krouvari_: Tyttö parka, mitä sinä olet tehnyt!

_Rózsa_: Tässä kaulani, sen saavat katkaista, muuta he eivät voi tehdä. 
Olen rikkonut, siitä rangaistakoon, niinkuin laki ja oikeus on.

_Lääkäri_: Minä lähden nyt ja, kuten sanoin, teen velvollisuuteni.

_Rózsa_: Tehkää niin, herra tohtori.

_Lääkäri_: Sairaalle annatte ne lääkkeet, jotka olen määrännyt, ja jos 
sattuisi käänne pahempaan päin, niin lähettäkää heti noutamaan minua. 
Joka tapauksessa poikkean tänne huomenna edelläpuolenpäivän.

_Krouvari_: Ja mitä olemme velkaa herra tohtorille?

_Lääkäri_: Siitä puhumme sitten myöhemmin. Hyvästi.

    (Ottaa laukkunsa ja menee vasemmalle.)

_Krouvari, Isäntäpaimen, Rózsa_: Hyvästi, herra tohtori.

_Krouvari_: Voi, sinua, poloinen tyttö parka, mihin sinä olet ryhtynyt! 
Myrkynsekoittajaksi! Nyt sinut otetaan kiinni, pannaan rautoihin, 
häväistään kaakinpuussa ja viedään santarmien välissä linnaan. Niin 
sinun nyt käy, miekkonen. Tämä piti minulle vielä tapahtua, ennenkuin 
pääni hautaan kallistui!

_Rózsa_: Voi, isä rakas, voitteko koskaan antaa minulle anteeksi 
tekoani. Vannon, etten tehnyt sitä pahassa mielessä.

_Krouvari_: Mitäpä minusta, vaikka sen anteeksi antaisinkin, mutta laki 
ei sitä tee; lain koura on kylmä ja armoton.

_Isäntäpaimen_: Surkuttelen sinua, tyttö parka, surkuttelen 
sydämestäni... Koska sinä hänelle myrkkyä annoit?

_Rózsa_: Tänä aamuna, kun hän kävi luonani. Marfa, mustalaisakka, oli 
juuri vähää ennen sekoittanut juoman ja kehoittanut minun antamaan sitä 
Sándorille heti kun hänet tapaisin.

_Krouvari_: Ja sinä, onneton, menet tekemään mitä tuollaiset akkaluntut 
käskevät!

_Rózsa_: Minä en tietänyt, että se oli myrkyllistä. Marfa vakuutti, 
että siinä ei ole mitään vaaraa.

_Krouvari_: Koira vieköön! Tästä lähin ei ainoankaan mustalaisen jalan 
pidä minun kartanolleni astuman, se on nyt sanalla sanottu!... Kas 
niin, tyttöseni, mene nyt hoitamaan sairasta.

_Rózsa_: (Menee oikealle.)

_Krouvari_: Tämä oli ankara kolaus minulle, veliseni. (Istuu.)

_Isäntäpaimen_: Ymmärrän sen hyvin, ystäväni. Mutta älkäämme silti 
heittäytykö toivottomiksi. Ehkä asia ei olekaan niin synkkä kuin miltä 
se näin ensi alussa näyttää. Selvässä lapsellisuudessaan ja 
tietämättömyydessään ryhtyi tyttö parka moiseen temppuun; parhaassa 
tarkoituksessa, pahaa aavistamatta, niinkuin itse sanoi, antoi hän 
juoman pojalle, ja siinä näkee oikeus epäilemättä suuresti lieventävän 
asianhaaran. Ja riippuuhan sitäpaitsi paljon pojasta. Jos hän paranee, 
enkä epäile, ettei niin tapahtuisi, niin selviää tämä juttu epäilemättä 
vielä hyvinkin. Sándor on kunnon poika, joka ymmärtää ja tahtoo, siitä 
olen varma, järjestää asian parhain päin.

_Krouvari_: Kiitos, vanha ystäväni, kauniista sanoistasi. Toivokaamme, 
toivokaamme ainakin parasta. Eihän Jumala voi olla niin armoton meille 
poloisille, hän ei voi, minä uskon sen.

_Rózsa_: (Tulee nopeasti ovelle oikealla.) Isä, isä, hän on jo paljon 
parempi. Hän aukaisi jo silmänsä ja puhuikin.

_Isäntäpaimen_: Uskon, että poika vähitellen toipuu entisellensä, kun 
saa lääkkeitä ja hoitoa.

_Rózsa_: Niinkö arvelette, Paal setä?

_Isäntäpaimen_: Aivan varmasti.

_Sándor_: (Ääni oikealta.) Vettä, vettä!

_Rózsa_: Nyt hän tahtoo jo juoda.

    (Rientää oikealle.)

_Isäntäpaimen_: Häntä janottaa ja se on hyvän merkki, se. Niin että 
minäkin voin siis tässä taas ryhtyä ajattelemaan kotimatkaa. Kas niin, 
ystäväni, olen varma siitä, että poika on muutaman päivän kuluttua 
jälleen jalkeilla ja että kaikki muuttuu taas hyväksi, kunhan tämä 
alkurähäkkä tästä ensin on selvinnyt, ja siinä vakaassa uskossa minä 
sanon sinulle nyt jäähyväiset. (Ojentaa kätensä.)

_Krouvari_: Hyvästi, veliseni, ja vielä kerran kiitos vaivoistasi ja 
lohduttavista sanoistasi.

_Isäntäpaimen_: Ei mitään kiittämistä. Ja jos minua tämän asian takia 
vielä tarvitaan, niin tiedät missä olen tavattavissa. Voipa hyvin, 
ystäväni. Ja tervehdi poikaa puolestani... ja tyttöä myöskin.

_Krouvari_: Sen teen. Kärripojan pitäisi tuossa paikassa palata 
apteekista, panen hänet heti perääsi...

    (Saattaa Isäntäpaimenta ovelle vasemmalla.)

_Isäntäpaimen_: Hyvästi, hyvästi.

    (Poistuu vasemmalle.)

_Krouvari_: (Yksin.) Kuka olisi osannut aavistaa, että tämä päivä näin 
surullisesti päättyisi ja että minun talossani tulisi tällaista 
tapahtumaan. Nyt tulevat santarmit tänne ja vangitsevat tyttöparan, 
taloni joutuu huonoon huutoon koko pitäjän silmissä ja... Tämä vielä 
puuttui!

_Kärripoika_: (Tulee nopeasti vasemmalta, kädessään pullo ja paketti.) 
Tässä ovat lääkkeet. Sanoivat apteekissa, että on annettava heti. Tässä 
on rahaa takaisin.

_Krouvari_: (Ottaa lääkkeet.) Isäntäpaimen odottaa sinua hevosen luona. 
Kun olet kyydinnyt hänet perille, niin palaa viipymättä takaisin. 
Muista se.

_Kärripoika_: Kyllä, isäntä.

    (Menee vasemmalle.)

_Krouvari_: (Menee oikealle ovelle.) Rózsa, tässä ovat lääkkeet. Anna 
niitä hänelle heti.

_Rózsa_: (Ottaa lääkkeet ja poistuu oikealle.) Kyllä, isä.

_Kärripoika_: (Tulee nopeasti vasemmalta.) Kyläntuomari ja santarmi 
tulevat tänne.

    (Poistuu.)

_Krouvari_: Siinä he jo ovat. Nyt se alkaa. Herra olkoon meille 
armollinen!

    (Kyläntuomari ja Santarmi tulevat vasemmalta. Santarmilla on
    salkku kainalossa.)

_Kyläntuomari_: Päivää taloon.

_Krouvari_: Hyvää päivää, herra kyläntuomari.

_Kyläntuomari_: Täällä on tapahtunut rikos. Palatessani virkamatkalta 
tuli lääkäri vastaani kujalla ja kertoi asiasta.

_Krouvari_: Niin, se on sellainen ikävä juttu, herra kyläntuomari. 
Mutta kaikki on noitten kirottujen mustalaisakkojen syy, jotka 
tunkeutuvat kaikkialle ja panevat nuorten tyttöjen päät pyörälle. Pois 
heidät pitäisi ajaa koko pitäjästä, eikä kuunna kullan valkeana enää 
tänne päästettämän tuhotöitään tekemään. Niin pitäisi tehdä.

_Kyläntuomari_: Virkani puolesta on minun pidettävä heti alustava 
kuulustelu asiassa. Missä on syyllinen?

_Krouvari_: Tuolla huoneessa, hän hoitaa siellä sairasta... joka on jo 
paranemaan päin.

_Kyläntuomari_: Hyvä.

    (Menee vasemmalla olevan pöydän taakse istumaan, ottaa santarmilta
    salkun, josta kaivaa esille mustepullon, kynän ja paperia.)

_Santarmi_: (Asettuu seisomaan hänen oikealle puolelleen.)

_Kyläntuomari_: Kutsukaa tyttö tänne.

_Krouvari_: (Menee oikealle ovelle ja avaa sen.) Rózsa, tulehan hiukan 
tänne.

_Rózsa_: (Tulee oikealta.) Voi, isä, hän otti niin mielellään lääkettä. 
Hän on nyt aivan rauhallinen ja tuskatkin ovat kokonaan kadonneet. 

    (Huomaa vieraat.) Oh!

_Krouvari_: Herra kyläntuomarilla en sinulle asiaa, tyttöseni.

_Kyläntuomari_: Astu tänne lähemmäksi, tyttö.

_Rózsa_: (Astuu lähemmäksi pöytää.)

_Kyläntuomari_: Ja vastaa suoraan ja peittelemättä kaikkiin 
kysymyksiini. Ensiksi: nimesi, ikäsi ja kotipaikkasi?

_Krouvari_: Hän on Rózsa, minun ottotyttäreni.

_Kyläntuomari_: Hyvä. (Kirjoittaa.) Ikäsi?

_Krouvari_: Seitsemäntoista vuotta sen pitäisi olla.

_Kyläntuomari_: (Kirjoittaa.) Ja kotipaikkasi?

_Krouvari_: Emme sen parempaa kotipaikkaa tiedä kuin tämä Hortobágyin 
kylä. Pienenä palleroisena hänet kerran kuistiltani korjasin.

_Kyläntuomari_: Hyvä. (Kirjoittaa.) Tunnustatko sinä, tyttö, että olet 
antanut myrkkyä hevospaimen Sándor Decsille?

_Rózsa_: Kyllä.

_Kyläntuomari_: Ja milloinka se tapahtui? Ja missä?

_Rózsa_: Tänä aamuna, tässä meidän pihalla.

_Kyläntuomari_: Ja koska poika sairastui?

_Rózsa_: Noin tunti sen jälkeen. Mátan karjamajan isäntäpaimen tapasi 
hänet pustalla huonona sairaana ja toi tänne.

_Kyläntuomari_: Mátan karjamajan isäntäpaimen?

_Krouvari_: Niin, Paal Balmaz.

_Kyläntuomari_: (Kirjoittaa.) Hänet manataan todistajaksi oikeuteen... 
Ja mistä sinä tuota myrkkyä sait?... niin, tuota ensin, mitä myrkkyä se 
oli?

_Rózsa_: Peukalopoikaa.

_Kyläntuomari_: Peukalopoikaa! Mitä se sellainen on?

_Rózsa_: Kasvin juurta.

_Kyläntuomari_: Ja kuka sitä sinulle antoi?

_Rózsa_: Marfa, mustalaisakka.

_Kyläntuomari_: (Kirjoittaa.) Vai kasvin juurta! Minkä kasvin juurta se 
oli?

_Rózsa_: En minä tiedä. Lääkäri sanoi kyllä sen nimenkin, mutta en 
muista sitä enää.

_Kyläntuomari_: Ja sellaista sinä syötät lähimäisellesi!

_Rózsa_: En minä sitä hänelle syöttänyt, vaan juotin viinissä, jonka 
mustalaisakka oli ensin sekoittanut.

_Kyläntuomari_: Mustalaisakka joutuu teostaan ankaraan edesvastuuseen. 
(Kirjoittaa.) Niin! Sinä olet tehnyt raskaan rikoksen, tyttö,
josta on mitä vakavimmat seuraukset. Mitä sinulla on sanottavana 
puolustukseksesi?

_Rózsa_: Ei muuta kuin, että rakastin niin paljon Sándoria, ja tahdoin, 
että hänkin rakastaisi minua.

_Kyläntuomari_: Ja senkö tähden annoit hänelle myrkkyä?

_Rózsa_: Minä en tietänyt, että se oli myrkkyä.

_Kyläntuomari_: No, kuinka sitten?

_Rózsa_: Mustalaisakka sanoi sen olevan vaaratonta ainetta, joka 
viiniin liuotettuna tekee miehen mielen taipuisammaksi.

_Kyläntuomari_: Hm! (Kirjoittaa.) Selville on nyt siis käynyt, että 
sinä, antamalla hevospaimen Sándor Decsille kuolettavaa myrkkyä, olet, 
joskin ehkä tietämättäsi, saattanut hänen henkensä ja elämänsä 
alttiiksi. Tämän nojalla ja viitaten vastaaviin lain pykäliin, minä 
kiellän sinua, tyttö, astumasta tämän talon seinien ulkopuolelle, 
kunnes asiassa toisin määrätään.

_Rózsa_: Hyvä on. Minä tottelen lakia.

_Kyläntuomari_: Mitä poikaan tulee, niin hänet otan kuulusteltavakseni 
heti, kun hän on sen verran toipunut, että kykenee jaloillaan
olemaan. Muut asianomaiset, paitsi mustalaisvaimo Marfa, joka heti 
tavattaessa vangitaan, tulevat manatuiksi oikeuden eteen todistajina 
kuulusteltaviksi... myöskin te, isäntä... päivänä, joka vast'edes 
tarkemmin määrätään. (Nousee.)

    (Samassa ovi oikealla -- joka on ollut puoleksi avoinna -- avautuu
    ja Sándor ilmestyy kalpeana, horjuvana, takittomana kynnykselle.)

_Rózsa_: Sándor!...

_Krouvari_: (Yhtaikaa.) Poika!

_Sándor_: Minä olen jo jaloillani, herra kyläntuomari, ja vaadin, että 
minua kuulustellaan heti.

_Rózsa_: Sándor, sinä olet vielä sairas, sinä et saa rasittaa itseäsi, 
kuume kiihtyy.

_Krouvari_: (Yhtaikaa.) Poika, poika, ole varovainen!

_Rózsa_: Palaa takaisin vuoteeseen... tee se minun tähteni, Sándor.

_Sándor_: (Tulee esille.) Sinun tähtesi... sinun tähtesi... minä 
tahdon, että minua kuulustellaan heti.

_Kyläntuomari_: Kuulusteluasi en puolestani välttämättä vaadi 
tapahtuvaksi tällä hetkellä, olethan vielä sairas ja huonossa 
kunnossa...

_Sándor_: Mutta minä vaadin, minulla on oikeus se tehdä, sillä minun 
henkeni tässä on kysymyksessä.

_Rózsa_: Sándor, Sándor! Kuule minua, Jumalan tähden!

_Sándor_: Herra tuomari, minä pyydän, istukaa jälleen paikallenne ja 
alkakaa kuulustelu.

_Kyläntuomari_: No, jos niin haluat, niin voinhan sen tehdäkin.

    (Istuu ja ottaa kirjoitusneuvot esille.)

_Rózsa_: Minä rukoilen sinua, Sándor!...

_Kyläntuomari_: Vastaa siis ensin minulle: mikä on nimesi?

_Sándor_: Sándor Decsi on kunniallinen nimeni, neljäkolmatta vuotta on 
pojalla ikää ja Ohatin kylässä olen ensi kerran silmäni avannut.

_Kyläntuomari_: (Kirjoittaa.) Sano minulle nyt, milloin kävit viimeksi 
täällä krouvissa tyttöä tervehtimässä?

_Sándor_: Sen sanon heti, kun muistini saan. Niin, viimeksi kävin 
täällä krouvissa viime vuonna, Demetriuksen päivänä, kun lampureita 
pestattiin.

_Rózsa_: Sándor!...

_Sándor_: Sándor olen, siksi olen lapsena ristitty.

_Kyläntuomari_: Etkö käynyt täällä tänä aamuna ja juonut tytön 
tarjoamaa viiniä?

_Sándor_: En, niinkuin sanoin, sitten viime Demetriuksen en ole hänen 
viiniänsä maistanut.

_Rózsa_: Sándor! Sinä valehtelet!... Ja minunko tähteni?

_Kyläntuomari_: Älä koeta turhaan viedä oikeutta harhaan. Tyttö on jo 
kertonut koko asian.

_Sándor_: Silloin on tyttö valehdellut.

_Kyläntuomari_: Mistä syystä hän ottaisi niskoilleen rikoksen, josta 
seuraa ankara rangaistus?

_Sándor_: Mistäkö syystä! Se on sellainen tyttö, että kun se tulee 
sille päälle, niin se ei kuule eikä näe, vaan puhuu vallan omiaan. 
Siitä tyttö on vain pahoillaan minuun, että silmämme eivät oikein iske 
yhteen. Sentähden hän nyt tässä syyttelee itseään, jotta minä häntä 
säälien tunnustaisin kenen toisen neitosen luona olen käynyt sieluani 
turmelemassa ja sydäntäni lääkitsemässä, joka tyttö sitten antoi minun 
juoda tuota huumaavaa juomaa. Mutta sen sanon, jos tahdon... mutta 
ellen tahdo, niin voin olla sanomattakin... se häntä harmittaa, etten 
ole ollut hänen luonansa, etten ole kulkenut edes tännepäinkään.

_Rózsa_: Sándor! Se ei ole totta! Tässä pääni, hakattakoon se poikki. 
Mutta älä sano, ettet ole luonani käynyt, sillä se on kuolematakin 
katkerampaa kuulla.

_Kyläntuomari_: Lemmenriitanne saatte ratkaista keskenänne. Oikeus 
tahtoo selvyyden vain myrkytysrikoksesta, suorat vastaukset kaikkiin 
kysymyksiin.

_Rózsa_: (Kasvot leimuavina.) Vastaa... anna suora vastaus!

_Sándor_: No, kun niin tiukasti vaaditaan, niin olkoon menneeksi. 
Voinhan tuon sanoa. Pustalla tapasin kuljeksivan mustalaisjoukon. 
Ihmeen kaunis, hehkuvasilmäinen tyttö seisoi teltan edustalla, 
puhutteli minua ja kutsui sisällekin. Siellä paistettiin par'aikaa 
porsasta. Jäin sinne hetkeksi hauskaa pitämään. Join heidän viiniään. 
Tunsin heti, että siinä oli jonkinlainen katkera ja outo maku. Mutta 
mustalaistytön suukot olivat niin suloiset, että muu kaikki unohtui.

_Rózsa_: Valhe! Valhe! Valhe! Tuon jutun olet omasta päästäsi keksinyt.

_Kyläntuomari_: Pyydän huomauttaa, että oikeus ei siedä kujeilua.

_Sándor_: Kunnioitettava herra tuomari, minä en kujeile. Elävän Jumalan 
kautta vannon, että kaikki mitä olen puhunut, on totta.

    (Kohottaa kätensä.)

_Rózsa_: Ei, ei! Älä vanno! Älä saata sieluasi kadotukseen!

_Kyläntuomari_: Hitto vieköön! Taidattepa olla päästänne sekaisin 
kumpikin. (Sándorille.) Minä merkitsen pöytäkirjaan tunnustuksesi 
mustalaistytöstä, jota siis tullaan syyttämään myrkytysrikoksesta. 
(Santarmille) Sinun toimeksesi jääköön tytön etsiminen ja 
kiinnipaneminen. (Rózsalle.) Esiintulleiden seikkojen nojalla oikeus 
peruuttaa sinun kotiarestisi, tyttö. Olet vapaa. Tutkinto on loppunut. 
Kun teitä tarvitaan, niin annetaan tieto. (Nousee ja kerää tavaransa.) 
Hyvästi.

_Krouvari ja Sándor_: Hyvästi, herra kyläntuomari.

_Kyläntuomari_: (Santarmille.) Tule!

    (Menevät vasemmalle.)

_Krouvari_: (Saattaa lähtijöitä ovelle; tulee sitten Sándorin luo ja 
tarttuu hänen käteensä.) Sinä kunnon poika! Anna kun syleilen sinua. 
(Syleilee.)

_Rózsa_: Sándor, mitä teitkään itsellesi! Annoit sielusi kadotukseen. 
Väärin vannoit, väärän jutun keksit, vapauttaaksesi minut. Kielsit 
minua milloinkaan rakastaneesi vain sen tähden, että minä pääsisin 
saamasta raippoja ja joutumasta kaakinpuuhun. Kuinka saatoit sen tehdä?

_Sándor_: Se on minun asiani. Sen vain sanon, että tästä päivästä 
lähtien halveksin ja vihaan toista meistä kahdesta... Älä itke, Rózsa. 
Et sinä ole se toinen... Minä en enää voi katsoa sinua silmiin, sillä 
näen niissä itseni... En ole enää edes halveksimisen arvoinen...

    (Menee horjuvin askelin oikealle.)

_Rózsa_: (Taluttaa häntä.) Voi, Sándor, Sándor!...

_Krouvari_: (Yksin; katsoo heidän jälkeensä.) Jaa-a! Sen olen aina 
sanonut, että hulluja ovat rakastavaiset tosiaankin, kun heiltä kerran 
järki menee!

    Väliverho.



KOLMAS NÄYTÖS


III.

(Näyttämö: sama kuin ensimäisessä näytöksessä. Edellisestä on kulunut 
toista viikkoa. Iltapäivä. Väliverhon auettua on näyttämö hetkisen 
tyhjänä; sitten ilmestyy):

_Csikmákin emäntä_: (varovasti perälle, vasemmalta; hän kurkistaa 
peloissaan pihalle ja sanoo sitten pidättyvällä äänellä vasemmalle.) 
Tulkaa vaan perässä, naapurit.

    (Räätälimestari, Suutarimestari, Pundorin emäntä tulevat
    varovasti vasemmalta, perältä.)

_Räätälimestari_: Tokko sentään astumme pi-pitemmälle. Näemmehän 
tästäkin ta-talon ja koko pi-pihän. Minä en ole la-lainkaan utelias.

_Csikmákin emäntä_: Mutta minä olen. Jos räätäliä pelottaa, niin 
kääntyköön ympäri. Minä ainakin käyn sisälle.

    (Astuu pari askelta pihalle.)

_Räätälimestari_: (Pelosta vavisten.) Ei minua ensinkään pe-pe-peloita. 
Mutta sen sa-sanon, että ei ole hyvä näin si-siunaamattomana lähestyä 
mu-murhataloa... menee vielä si-sielunrauha ikia-a-ajoiksi.

_Pundorin emäntä_: Siunatkaa sitten itsenne, sillä siitä pääsette.

_Suutarimestari_: Talo on autio... ei näy ristinsielua.

_Csikmákin emäntä_: Siinä nyt näitte, kun ette vähemmällä uskoneet. 
Minähän sanoin, että tyttö on karannut tiehensä kultansa Ferenc Laczan 
kanssa, jonka neuvosta hän oli hevospaimenen myrkyttänyt, ja yhdessä he 
nyt par'aikaa muodostavat rosvojoukkoa. Ja missäpä itse krouvarikaan 
muualla olisi kuin heidän parissaan. Siksi on talo nyt autio.

_Suutarimestari_: Akkojen juoruja! Tyttö ei ole karannut, vaan otettiin 
hänet heti kiinni, pantiin rautoihin ja vietiin santarmien keskellä 
linnaan. Minun poikani näki omin silmin, kun häntä kuljetettiin 
kaupungin vankilaan.

_Csikmákin emäntä_: Sitä nyt ei usko kukaan! Teidän poikanne on nähnyt 
unta, siinä kaikki!

_Räätälimestari_: He-henkeäni a-ahdistaa! Hyvät na-naapurit, minusta 
tä-täällä haiskahtaa i-ihmis-ru-ruumiille!... Ettekö tekin tu-tunne? 

    (Haistelee.)

_Csikmákin emäntä_: Mitenkä täällä ruumiille haisisi, kun raato jo 
maanpovessa makaa. Kanttori oli haudalla veisaamassa ja esipappi piti 
peijaispuheen.

_Räätälimestari_: Ta-taivas varjelkoon! Kuka olisi uskonut se-sellaista 
niin ko-koreasta tytöstä!

_Csikmákin emäntä_: Koreat tytöt ne ovatkin niitä kaikkein pahimpia 
veitikoita ja myrkynsekoittajia.

_Räätälimestari_: Hy-hyvä isä! Mi-mitä lie po-poloiselle antanut 
suuhun?

_Csikmákin emäntä_: Ketunleivällä oli, rietas, höystänyt 
lampaanpaistin. Rykmentin välskäri oli löytänyt kuolleen sisälmyksistä 
ketunleipiä. Ne on pantu väkiviinaan. Lakiin ne viedään todisteiksi.

_Pundorin emäntä_: Älkää te, emäntä, höpiskö, kun ette kuitenkaan 
mitään tiedä. Mutta minä tiedän asian oikean laidan. Tyttö on jo saanut 
tuomionsa. Kuolemantuomion.

_Räätälimestari_: Herra a-armahda!

_Pundorin emäntä_: Ylihuomenna hänet mestataan. Tänäpänä saapuu 
mestaaja Szegedinistä; hänelle on saatu asunto Kowacsilta... Bakrassa 
ei tahdottu millään ehdolla antaa kortteeria. Ja se on niin totta kuin 
minä tässä seison!

_Suutarimestari_: Minkälaisella kuolemalla hänet lopetetaan?

_Pundorin emäntä_: Olisi kyllä ansainnut tulla roviolla poltetuksi, ja 
jos olisi vielä vanha laki, niin kyllä se tehtäisiinkin, mutta nyt vaan 
hakataan pää poikki. Tyttö on sentään vapaata sukua, krouvarin 
laillinen ottotytär, eikä mikään maaorjan lapsi.

_Räätälimestari_: Älkäähän nyt, hyvä e-emäntä. E-eihän vapaa sukuperä 
nyt enää meidän pä-päivinä mitään ma-maksa. Kun minä ta-takavuosina 
otin ylleni ho-hopeana-nappisen takkini, niin minua pi-pidettiin aivan 
vapaasyntyisenä, eikä Pe-Pestin sillalla ko-koskaan vaadittu minulta 
si-siltarahaa. Mutta jos ny-nyt otan ylleni tuon ho-hopeana-nappisen, 
niin...

_Csikmákin emäntä_: Älkää siinä ruikuttako hopeanapeistanne.

_Suutarimestari_: Niin, antakaa Pundorin emännän kertoa mitä tietää. 
Mikähän lienee syynä, että nuori tyttö meni tuollaisen murhan tekemään?

_Pundorin emäntä_: Ai, sepä vasta onkin asia! Sen yhteydessä on 
toinenkin murha. Hiljattain kävi täällä muudan rikas karjanostaja 
Mähristä lehmiä valitsemassa. Hänellä oli paljon rahoja mukana. Kaunis 
Rózsa ja hänen henttunsa, tuo karjapaimen Ferenc Lacza, näetten, 
yksissä neuvoin murhasivat sen karjanostajan ja heittivät ruumiin 
jokeen. Hevospaimen, Sándor Decsi nimittäin, joka myöskin oli mieltynyt 
tyttöön, sattui näkemään heidän tekonsa. Sentähden he ensin antoivat 
hänellekin osan rosvoamistaan rahoista, mutta myrkyttivät hänet sitten, 
tehdäkseen hänet vaarattomaksi.

_Suutarimestari_: Eikö Ferenc Laczaa olekaan otettu kiinni?

_Pundorin emäntä_: Otettaisiin, jos saataisiin. Santarmit ovat 
liikkeellä pustalla häntä etsimässä. Häntä on jo julkisesti 
peräänkuulutettu. Hänen ulkomuotonsa on kaikkien tiettäväksi 
ilmoitettu. Itsekin olen sen lukenut. Sata taalaria luvataan 
palkinnoksi sille, joka hänet saa kiinni ja tuo elävänä lain kouriin.

_Räätälimestari_: Minä ta-taasen olen ku-kuullut, että paimen,
he-hevospaimen nimittäin, tuli ensin hu-hulluksi, my-myrkyn voima näet 
me-meni ko-kovasti pä-päähän. Mutta että hän si-sitten ku-kuitenkin 
antoi henkensä Bu-Budassa ja pääsi py-pyhäin pa-pariin. Minun vaimoni 
ku-kuuli sen itseltä te-tekokukkien laittajalta, joka oli va-vainajan 
arkulle ku-kukkiakin valmistanut.

_Sándor_: (Astuu ulos krouvista.)

_Suutarimestari_: Pyhä neitsyt Maria! Hevospaimen... ja ilmielävänä 
edessämme!

_Pundorin emäntä ja Csikmákin emäntä_: (Huudahtavat kauhusta, tekevät 
ristinmerkin ja peittävät kasvonsa käsillään.) Ah!

_Räätälimestari_: Herra armahda meitä!

_Csikmákin emäntä_: Henki, henki!

_Pundorin emäntä_: Murhatun haamu! Armoa, armoa!... Manatkaa, räätäli, 
manatkaa!

_Räätälimestari_: (Lankeaa polvilleen.) Py-Pyhän isän ni-nimessä, joka 
on ta-taivaassa, minä ma-manaan sinua, he-henki pa-palaamaan takaisin 
ta-taivaalliseen rauhaasi py-pyhäin pa-pariin. (Tekee ristinmerkin.)

_Sándor_: Mitä peliä tämä on? Keitä te olette?

_Räätälimestari_: Olemme vain kö-köyhiä, va-vaivaisia ihmisiä, jotka
a-armossa vaellamme ja a-aherramme täällä ma-matoisen maan kamaralla ja 
ko-koemme pa-parhaamme mukaan e-elää ankarassa He-Herran pe-pelvossa ja 
nu-nuhteessa.

_Sándor_: Hullulastako olette karanneita, tai mikä teitä riivaa? Mies 
hoi!

_Räätälimestari_: Mene ra-rauhaan, ra-rauhaan!...

_Sándor_: Nouse ylös, mies, ja heti! Minä en siedä tuollaista 
hulluttelua!

_Räätälimestari_: A-armoa, a-armoa!

_Sándor_: (Nostaa hänet hartioista ylös.) Ylös, sanon minä, ja 
paikalla!... Mitä te tahdotte? Keitä te olette? Jos kuulutte tämän 
talon vieraisiin, niin istukaa ja odottakaa! Mutta jos olette 
hullulasta kotoisin, niin laputtakaa kiireesti takaisin 
asuinsijoillenne, muuten ei teitä hyvä odota. (Huutaa krouviin.)
Rózsa hoi, tulehan tänne!

_Räätälimestari_: Mi-mitä tämä ti-tietää? Hän pu-puristi minua
vi-vimmatusti ha-hartioista. Niin ei tee he-henki. Olisimmekohan
e-erehtyneet?

_Suutarimestari_: Siltä hieman näyttää!

_Pundorin emäntä_: Ettäkö hän ei siis olisikaan kuollut... vaan eläisi 
edelleenkin?

_Csikmákin emäntä_: Sitä minä en usko!

_Räätälimestari_: (Sándorille.) Ettäkö sinä et siis o-olekaan
ku-kuollut?

_Rózsa_: (Tulee talosta.) Mistä on kysymys?

_Räätälimestari, Suutarimestari ja emännät_: (Pelästyen.) Herra hyvästi 
siunaa! Pyhä Maaria! Ty-tyttö!

_Sándor_: Kuollut! Minäkö? Näettehän, että seison edessänne 
ilmielävänä, omissa housuissani.

_Räätälimestari_: Ettäkö sinä siis tu-tuota et ole e-ensinkään 
ollutkaan ku-kuollut?

_Sándor_: En, enkä ole aikonut vallan pian kuollakaan, hölmöt!

_Räätälimestari_: Sitten o-olemme ehkä ta-taitaneet hi-hieman
e-erehtyä!

_Sándor_: Onko joku sitten kertonut minun kuolleen? Vai?

_Räätälimestari_: Niin vä-väitetään.

_Sándor_: Kuka sellaista väittää?

_Räätälimestari_: Niin, ku-kuka sellaista vä-väittää?

_Sándor_: Sanokaa heti, kuka sellaista on väittänyt.

_Suutarimestari_: En minä ainakaan.

_Pundorin emäntä_: En minäkään!

_Csikmákin emäntä_: Minä en ole koskaan sellaista edes ajatellutkaan.

_Sándor_: No, kuka sitten?

_Pundorin emäntä_: En tiedä... mutta ellen väärin muista, niin tämä 
räätälimestari tässä...

_Suutarimestari_: Niin, räätälihän se olikin...

_Csikmákin emäntä_: Aivan oikein, hänhän se olikin! Hän kertoi, että 
sinä olit joutunut pyhäin pariin ja että hän oli tuonut kukkiakin 
haudallesi.

_Räätälimestari_: Mi-mitä te-te-te, hyvät ihmiset, mi-minua syytätte. 
Enhän mi-rninä ole mi-mitään sanonut! Pä-päinvastoin, itse olette
so-soittaneet suutanne mi-minkä olette ennättäneet. Csikmákin emäntä
se ensin ke-ke-kertoi, että tämä ty-tyttö on sy-syöttänyt sinulle
ve-ve-velhomyrkkyä...

_Csikmákin emäntä_: Se on hävytön vale! Minä en ole puhunut myrkystä 
halaistua sanaakaan! Mutta Pundorin emäntä on laulanut laulamasta 
päästyäänkin, että sinut on myrkyllä tapettu ja että Rózsa neidiltä 
hakataan pää poikki.

_Pundorin emäntä_: Että sinä kehtaatkin tuolla tavalla panetella 
kunniallisia ihmisiä! Ettet vähän häpeä!

_Csikmákin emäntä_: Niin, ja suutarimestari kertoi, että sinun 
sisälmyksistäsi on löydetty ketunleipiä!

_Suutarimestari_: Pidä nyt jo suusi pienemmällä, akka, taikka...

_Sándor_: Viheliäisiä juorukelloja ja suunpieksijöitä olette jokainen! 
Ja ellette heti paikalla tuki suutanne ja korjaa luitanne täältä, niin 
takaanpa, ettei teille kunnian kukko laula! Mars matkaan!

_Suutarimestari ja emännät_: Kyllähän me, kyllähän me!...

_Pundorin emäntä_: Happamattomat ryökäleet! Kehtaavatkin parjata minua!

_Csikmákin emäntä_: (Yhtaikaa edellisen kanssa.) Kyllä minä tämän vielä 
muistan.! Odottakaapas vaan!

_Räätälimestari_: A-anteeksi nyt, e-että e-erehdyimme hi-hieman
vä-väärin!

    (Menevät perälle, räätäli takaperin ja ahkeraan kumarrellen.)

_Sándor_: Kirotut suupaltit! Selkäänsä tarvitsisivat jokainen, niin 
eivätköhän pysyisi siivommalla!

_Rózsa_: Älä välitä heistä, Sándor. He ovat nyt kerta kaikkiaan pitäjän 
suurimmat juorukellot, eikä heille kukaan mitään mahda, ei edes herra 
kyläntuomarikaan!

_Sándor_: Piiskasta selkään, niin eiköhän auta! (Istuu.)

_Rózsa_: (Ottaa ruusun pensaasta ja antaa Sándorille.) Sándor, ota 
tämä. Äläkä enää ajattele pahoja ihmisiä ja ikäviä asioita.

_Sándor_: Joko taas tuota ruusupensasta revit!

_Rózsa_: Tahdon antaa sinulle ruusun. Kenties sen tuoksu saa mielesi 
rauhoittumaan. Ota.

_Sándor_: Ruususi on okainen, se pistää minua. Se vie ajatukseni 
asiaan, joka on ikävätäkin ikävämpi. Ei, pane pois...

_Rózsa_: Voi, Sándor, ethän jälleen ala tuota entistä nuottia, ethän? 
Lupaa se minulle. Onhan kaikki jo unohdettu? Eikö niin?

_Sándor_: Kaikki muu olkoon unohdettu, mutta se yksi... ei koskaan!

_Rózsa_: Miksi sinä nyt taas...? Olethan jo aivan terve ja hyvällä 
mielellä olet ollut koko päivän, et ainoatakaan pahaa sanaa sanonut!

_Sándor_: Ruumiilta terve, mutta sielussa kamala polte.

_Rózsa_: Sándor kulta, älä anna pahoille tunteille valtaa sydämessäsi. 
Mitä hyödyttää sitäpaitsi murehtia asioista, jotka ovat olleet ja 
menneet.

_Sándor_: Ei se ole mennyttä. Sinä tiedät, että antaessasi tuon ruusun 
karjapaimenelle, iskit sydämeeni ikuisesti vertavuotavan haavan.

_Rózsa_: Poika parka! Noin taas murrat mieltäsi yhden ruusun tähden, 
aivan viattomalla sydämellä annetun... niin, vannon sen sinulle, aivan 
viattomalla. Olenko minä mieli mustana, vaikka sinä Csanádin 
markkinoilla tanssit toisten tyttöjen kanssa ja hakkailit kiemailevia 
nuorikkoja?... Ja sitäpaitsi, onhan tuo poika poloinen jo lähtenyt 
matkaansa, matkustanut muille maille.

_Sándor_: Vaikka valtameren takaa palaa se mies, jonka sinun silmäsi 
ovat saaneet hullaantumaan. Hän sai jotakin, josta hänen täytyy sinua 
muistella, jotakin, josta sinä vedät häntä puoleesi, vaikka hän olisi 
tähtien tuolla puolen.

_Rózsa_: Sándor, oma kultani, tiedäthän, että sinua vaan rakastan ja 
etten sinusta luopuisi, vaikka suuruisesti ko'on kultaa hinnaksesi 
saisin. Voi, kuinka sinä saatoit olla niin armoton, että tuomarin 
edessä kielsit käyneesi luonani ja minua rakastavasi?

_Sándor_: Noiden ilettävien santarmien vallassako minun sitten olisi 
pitänyt nähdä sinut, ehkäpä raudoissa ja kaakinpuussakin? Ei, ei, 
ennemmin kymmenkertainen kuolema mustalaisakan myrkystä kuin se.

_Rózsa_: Rakas poika, minä olin rikkonut ja ansaitsin rangaistuksen... 
mutta en kuitenkaan sitä, se oli liian julma. (Kiinnittää ruusun 
Sándorin rintaan.) Kas noin, ja nyt, annathan suuta tytöllesi?

_Sándor_: (Katsoo kauan häntä silmun ja suutelee.) Voi, Rózsa, Rózsa, 
miksi ammuit silmistäsi nuolen sydämeeni ja minut hulluksi teit?

_Rózsa_: Enkö minä sitten ole ollut mieletön sinun perääsi? Olen. 
Vieläpä niin mieletön, että olin sinulta hengen ottaa. Mutta olemmehan 
taas järkeviä, eikö totta? Emme pohdi enää menneitä, emmekä joutavia 
jaarittele, vaan olemme reippaita ja iloisia kuin varsat vainiolla. 
Muistatko vielä laulua "Hei, oli, ei ole, hei, oli, on"?

_Sándor_: Josko muistan...?

_Rózsa_: Koetetaanpa sujuuko se vielä samalla nuotilla kuin ennen.

LAULU N:o 9.

    (Kertauksen aikana ottavat kumpikin csárdas-tanssin askeleita.)

_Rózsa_: (Laulun jälkeen.) Kas niin, ja nyt olemme jälleen hyvällä 
päällä, poikani, eikö totta?

_Sándor_: Hyvällä, hyvällä päällä... "Aivan kuin tuntisi tuhon 
tulevan", sanoo sananlaskukin.

_Kärripoika_: (Rientää läähättäen perältä.) Oletteko nähneet laukin 
juoksevan tästä ohitse?

_Rózsa_: Minkä laukin?

_Kärripoika_: Karjapaimenen, Ferenc Laczan riehaantuneen laukin. Se oli 
saanut liekansa irti, lähtenyt karkuteille ja alkanut ihan kierona 
kiitää tänne Hortobágyihin päin.

_Sándor_: Ferencin laukki?!

_Rózsa_: Minä en ymmärrä!... Mitä ihmettä tämä merkitsee?

_Kärripoika_: Sitä, hyvä Rózsa, että tapasin pustalla Mátan karjamajan 
renkipojan, joka ratsasti luokseni, huutaen: "Hei, Janos, oletko nähnyt 
karkulaista?" -- "Mitä karkulaista?" kysäsin minä. "No, sitä 
karjapaimenen laukkia; se pääsi irralleen ja läksi hirnuen, häntä 
sojolla kiitämään tänne Hortobágyihin päin!" -- "Missä oli sitten 
isäntä, kun koni karkuun pääsi?" kysyin minä.

_Sándor_: (Nopeasti.) Ja mitä sanoi poika?

_Kärripoika_: Sanoi, että paimen nukkui vielä, kovin väsynyt kun oli 
kiivaasta ajosta.

_Sándor_: Mistä ajosta?

_Kärripoika_: Se oli tapahtunut Polgárin ylimenopaikalla, kertoi poika. 
Siellä olivat hullaantuneet lehmät, jotka Mährin herra oli ostanut ja 
joita karjapaimen oli saattamassa uudelle isännälleen. Tuntiessaan 
lautan liikkuvan, olivat elukat äkkiä riehaantuneet, hypänneet veteen, 
uineet rannalle ja lähteneet häntä torvella ja sarvet päin tannerta 
painelemaan kuin kiiliäistä pakoon pötkien kohti entistä kotikontua. 
Tuskin oli paimen pysynyt laukillaan kintereillä.

_Sándor_: (Itsekseen.) Hän on siis kotona!

_Kärripoika_: Pahat kielet kyllä kuiskivat, että paimen olisi tehnyt 
joitakin velhonvehkeitä, sanoi poika; sanovat, että hän muka poltti 
piipussaan "orvonturvetta", jota naudat kammovat, jotta olisi saanut 
hälinän aikaan ja karkoitetuksi elukat takaisin kotiinsa, vieraaseen 
maahan kun ei mukamas halunnut lähteä, mutta sellaisia juttuja ei usko 
kukaan ihminen. Lautturi on vaan ollut tapansa mukaan humalassa ja 
sekoittanut turpeen katkun viininhöyryyn, sanoi poika, ja 
huolimattomuudessaan itse aiheuttanut häiriön... (Osoittaa vasemmalle.) 
Kas, tuollahan laukki onkin! Ptruu, hepo, ptruu! Ptruu! Ottakaa kiinni, 
ottakaa kiinni! Ptruu!

    (Juoksee nopeasti vasemmalle.)

_Sándor_: Enkö sitä aavistanut. (Ottaa kukan rinnastaan ja lyö sen 
piiskallaan mäsäksi.) Kuolema ja kadotus!

_Rózsa_: Mitä pahaa tuo kukka on sinulle tehnyt?

_Sándor_: Ei isku tarkoittanut sitä. Taivaan kirous toisen kukan 
ryöstäjälle!

    (Samassa kajahtaa kaukainen ukkosen jyrähdys.)

_Rózsa_: Sándor!...

_Sándor_: (Istuu vasemmalle etualalle.)

    (Alkaa kuulua lähestyvää laulua.)

LAULU N:o 10.

    (Samuel Pelikán, Mikael Kádár, 2 Hevoskauppiasta tulevat
    perältä oikealta.)

_Samuel Pelikán_: (Pyöreä mies, suuret viikset, nyöritakki yllä, 
saappaat jaloissa, pystyreunainen hattu päässä ja piiska kädessä. 
Laulun jälkeen.) Viiniä pöytään, tyttö! Paljon viiniä', hyvää viiniä!

_Rózsa_: Heti paikalla! (Menee taloon.)

_Pelikán_: Istukaa, hyvät herrat ja olkaa aivan kuin kotonanne. Samuel 
Pelikán on nyt isäntä.

_Hevoskauppiaat_: (Asettuvat pöydän ääreen.)

_Pelikán_: (Tarjoo sikaareja.) Sikaareja, olkaa hyvä.

_Mikael Kádár_: (Laiha, käyränenäinen mies, päässä leveälierinen 
sulkahattu, yllä kirjavat liivit ja lyhyt takki, kädessä ratsupiiska.) 
No niin! Mitä veli arvelee? Tuleeko kaupat? Vakuutan teille, ja nämä 
toiset voivat todistaa sanani, että parempia hevosia ei ylimalkaan ole 
olemassakaan. Ja mitä taas hintaan tulee, niin voipa suoraan sanoa, 
että se ei ole hinta eikä mikään sellaisista hevosista.

_2:nen Hevoskauppias_: Eivät ole elukat hinnalla pilatut, se on totta, 
se.

_1:nen Hevoskauppias_: Eivät, eivät ole!

_Kádár_: Siinä sen kuulitte.

_Pelikán_: Niin, tuota, ja se hinta oli niin paljon kuin...?

_Kádár_: Ainoastaan 225 florinia kappaleelta.

_Pelikán_: 225 florinia?

_Kádár_: Niin, 225, ei enempää eikä vähempää. Mutta jos otatte kaikki 
neljä ja kaupat heti päätetään, niin olkoon menneeksi 200 florinia 
kappale, ja sillä hyvä!

_Pelikán_: Siis yhteensä...?

_Kádár_: 800 florinia, veli hyvä.

_Pelikán_: 800 florinia on paljon rahaa, hyvät ystävät.

_1:nen Hevoskauppias_: Onhan se!

_2:nen Hevoskauppias_: Sellaiselle, jolla ei enempää ole.

_Kádár_: Mutta mitä se veljen rahoissa...

_Pelikán_: No, no, no, no!

_Kádár_: Niin, että tässä käsi.

_Pelikán_: Hm!... Noh, sama se, olkoon menneeksi, 800 florinia. 

    (Tarttuu Kádárin käteen.)

_Kádár_: Kiinni on.

_Pelikán_: Peruuttamattomasti!

_Rózsa_: (Tulee talosta, tuoden pullon ja pikarit.) Kas tässä, hyvät 
herrat!

_Pelikán_: Ja nyt tämän asian päälle ryypätään. Kaada laseihin, tyttö. 
Me juomme nyt minun hyvien hevosieni maljan. Kas niin. Tehkää hyvin, 
hyvät herrat; lasi pohjaan. Eläköön!

    (Tyhjentävät lasit.)

Pelikán: (Rózsalle.) Ptruu, tyttö, äläpäs mene pois. Kas niin, tule 
tänne nyt ja istu tuohon polvelle... tule nyt, niin kuiskaan jotakin 
korvaasi.

    (Tarttuu Rózsan käteen.)

_Rózsa_: Kynnet pois taikka...

_Pelikán_: So, so! Enhän minä sinua toki puraisematta niele! Kas niin, 
mitä siinä nyt joutavia leksottelet, istu tänne vaan ja ollaan ystäviä.

_Rózsa_: Ei olla ennenkään konikauppiaiden sylissä istuttu.

_Pelikán_: Konikauppiaiden! Ha ha haa! Kuulitteko, hän sanoi minua 
konikauppiaaksi?

_Hevoskauppiaat_: Ha ha haa!

_1:nen Hevoskauppias_: Nokkonen polttaa!

_Pelikán_: Mainiota! Konikauppias! No, antakaamme hänelle anteeksi, hän 
on vielä nuori ja kokematon... vaikka helkkunan korea yhtä kaikki... ja 
niin hemmetin soreat silmät! Kelpaisi tuollaista epeliä katsella 
vaikkapa pitemmänkin ajan... Perhana vieköön, kuules, tyttö, tule sinä 
minun mukanani, heitä helkkariin koko tämä krouvipahanen ja lähde sinä 
meille!

_Rózsa_: Ei ole pienen rahan tarve!

_Pelikán_: Pienen rahan! Saakeli soikoon, tyttö on leikkisä!... Tule 
pois, et tarvitse kauppoja katua, suureen, komeaan taloon pääset.

_Rózsa_: Parempi emäntänä pienessä kuin piikana suuressa.

_Pelikán_: No, jumaliste, voin minä sinut emännäksikin ottaa, jos 
niikseen tulee. On niitä hullumpiakin emäntiä nähty... vai mitä, hyvät 
herrat?

_Hevoskauppiaat_: Kyllä vaan! Epäilemättä!

_Rózsa_: Hahahaa!... Ettäkö... hahahaa!... ettäkö minä lähtisin 
teille...?

_Pelikán_: Emännäksi, juuri niin! Minä olen Samuel Pelikán ja 
leskimies. Ja minulla on pulska kartano, vaikka sen itse sanonkin, 
koska sinä et näy sitä tietävän, ja kyllä minä aina eukkoni jaksan 
elättää ja hyvänä pitää.

_Rózsa_: Ha ha haa!

_Pelikán_: Katsos tuota juupelusta! Ei ole millänsäkään, nauraa vaan, 
miekkonen, ja lyö kaikki leikiksi, vaikka minä tässä ihan tosissani 
haastelen. Mutta omapa vahinkonsa.

_Rózsa_: (Menee vasemmalle Sándorin luo.) Kuulitko, Sándor? Minä olen 
saanut kosijan.

_Sándor_: Vai niin.

_Rózsa_: Ja tiedätkö, kuka hän on? Tämä herra tässä, Samuel Pelikán, 
leskimies, joka omistaa pulskan kartanon ja jaksaa kyllä eukkoaan 
hyvänä pitää?

_Sándor_: Onnittelen!

_Pelikán_: (Toisille.) Kuka on tuo mies?

_2:nen Hevoskauppias_: Etkö tunne hevospaimenta, Sándor Decsiä?

_Pelikán_: En tunne, mutta olen kyllä kuullut puhuttavan.

_2:nen Hevoskauppias_: Kuuluu olevan tytön mielitietty ja tyttö tämän.

_Pelikán_: Vai niin... vai on tytöllä henttu! Öhöm! Se muuttaa asian, 
se. Jos olisin sen tietänyt, niin... Öhöm!... Suuri ja muhkea mies 
näkyy olevan! (Nousee ja menee Sándorin luo, tarjoten sikaaria.) 
Sikaari... Ne ovat hyviä Sikaareja. Maksavat 15 kreuzeria kappale.

_Sándor_: En polta.

_Pelikán_: No, viiniä sitten...?

_Sándor_: En juo viiniä.

_Pelikán_: Mies, eikä polta, eikä juo viiniä! Lempoko sinua riivaa, 
poika?

_Rózsa_: Hän on juuri sairastanut.

_Sándor_: Eipä niin!

_Pelikán_: No, kuinkas sitten?

_Sándor_: Pätkässä olen ollut niin että on riittänyt, siinä kaikki.

_Pelikán_: Entä sitten! Kerranko mies pätkässä. Istu tänne seuraamme, 
poika, kallista pikaria ja ole iloinen... Terve! Terve, hyvät herrat! 
Se ryyppää kenellä on. (Juo) Lisää viiniä!

_Rózsa_: (Menee taloon.)

_Sándor_: (Vetäytyy perälle.)

_Kádár_: No niin, herra Pelikán, asia on nyt siis sitä myöten selvä. Te 
maksatte minulle 800 florinia käteisellä ja hevoset ovat teidän.

_Pelikán_: Aivan oikein, teidänhän täytyy saada rahanne. (Vetää 
taskustaan suuren lompakon.) Ja te saatte ne. Minä maksan heti, 
niinkuin tapani on. Kas tässä on vekseli. Te asetatte sen ja minä 
hyväksyn. Eikö niin?

_Kádár_: Aivan niin.

_Pelikán_: Kuljetan aina mukanani vekseleitä varovaisuuden vuoksi; 
niitä ei kukaan viitsi minulta rosvota, sillä varas joutuisi pahaan 
pulaan. Minun vekselini ovat puhdasta rahaa. Niillä minä maksan... Me 
tarvitsemme mustetta.

_Rózsa_: (On tuonut viiniä.) Hyvä. (Menee taloon.)

    (Lähestyvä ukkonen jyrähtää.)

_1:nen Hevoskauppias_: Ohoh, taitaa tulla paha sää.

_2:nen Hevoskauppias_: Ukonpilvet siellä nousevat. Vettä kai pian 
heittävät.

_Pelikán_: Jos heittävät, niin heittäkööt! Silloin teemme, niinkuin 
meidän talossa aina tehdään silloin kuin sataa... niin, tietävätkö 
herrat, kuinka meillä silloin tehdään?

_1:nen Hevoskauppias_: Emme tiedä.

_2:nen Hevoskauppias_: Olisipa hauska kuulla.

_Kádár_: Sanokaa se, herra Pelikán.

_Pelikán_: Annetaan sataa, yksinkertaisesti, hehehee! Mitäpä siinä 
muutakaan tekisi! He he hee!

_Hevoskauppiaat_: Mitäpä! Hehehee!

_Sándor_: (Itsekseen.) Mikä viisaus!

_Rózsa_: (Tulee talosta.) Tässä on mustetta ja kynä. (Asettaa 
pöydälle.)

_Pelikán_: Jaha, jaha! No, nyt me siis kirjoitamme. Minä täytän 
tämän... (Kirjoittaa.) Kahdeksansataa kaksitoista florinia ja 18 
kreutzeria. Kas niin.

_Sándor_: (joka on tullut lähemmäksi.) Minkätähden kirjoitettiin tuohon 
paperiin 812 florinia ja 18 kreutzeria, vaikka hevosten hinta oli, 
ellen väärin kuullut, tasan 800 florinia?

_Pelikán_: Se on, näes, poikaseni, sillä tavalla, että minä olen 
velkapää suorittamaan summan käteisellä rahalla. Nyt kirjoittaa herra 
Kádár nimensä vekselin takapuolelle ja vie sen heti huomenna pankkiin. 
Siellä maksetaan hänelle siitä 800 florinia, kun ensin vedetään pois 
korko, 12 florinia 18 kreutzeria. Vasta kolmen kuukauden perästä minä 
suoritan summan pankkiin ja viljelen rahoja sen ajan.

_Sándor_: Mutta jollette maksa silloin pankkiin?

Pelikán: Silloin ottaa herra Kádár minulta rahat lain voimalla.

_Sándor_: Nyt ymmärrän... sellainen siis on vekseli.

_Pelikán_: Sellainen se on pitkä paperi. Etkö koskaan ennen ole nähnyt 
vekseliä?

_Sándor_: Mitäpä hevospaimen vekselillä!

_Pelikán_: Aivan niin, aivan niin, mitäpä hän... Herra Kádár, olkaa 
hyvä. (Antaa vekselin Kádárille.)

_Kádár_: (Ottaa vekselin.) Jaha, jaha!

_Pelikán_: (Sándorille.) Niin, nuori mies, sellainen paperi se on 
vekseli. Täällä lompakossani on niitä useampiakin. Kas tässä 
esimerkiksi yksi sellainen... vaikkakin aivan pieni, ainoastaan 10 
florinia. Voit tarkastaa sitä lähemmin, niin opit tuntemaan 
tällaisiakin papereita. Ei oppi ojaan kaada, sanotaan.

_Sándor_: (Ottaa vekselin ja tarkastaa sitä.)

_Pelikán_: Hyvät herrat, nyt me juomme minun maljani! Hei, hei!

    (Juovat.)

_Sándor_: (Lukee vekselistä.) "Ferenc Lacza"... (Pelikánille.) Herra, 
missä te olette tutustunut Ferenc Laczaan?

_Pelikán_: Jaa minäkö? Kuukausi sitten hän tuli luokseni myymään 
vekseliä minulle, kertoen välttämättä tarvitsevansa rahaa, 
lunastaaksensa kultasepältä jotkut korvarenkaat, jotka olivat olleet 
kullattavina.

_Sándor_: Hopeiset korvarenkaat?

_Pelikán_: Niin, niin kai, hopeiset ne kai olivat olleet. Kymmenen 
florinia oli määrä maksaa kultauksesta. Annoin miehelle rahat, jotka 
hänen on määrä Demetriuksen päivänä maksaa takaisin, toisin sanoen, 
lunastaa silloin minulta tämä vekseli... Mutta, hyvä mies, miksi 
tuijotat minua niin oudosti? Miellyttääkö sinua tuo paperi? Pidä se, 
minä annan sen sinulle.

_Sándor_: Mutta, hyvä Herra...?

_Pelikán_: Tietysti on 10 florinia sinulle suuri summa... enkä minä 
liioin ole sellainen pölkkypää, että heittelisin kymmeniä florineja 
noin vaan maailman tuulille. Mutta sinä miellytät minua, poikaseni, ja 
kun tuo paperi kerran kiinnittää huomiotasi, niin lahjoitan sen sinulle 
ilman muuta... Ota vaan. Minkä minä kerran annan, sen minä annan, ja 
sillä hyvä.

_Sándor_: Olisiko tässä jotakin petoskauppaa?

_Pelikán_: Ei siinä mitään petosta ole. Kyllä paperi selvä on.

_Sándor_: Kiitoksia, herra, kiitoksia. (Panee paperin taskuunsa.)

_Pelikán_: Ja nyt, ystävät ja veljet, pikarit pystyyn. Terveydeksenne. 
(Juo.) Nyt minä maksan juomavelkani. Hoi!

_Rózsa_: Kaksi pulloa... tekee 6 florinia.

_Pelikán_: Kas tässä 8, ja nyt olemme kuitit, eikö totta?

_Rózsa_: Kyllä, kiitoksia. Olkaa hyvä, 2 florinia takaisin.

_Pelikán_: Ei mitään takaisin; kuusi florinia viinistä, 2 
palveluksesta.

_Rózsa_: Viinistä otetaan tässä talossa maksu, mutta palvelus annetaan 
ilmaiseksi. Tässä rahanne, hyvä herra.

    (Asettaa rahat pöydälle.)

_Pelikán_: Mutta kun minä nyt tahdon antaa sinulle hyvästä sydämestä...

_Rózsa_: Annan arvoa hyvälle sydämellenne, mutta rahaa en ota.

_Pelikán_: Kas sitä vaan! No, niinkuin tahdot. Oma vahinkosi. (Ottaa 
rahat ja panee taskuunsa.) Ja nyt me lähdemme katsomaan minun 
hevosiani, minun hyviä hevosiani... niin hyviä, ettei sellaisia toisia 
ylimalkaan ole olemassakaan!... Eikö se ollut niin, veli Kádár?

_Kádár_: Aivan niin, aivan niin, herra Pelikán.

_Pelikán_: No niin, hyvästi vaan, tyttö, ja hyvästi, paimen. Jos liikut 
meidän puolella, niin käy talossa.

_Sándor_: Kiitän, herra... samoin paperista.

_Pelikán_: Ei mitään kiittämistä, pidä hyvänäsi vaan minkä sait. Olen 
iloinen, kun pääsin tuosta pikku paperista. Voit karhuta rahat aikanaan 
asianomaiselta. Terveeksi!

_Hevoskauppiaat_: Hyvästi!

_Rózsa ja Sándor_: Hyvästi!

    (Kádár, Hevoskauppiaat ja Pelikán poistuvat perälle,
    laulaen laulua n:o 10.)

_Kärripoika_: (Tulee vasemmalta.) No, nyt on karjapaimenen laukki 
kiinni. Kytkin sen katoksen alle. Tottapahan käy mies omansa 
korjaamassa.

    (Menee taloon.)

_Rózsa_: Mitä aiot tehdä tuolla paperilla, Sándor?

_Sándor_: Sittenpähän nähdään, kun niiksi tulee... Sellainen nainen 
siis olet!

_Rózsa_: Millainen nainen?

_Sándor_: Huulilla hunaja, sydämessä valhe ja kavaluus.

    (Ukkonen jyrähtää aivan yläpuolella.)

_Rózsa_: Kuule minua, Sándor...

_Sándor_: Mene, kurja valehtelija! (Salama välkähtää.) Etkö näe, että 
taivaan tulikin jo sinua etsii! Mene, mene!

_Rózsa_: Herra armahda!

    (Menee nopeasti taloon.)

_Sándor_: (Kävelee kiihkeästi edestakaisin ja istuu vasemmalle.)

LAULU N:o 11.

_Ferenc_: (Tulee perältä laulun loputtua.)

_Sándor_: Vai olet jo palannut matkaltasi, toveri!

_Ferenc_: Pian sitä taas jatkankin, jos haluttaa... Karannutta 
laukkiani täältä etsin.

_Sándor_: Sitäkö vain? Etkö muutakin?

_Ferenc_: Sitä ja muutakin, jos tahdon.

_Sándor_: Laukkisi on tallella... Kuinka lienee ruusun laita?

_Ferenc_: Tallella on!

_Sándor_: Ja Mähriin siis yrität uudestaan?

_Ferenc_: Yritän, ellen tule toiselle päälle.

_Sándor_: Tällä kertaa kai viet sinne vaimonkin mukanasi?

_Ferenc_: Mistäpä sen nyt ottaisin?

_Sándor_: Ota oma äitisi.

_Ferenc_: Ei hän heittäisi kaupusteluansa, vaikka saisi koko Mährin.

_Sándor_: Joko siis olet sanonut äidillesi jäähyväiset?

_Ferenc_: Jo olen.

_Sándor_: Joko olet isäntäsi kanssa kaikki välit suorittanut?

_Ferenc_: Olenpa niinkin.

_Sándor_: Etkö ole kenellekään enää velkaa?

_Ferenc_: En ole velkaa papillekaan. Mitä sinun siihen tulee?

_Sándor_: Kuules, kumppani, ei mikään ole niin rumaa kuin 
valehteleminen. Lampurit valehdelkoot. Lampurien esi-isäkin kulki 
valheenkengillä. Patriarkka Jakob petti omaa appeansa kirjavilla 
vasikoilla, valehteli siis hänelle, petti oman isänsä Esaun kintailla, 
valehteli siis hänellekin. Eipä siis ihmekään, jos kaikki hänen 
jälkeläisensä, jotka vaan lampaita paimentavat, harjoittavat valhetta. 
Se sopii lampurille.

_Ferenc_: Kas vaan, sinustapa olisi tullut hyvä saarnamies. Osaat 
saarnata kuin paavin legaatti Ujwarosissa helluntaina.

_Sándor_: Ei olisi sinulle hätää tehnyt, vaikka minusta olisikin tullut 
saarnamies. Mutta paljon pahempi seikka olisi sinulle, jos minusta 
olisi tullut kelpo viskaalikin. Sanoit äsken, ettet ole kenellekään 
velkaa.

_Ferenc_: Niin sanoin. Ja sanon sen vielä.

_Sándor_: Onko se täyttä totta?

_Ferenc_: Täyttä totta.

_Sándor_: (Vetää taskustaan vekselin ja astuu Ferencin eteen.) Entä 
mikä tämä on?... Näetkö tämän pitkän paperin?... Tunnetko sen?

_Ferenc_: (Hätkähtää; ärähtäen.) Kuinka tuo paperi on sinun haltuusi 
tullut?

_Sándor_: Aivan rehellisellä tavalla... Ole vaan rauhassa, veikko, älä 
siinä hosu ja hyppele. En minä rupea tarkemmin tutkimaan, enkä lähemmin 
selittämään. Sen vaan sanon, että paperi on nyt minun omaisuuttani. Ja 
kun tämän vekselin maksuaika tulee, niin suoritan minä nuo kymmenen 
florinia, etkä sinä!

_Ferenc_: Ja minkätähden sinä menisit maksamaan minun puolestani?

_Sándor_: Sentähden, että se on minun velkani!

_Rózsa_: (Tulee talosta. Pelästyy.) Hyvä Jumala! Ferenc!

_Sándor_: Rózsa, minä pyydän, ole hyvä ja pane tämä vekseli talteen. 
Kun tilanomistaja Pelikán ensi kerran poikkeaa tänne kosiomatkalle, 
niin anna se hänelle ja sano, että me molemmat, karjapaimen Ferenc 
Lacza ja hevospaimen Sándor Decsi sen hänelle lähetämme. Sano hänelle 
puolestamme suuret kiitokset. Toinen meistä on aikanansa maksava. Kumpi 
maksaa, se saadaan nähdä.

    (Ukkonen jyrähtää.)

_Rózsa_: (Ottaa vekselin ja panee vyötaskuunsa.) Mutta, hyvät ystävät, 
ettekö tule sisälle? Puhkeaa rajusää ja kastutte pahanpäiväisesti.

_Sándor_: Meillä on täällä asioita suoritettavana. Mutta mene sinä vaan 
katon alle.

_Rózsa_: (Itsekseen.) Kummallisia nuo miehet!

_Sándor_: Kas niin, mene nyt.

_Rózsa_: Hyvä Jumala sentään!

    (Menee taloon.)

_Sándor_: Eikö tämä Hortobágyin pusta ole sentään suuri pusta? Vai mitä 
veli arvelee?

_Ferenc_: On se todellakin suuri pusta.

_Sándor_: Luulen, ettei se pusta, jolla Mooses antoi juutalaisten 
kierrellä 40 vuotta, taitanut olla tätä suurempi.

_Ferenc_: Sinä kait sen parhaiten tiedät... sinähän niitä raamatun 
kertomuksia tutkit.

_Sándor_: Mutta vaikka tämä Hortobágyin pusta onkin niin suuri, niin ei 
se sentään ole niin avara, että me molemmat siihen hyvin mahtuisimme.

_Ferenc_: Sen sanon minäkin.

_Sándor_: No, laajennetaan sitä sitten hieman!

    (Lyö piiskalla pöytään.)

_Ferenc_: (Samoin.) Laajennetaan vaan!

    (Katsovat toisiaan tuimasti silmiin. Ukkonen jyrisee
    ja salamat leimahtelevat.)

_Sándor_: Laukkisi on tuolla katoksen alla, minun tallissa. Pustalla 
tavataan.

_Ferenc_: Pustalla!

    (Ferenc menee vasemmalle etualalle, Sándor vasemmalle taka-alalle.)

    (Mies ja Vaimo tulevat hetkisen kuluttua perältä oikealta.)

_Mies_: Kovin jyrähtelee ja leimuaa... Tänne voimme hetkeksi poiketa 
suojaan.

    (Leimahtaa.)

_Vaimo_: Pyhä neitsyt Maaria!

_Mies_: Tule, tule, niin pyrimme katon alle.

_Rózsa_: (Tulee talosta.) Voi, hyvät ystävät, ettehän toki tänne voi 
jäädä... Missä he ovat? Keitä te olette?

_Mies_: Tulimme tänne rajusäätä pakoon. Leimuaa kovin. Kohta alkaa 
tippua.

_Rózsa_: (Levottomana.) Armias taivas! Missä he ovat?... Missä?... Olen 
niin levoton!... Sydämeni on aivan pakahtua. (Ukkonen jyrähtää.) Ah!... 
Sándor, oletko siellä?... Ettekö nähneet minne he läksivät?

_Mies_: Niin, kutka?

_Rózsa_: Ne miehet, jotka olivat täällä pihalla.

_Mies_: Emme ole täällä ketään nähneet.

_Rózsa_: Hyvä Jumala! Jotakin varmasti tapahtuu... jotakin kauheata! 
Tunnen sen, olen siitä aivan varma.

    (Krouvari ja Kärripoika tulevat talosta.)

_Krouvari_: Tule pois, Rózsa, sisälle huoneeseen. Mitä sinä täällä 
rajuilmassa...? Tapahtuu vielä onnettomuus. Tule!

_Rózsa_: Niin, onnettomuus tapahtuu, enkä minä voi sitä estää! Herra 
armahtakoon!

_Krouvari_: Mitä tarkoitat?

_Rózsa_: He tekevät pahaa toisilleen... tappavat toisensa!

_Krouvari_: Hyvänen aika! Ketkä?

_Rózsa_: Sándor ja Ferenc!

_Krouvari_: Pyhä isä! Mitä tyttö sanoo?

    (Kuuluu pitkä, vihlova vihellys ja kavioiden kopsetta.)

_Kärripoika_: (Juoksee portille.)

_Rózsa_: Nyt, nyt!... Kuulitteko?

_Kärripoika_: (Perällä.) Tuolla ratsastavat molemmat paimenet pustalla!

_Rózsa_: (Juoksee perälle) Sándor! Ferenc!

_Krouvari_: Laupias taivas!

    (Menee perälle.)

_Mies ja Vaimo_: (Samoin.)

_Kärripoika_: He hoputtavat hevosiaan... kääntyvät päin... kannustavat 
kiivaasti...

_Rózsa_: Sándor!...

    (Aikoo juosta vasemmalle.)

_Krouvari_: Rózsa! Sinä et mene sinne! Kuuletko?

    (Tarttuu häntä käsivarteen.)

_Rózsa_: Minun täytyy päästä... estämään heitä...

_Krouvari_: Et paikaltasi liiku... sopikoot itse asiansa... 
kuuletko...?

_Rózsa_: ... estämään... he tappavat toisensa!...

    (Ukkosen jyrähdys.)

_Krouvari_: Auttakaa minua, hyvät ihmiset!... Olen vanha mies...

_Mies_: (Tarttuu Rózsan toiseen käsivarteen.) Tyttö, ole siivolla ja 
tottele isääsi!

_Kärripoika_: Nyt he ovat jo aivan lähellä toisiansa... hevoset 
nousevat takajaloilleen... miehet kohottavat lyijynuppiset keppinsä....

_Rózsa_: Minun täytyy...

    (Salama.)

_Kärripoika_: Nyt iskivät!...

    (Ukkonen.)

_Rózsa_: (Kirkaisten.) Ah!

_Kärripoika_: Hevospaimen horjahti... tarttuu päähänsä... kumartuu 
eteenpäin...

_Rózsa_: Pian, pian...!

_Krouvari_: Rózsa! Rózsa!

_Mies_: Pysy vaan koreasti paikallasi, tyttö! Siellä ei nyt sinua 
tarvita.

_Kärripoika_: Hän oikaisi jälleen itsensä... repäisi hatun päästänsä... 
kannustaa jälleen ratsuansa... ajaa päin... kohottaa jykevän 
keppinsä...

    (Ukkonen.)

_Rózsa_: Sándor!...

_Kärripoika_: Nyt putosi karjapaimen satulasta pitkälleen maahan...

_Rózsa_: Oh, oh!

_Krouvari_: Herra taivaassa, armahda meitä! (Tekee ristinmerkin.)

_Vaimo_: (Yht'alkaa edellisen kanssa ja myös ristinmerkin tehden.) Pyhä 
neitsyt, ole meille armollinen!

    (Mahtavaa ukkosen jyrinää.)

_Kärripoika_: Hevospaimen laskeutuu ratsultaan... ottaa karjapaimenen 
hatun... nousee jälleen satulaan ja... kääntyy tännepäin...

_Krouvari_: Vai tänne vielä tulee... miehentappaja!

_Vaimo_: Voi, voi, sentään... mikä miesten mielet noin on villinnyt?

_Kärripoika_: Nyt hän kiitää suoraa päätä tänne!

_Mies_: Santarmit kimppuun tuollaisille tappelupukareille!

    (Kuuluu lähestyvää kavlonkopsetta.)

_Kärripoika_: Siinä hän on!

_Sándor_: (Tulee perältä, kädessään Ferencin hattu. Kalvaa 
hatunvuorista esille ruusun.) Tässä se on! (Iskee kepillä ruusun 
rikki.) Rózsa, nyt voit viedä hänet sisälle ja hoitaa häntä, hän on 
avun tarpeessa. Nyt hän jää sinulle!

_Krouvari_: Poika, poika, mitä sinä olet tehnyt?

_Sándor_: Sen minkä minun täytyi tehdä, ei enempää, eikä vähempää! Ja 
nyt, kun se on täytetty, ei minua enää tarvita täällä; nyt voin kadota! 
Rózsa, älä unohda paperia. Katsokaa, viimeisen kerran näette nyt tämän 
pojan. Tämän jälkeen ei hänestä tavata enää jälkeäkään näillä mailla. 
Hyvästi!

_Rózsa_: (Suurimman hädän vallassa.) Ei, ei, Sándor! Sinä et saa 
mennä... kuuletko, sinä et saa! Minä rakastan sinua, rakastan 
kuitenkin, kaikesta huolimatta. Niin, rakastan ainoastaan sinua, enkä 
ketään muuta. Minä en voi elää ilman sinua. Ainoastaan sinun 
morsiamenasi tahdon olla ja sinun kanssasi vihille käydä.

_Krouvari_: Rózsa, Rózsa, sinä et tiedä mitä sanot!

_Mies_: Tyttö, tyttö!

_Sándor_: Pusta on nyt tämän pojan morsian ja pustan kanssa hän menee 
vihillekin. Jääkää hyvästi!

    (Poistuu nopeasti perälle vasemmalle.)

_Rózsa_: (Juoksee perälle.) Sándor! Sinä et saa... et saa!... (Vaipuu 
maahan.) Oh... oh... oh!...

    (Ukkonen jyrähtelee mahtavana.)

    Väliverho.



NELJÄS NÄYTÖS


IV.

(Näyttämö: sama kuin edellisessä näytöksessä. Edellisestä on kulunut 
parisen viikkoa. Talon edusta y.m. paikat ovat koristetut köynnöksillä 
ja kukilla. Kirkas iltapäivä.)

_Kärripoika_: (Seisoo tuolilla ja kiinnittää köynnöstä puun oksaan.)

_Rózsa_: (Istuu oikealla, tuolilla, puettuna juhla-asuun.)

_Kärripoika_: Onko näin hyvä, Rózsaseni? Sopiiko tämä tähän?

_Rózsa_: Kyllä se niin hyvä on.

_Kärripoika_: (Hyppää alas tuolilta.) Kas niin, nyt se on sitten 
valmis; (Katselee ympärillensä.) Jaa-a! Korealta täällä nyt 
näyttääkin... vaikka sen itse sanonkin. Oikein juhlalliselta... Mutta 
niinhän pitääkin, sillä juhlahan nyt onkin... (Katsoo Rózsaan)... ja 
lisäksi suuri juhla, niin suuri, ettei sen suurempaa juhlaa voi 
olla!...

_Rózsa_: Mitäpä tämä sen suurempi... tavallinen nimipäivä vaan.

_Kärripoika_: Niin, niin, mutta riippuu se vähän siitä, kenen 
nimipäivä...

_Rózsa_: Nimipäivä kuin nimipäivä... mitäpä siinä sen ihmeellisempää.

_Kärripoika_: Niin, mutta kun se on sinun nimipäiväsi, niin...

_Rózsa_: Jos olet valmis, niin katso, että tuolit ja pöydät ovat 
paikoillaan vierashuoneessa.

_Kärripoika_: Heti paikalla, Rózsaseni.

_Rózsa_: Ja katso myöskin, että sinulla on ylläsi toiset liivit ja 
puhdas paita, kun vieraat tulevat.

_Kärripoika_: Tietysti, tietysti, Rózsaseni, kuinkas muuten! Puen 
itseni parhaisiin pyhävaatteisiin... sillä onhan tänään pyhäpäivä... 
minun suurin pyhäpäiväni.

    (Menee taloon.)

_Rózsa_: (Yksin.) Vaan ei minun. Ei tunnu juhla juhlalle, eikä ilo 
ilolle maistu, kun poissa on hän, joka sydäntä lämmittäisi ja mielen 
keveäksi saisi. Kaksi viikkoa on kohta kulunut siitä kuin hän läksi. 
Missä mahtaneekaan arolla kuleksia ja pakoteillä harhailla, poika 
rukka. Tokko edes ajatustakaan on koko aikana Rózsa paralle suonut! 
Sitä en usko. Ja kuitenkin minun sydämeni ja ajatukseni ovat alati 
olleet hänen luonansa.

LAULU N:o 12.

    (Laulun jälkeen tulee isäntäpaimen perältä, vasemmalta.)

_Isäntäpaimen_: Hyvää iltapäivää, tyttöseni.

_Rózsa_: Hyvää päivää, Paal setä.

_Isäntäpaimen_: Kylläpä täällä on koreata ja suurellista!... Oikein 
köynnöksiä ja seppeleitä! Onko talossa juhlat... vai mistä kaikki tämä 
vehreys?

_Rózsa_: Eihän täällä mitä juhlia... tavalliset nimipäivät vain.

_Isäntäpaimen_: Nimipäivät! Kenenkä sitten?... Ei suinkaan vaan sinun, 
tyttöseni, kun noin koreaksikin olet itsesi laittanut?

_Rózsa_: Kyllähän Paal setä oikein arvasi.

_Isäntäpaimen_: Todellakin! No, ei tässä sitten muuta kuin onnea vaan, 
tyttöseni, oikein kouran täydeltä.

    (Puristaa Rózsan kättä.)

_Rózsa_: Kiitos, setä.

_Isäntäpaimen_: (Katsoo Rózsaa.) Mutta sinä et näytä ollenkaan 
iloiselta tänään, tyttöseni... ei kareile hymy suupielissäsi, eivätkä 
säteile silmäsi, niinkuin tavallisesti! Oletko ehkä sairas, vai?

_Rózsa_: Enhän minä sairas... muuten vaan olen hiukan väsynyt... mutta 
kyllä se menee ohitse.

_Isäntäpaimen_: Toivokaamme niin, tyttöseni.

_Rózsa_: Rohkenenko pyytää Paal setää myöskin viipymään hetkisen 
keskuudessamme. Tänne tulee joukko kylän nuoria, ehkä hiukan 
pyörähdelläänkin.

_Isäntäpaimen_: Kernaasti, tyttöseni, kernaasti. Minä kiitän kunniasta.

_Rózsa_: Heidän pitäisi aivan kohta saapua.

_Isäntäpaimen_: Vai niin... Tuota, on kai isäntä kotosalla!

_Rózsa_: Kyllä hän kotona on... Kas, siinä hän tuleekin.

_Krouvari_: (Tulee talosta.) Rózsa, nyt voit jo asettaa kakun pöydälle; 
vieraiden pitäisi tuossa paikassa olla täällä... Kas vaan, siinähän on 
Paalkin. Terveeksi vaan.

_Isäntäpaimen_: Terve, terve!

    (Kättelevät.)

_Rózsa_: (Menee sisälle.)

_Krouvari_: Saavuitpa juuri kohdalleen, veliseni. Täällä nuoret hieman 
juhlivat tänään.

_Isäntäpaimen_: Niin kuulin.

_Krouvari_: Istu, veikkonen, paina puuta.

_Isäntäpaimen_: Kiitos, kiitos.

    (Istuvat pöydän ääreen.)

_Krouvari_: Totta puhuakseni, tahdoin tässä järjestää tytölle hiukan 
mielenviihdykettä ja huvia, kovin kun on, poloinen, ollut viimeisten 
ikävien tapausten jälkeen alakuloinen ja suruissaan. Ja nyt sattui 
juuri sopiva tilaisuus.

_Isäntäpaimen_: Niin, minustakin tuntui kuin olisi tyttö ollut hiukan 
allapäin, vaikka ei itse ollut sitä myöntävinään, väsymystä vain 
syytteli. Vaikka, eipä ihmekään, jos olisi hiukan uupunutkin, sillä 
onhan hänellä, miekkosella, ollut kylliksi huolta ja puuhaa viime 
aikoina: ensin yksi potilas ja sitten toinen, ja lisäksi monet 
talousaskareet.

_Krouvari_: Niin, kyllä hän nyt on saanut sairashoitoa opetella. Mutta 
omapa hänen asiansa. Miksi ryhtyä lemmenvehkeisiin jokaisen kanssa, 
joka eteen sattuu! Sellaista siitä sitten tulee. Enpä silti tahdo noita 
poikia moittia, kelpo miehiä ovat kumpikin, niin hevos- kuin 
karjapaimenkin, mutta turhan tuittupäisiä ja juonikkaita.

_Isäntäpaimen_: Sinäpä sen sanoit, veliseni.

_Krouvari_: Ja niin vietävän riidanhaluisia.

_Isäntäpaimen_: Sepä se! En ymmärrä minäkään näitä nykyajan nuoria. 
Osattiin sitä ennenvanhaankin rakastella ja naisten kanssa kuherrella, 
no, ehkäpä joskus oikkuillakin, mutta sen verran sentään mieltä oli, 
ettei hengen päälle toki käyty, niinkuin nämä nykyiset pojat ja 
tyttöset. Ennen lemmittiin rauhassa ja rakkaudessa, mutta nyt se käy 
vain riidassa ja tappelussa... Niin, tuota, mitenkä on, onko pojasta, 
tarkoitan hevospaimenesta tuon rytäkän jälkeen mitään kuulunut?

_Krouvari_: Ei kerrassaan mitään, hävinnyt on teille tietämättömille 
mies.

_Isäntäpaimen_: Taisi aueta pojan silmät teolleen, eikä uskalla nyt 
näyttäytyä ihmisten ilmoilla. Että juttu ei tullut viranomaisten 
korviin, on hyvä asia, mutta parasta kuitenkin, että mies pysyttelee 
syrjässä, kunnes asia ehtii hieman arpeutua.

_Krouvari_: Ja olkoon onnellinen, ettei mylläkkä päättynyt pahemmin 
kuin päättyi.

_Isäntäpaimen_: Niin, tuota, oikeastaan läksinkin tänne juuri ottamaan 
selkoa potilaan tilasta. Lieneekö miekkonen jo siksi toipunut, että 
pystyy jaloillaan olemaan?

_Krouvari_: Kyllä hän jo jalkeilla on ja voimansakin ovat jo miltei 
palanneet, mutta kääreessä on vielä poloisella pää; ei parane niin pian 
haava, isku kun oli perin ankara ja lyijynuppinen keppi jättää pahan 
jäljen. Mutta, niinkuin sanottu, melko virkku jo on. Enpä, totta 
tosiaan, olisi luullut silloin, kun hänet tiedottomassa tilassa, verta 
vuotavana, erään paikalle sattuneen matkamiehen kanssa tuolta pustalta 
tänne talooni kannoin, enpä, sanon, olisi luullut hänestä näin pian 
kalua tulevan. Mutta onpa hän aika tukeva pojaksi ja lujaluontoinen 
lisäksi. Niin että, kyllä hän kohta voi jälleen ryhtyä tehtäviään 
hoitamaan.

_Isäntäpaimen_: Sepä hyvä asia, sillä...

    (Samassa ovi avautuu ja Ferenc ilmestyy portaille.)

_Krouvari_: Siinä hän onkin.

_Ferenc_: Kas, hyvää päivää! Mitä karjamajalle kuuluu?

_Isäntäpaimen_: Päivää, poikaseni. Eipä kuulu kummempia. Kuinka on 
itsesi laita?

_Ferenc_: Ei minua enää paljon mikään... terve alan jo olla kuin kala, 
kunhan vain tästä kääreestä pääsen.

_Isäntäpaimen_: Sepä hyvä asia.

_Ferenc_: Eihän mies kauaa sairastele. Mutta jo on minulla ollut kelpo 
huoltajakin, kerrassaan taitava ja kärsivällinen. Parempaa 
sairaanhoitajaa ei varmaankaan tapaa koko Alamaasta.

_Isäntäpaimen_: Onpa hyvä seikka, poikaseni, että olet tullut 
entisellesi, sillä Mährin kreivi odottaa nautojansa, joista hän on jo 
maksun suorittanut. Sinun on siis ensi tilassa jouduttava jälleen 
matkaan. Mutta sen sanon sinulle vanhana miehenä, että olkoon tämä 
viimeinen kerta, kun ryhdyt tuollaisiin koirankujeisiin.

_Ferenc_: Koirankujeisiin? Ei se ollut koirankujetta, kaukana siitä. 
Vakavasta asiasta siinä oli kysymys ja vakavasti ja rehellisesti siinä 
annettiin.

_Isäntäpaimen_: Vakavasta! Penikkatautisia olette kaikki, niin 
hevospaimen ja sinä kuin tyttökin, ja penikan töitä teette, en paremmin 
sano.

_Ferenc_: No, no, ei kiistellä siitä asiasta; se on arka paikka, eikä 
se siedä sivullisia.

_Isäntäpaimen_: Minä en ole tässä asiassa sivullinen. Minä olen sinun 
isäntäpaimenesi ja siinä ominaisuudessa on oikeuteni ja velvollisuuteni 
valvoa sinun oloasi ja elämääsi, ja katsoa, ettet teoillasi talolleni 
vahinkoa ja häpeää tuota. Ole onnellinen, ettei temppusi saanut 
karvaampaa loppua, ettet joutunut santarmien kouriin, silloin olisikin 
asiasta syntynyt toinen töminä, ole varma siitä. Kiitos isännän tässä 
ja tytön, välttyi toki se paha.

_Ferenc_: (Krouvarille.) Niin, en tiedä millä koskaan voisin palkita 
hyvän työnne.

_Krouvari_: Sillä, että sovitte pois riitanne ja rettelönne 
hevospaimenen kanssa ja niin pian kuin suinkin mahdollista.

_Ferenc_: Olen puolestani koska tahansa valmis sovintoon, jos vaan 
hänen mielensä on siihen taipuvainen. Mutta sitähän minun on vaikea 
tietää, kun ei ole mies paikkakunnalla, että saisi kysyä.

_Isäntäpaimen_: Kaipa hän näyttäytyy, kunhan ensi pelästys on 
haihtunut; ei uskalla tulla piilostaan, kun ei tiedä tekonsa 
seurauksia. Niin, sovittava tämä asia on ensin ja sitten on sinun, 
poikani, valmistauduttava matkaan. Nolosti päättyi ensi yrityksesi 
Polgárin lautalla, ehkä toinen onnistuu sitä paremmin.

_Ferenc_: Heti kun olen Sándorin kanssa kättä paiskannut, yritän 
uudestaan matkalle, enkä luule enää toisten epäonnistuvani.

_Isäntäpaimen_: Oikein, poika. Ja mitä sairaskuluihisi tulee, niin minä 
vastaan niistä nyt. Mutta, niinkuin sanoin, olkoon tihutyösi myöskin 
viimeinen, muista se.

_Ferenc_: Kiitän teitä sydämestäni.

_Isäntäpaimen_: Käytä itsesi kunnolla vieraan herran palveluksessa, 
ettet entiselle isännällesi häpeää tuota. Pois kaikki poikamaiset 
kujeet ja konnankoukut ja sijaan vakavat tavat ja miehen mieli.

_Ferenc_: Parastani tahdon koettaa.

_Krouvari_: Ei tässä muita sairaskuluja kuin lääkäri ja rohdot, mutta 
koska tämän kaiken pahan alku ja aihe on ollut Rózsa, niin otan minä 
kulut kontolleni. Eikä niistä sen enempää.

_Kärripoika_: (Tulee talosta juhlatamineissa.)

_Krouvari_: Ellen erehdy, niin olen kuulevinani laulua. Poika, käy 
kurkistamassa, joko vieraat tulevat.

_Kärripoika_: Kyllä, isäntä.

    (Menee perälle oikealle.)

_Krouvari_: Kas niin, unohtakaamme nyt kaikki ikävät asiat ja 
ottakaamme iloinen muoto yllemme... tehkäämme se tytön tähden, joka on 
saanut niin monta kovaa kokea.

_Kärripoika_: (Tulee perältä.) Siellä tulevat kylän tytöt ja pojat 
juhlakulussa pitkin kujaa. Heleijaa!

    (Juoksee perälle oikealle.)

_Krouvari, Isäntäpaimen ja Ferenc_: (Asettuvat oikealle etualalle.)

    (Kulkue saapuu' perältä laulaen, tytöt ja pojat parittain,
    kaikilla kukkia kädessä. Etumaisena kulkee Eräs. poika,
    kantaen seppelettä ja hänen vieressään astelee Kärripoika.)

LAULU N:o 13.

_Rózsa_: (On heti vieraiden tultua ilmestynyt portaille.)

    (Kulkue tekee kierroksen ja asettuu kaareen vasemmalle.)

_Eräs poika_: (Astuu esille.) Eljen neiti Rózsa, Hortobágyin sulotar ja 
koko Alamaan kaunein kukka!

_Kärripoika_: Eljen Rózsa!

_Tytöt ja pojat_: Eljen! Eljen! Eljen!

    (Antavat Rózsalle kukkia.)

_Rózsa_: (Portailla.) Kiitos, kiitos! Pyydän teitä hyväntahtoisesti 
astumaan tänne katon alle nauttimaan hieman virvokkeita.

_Pojat ja tytöt_: Me kiitämme!

_Rózsa_: Tehkää niin hyvin.

_Pojat_: (Kohottavat Rózsan olkapäillensä, kiertävät ympäri pihaa ja 
kantavat hänet sisälle, kalkkien laulaessa Laulua n:o 13.)

    (Isäntäpaimen, Krouvari, Ferenc astuvat sisälle heti kantajien
    jälessä. Näyttämö on hetkisen tyhjänä.)

_Sándor_: (Tulee varovasti perältä, katselee ympärillensä, huomaa 
köynnökset ja hämmästyy, kuuntelee talosta kuuluvaa hälinää ja Istahtaa 
sitten vasemmalle.)

LAULU N:o 14.

_Rózsa_: (Ilmestyy talon ovelle, puhuen sisällepäin.) Ei, ei, kyllä 
minä noudan... (Tulee pihalle ja aikoo ottaa tuolin, jolloin huomaa 
Sándorin.) Oh... Sinä... Sándor!

_Sándor_: Niin... minä! Taisin tulla sopimattomaan aikaan... vai mitä?

_Rózsa_: Et suinkaan.

_Sándor_: Miksi sitten pelästyit noin?

_Rózsa_: En minä pelästynyt... hämmästyin vain, kun...

_Sándor_: Kun minä niin odottamatta tulin iloasi häiritsemään... eikö 
niin?

_Rózsa_: Ei ensinkään... Et sinä lainkaan häiritse... päinvastoin...

_Sándor_: Vai niin... et suinkaan tahdo sillä uskotella, että tällainen 
maankiertäjä olisi tervetullut vieras kihlapitoihisi?

_Rózsa_: Kihlapitoihini?...

_Sándor_: Tai lienevätkö jo järkiään häät! Kuka sen tietää.

_Rózsa_: Tarkoitatko, että minä olisin...?

_Sándor_: Mitäpä nuo koreat hetaleet, seppeleet ja köynnökset muutakaan 
tietäisivät.

_Rózsa_: Ei, Sándor, sinä erehdyt...

_Sándor_: Oh, älä pelkää, en minä aio sinun ilojuhlaasi tärvellä...
en minä aio hyökätä keskelle kemujasi ja vääntää niskoja nurin 
onnelliselta mielitietyltäsi. Kyllä hän minun puolestani saa rauhassa 
onnessaan rypeä ja hempukkaansa lempiä niin paljon kuin häntä haluttaa.

_Rózsa_: Sándor... kuinka sinä voit puhua noin?...

_Sándor_: Mitäpä tällainen kulkurihylky muutakaan osaisi... kun ei ole 
ollut niin hyvässä opissa kuin eräs toinen, joka hyvin tunnetaan.

_Rózsa_: Voi, Sándor, et ole entisestä lainkaan muuttunut!...

_Sándor_: Muuttunut! Säät muuttuvat, mutta ei miehen mieli. Eivät 
turkitkaan muutu, vaikka ne nurin kääntää: "Turkit turkkeina pysyvät!"

_Rózsa_: Minä vannon sinulle, ettei ole kysymys mistään kihlajaisista, 
vielä vähemmin häistä. Vietämme vain nimipäivää, siinä kaikki.

_Sándor_: Naisen valat! Ha ha haa!

_Rózsa_: Tänään on Rózsan päivä. Ellet usko, niin katso kalenterista.

_Sándor_: Ei se taivaassa seiso ja se on pustanpojan kalenteri.

_Rózsa_: Todistakoot sitten toiset sanani, koska...

    (Ottaa pari askelta taloa kohti.)

_Sándor_: Niin, mene vaan sinne rakkaittesi pariin... älä anna 
onnenhetkiesi mennä hukkaan, se olisi suuri vahinko!

_Rózsa_: Sándor, sinun täytyy uskoa, kun sanon sinulle, etten vähääkään 
välitä hänestä, jota sinä tarkoitat ja jonka tähden mieltäsi murrat... 
niin, minä en välitä hänestä, niinkuin sinä luulet! Olen tosin auttanut 
häntä sairauden aikana, mutta en katso sillä kenellekään mitään 
vääryyttä tehneeni... päinvastoin... kehoitithan sinä itse minua 
huolehtimaan hänestä.

_Sándor_: Kiitän sinua kuuliaisuudestasi.

_Rózsa_: Ja luuletko sinä, että vaikka ympärilläni onkin tänään ollut 
iloa, sydämeni silti on iloinnut? Luuletko, että minä ylimalkaan olen 
viettänyt ainoatakaan surutonta hetkeä sen jälkeen kuin sinä täältä 
läksit. Ei, Sándor, synkkä on sydämeni ollut ja lohduton mieleni; 
uskoin, että sinä todellakin läksit iäksi luotani, niinkuin uhkasit, 
enkä ole voinut kylliksi soimata itseäni siitä, että itse olen ollut 
siihen syypää, kun ajattelemattomuudessani annoin silloin tuon ruusun 
Ferencille... -- Mutta nyt, kun sinä taas olet palannut, täyttää 
sanomaton riemu rintani, enkä minä toivo mitään sen hartaammin kuin 
että sinäkin loisit yltäsi tuon synkän muotosi, liittäisit ilosi minun 
ilooni ja tulisit kanssamme juhlimaan tuonne sisälle.

_Sándor_: Kuokkavieraan kunnialle ei hevospaimen ole tähän saakka ollut 
perso, eikä ole sitä nytkään, tarjottakoon sitä sitten kuinka 
hunajaisilla huulilla ja korealla kielellä tahansa.

_Rózsa_: Silloin kuin minä sinut juhlaani kutsun, olet sinä yhtä 
arvokas ja tervetullut vieras kuin muutkin... vieläpä arvokkaampikin. 
Isä pitää sinusta kaikesta huolimatta paljon, ja Ferenc, niin, hän on 
nyt toipunut miltei entisellensä ja on epäilemättä ilomielin suostuva 
kanssasi sovintoon.

_Krouvari_: (Ilmestyy talon portaille.) Rózsa, minne ihmeeseen sinä 
jäit? Sinua odotetaan täällä!

_Rózsa_: Isä, tahdotteko olla hyvä ja tulla hetkiseksi tänne.

_Krouvari_: (Tulee lähemmäksi.) Mistä on kysymys, tyttöseni?

_Sándor_: (Nousee.) Minusta. Päivää, isäntä.

_Krouvari_: Mitä? Oletko sinä jo palannut karkumatkaltasi?

_Sándor_: Karussa en ole ollut, enkä lakia paossa. En ole mikään rosvo, 
enkä varas, että tarvitsisi minun santarmien hatuntöyhtöjä pakoilla.

_Krouvari_: Mutta pahan teon olet tehnyt, sen sanon, lähimmäisesi 
henkeä olet uhannut, ja se on ankara rikos, se. Kuitenkin voit olla 
iloinen, ettei ilkityösi sen pahemmin päättynyt ja ettei oikeus ole 
päässyt sanomaan sanaansa asiassa, silloin olisi leikille tullut toinen 
loppu, se on varma, se. Tyttöpoloinen on täällä saanut paikkailla sinun 
pahoja töitäsi ja kiitos hänen ponnistustensa, on mies jo siksi 
toipunut, että pysyy jaloillansa. Mutta ruma, ruma oli tekosi, en muuta 
sano.

_Sándor_: Rehellinen hevospaimen vastaa aina tekonsa.

_Krouvari_: En sinua kuitenkaan pahemmin tuomitse, sillä tiedän sinut 
kuitenkin hyväksi mieheksi, jos kohta kiivasluontoiseksi ja tiukaksi, 
varsinkin mitä lemmenasioihin tulee. Niin, että ole vastakin 
tervetullut kattoni alle. Mutta yhden ehdon sinulle panen: sinun on 
ensin käytävä sovintoon toverisi kanssa.

_Rózsa_: Niin, tee se, Sándor.

_Krouvari_: Poika on parhaillaan tuolla sisällä. Tulkoon tänne ulos ja 
rakennettakoon sitten sula sovinto jälleen välillenne. Kas niin, nyt 
käyn noutamassa hänet tänne ja sitten voitte järjestää valinne kahden 
kesken. Kun se on tapahtunut, niin olkoon asia sitten unohdettu ja ole 
tervetullut vaatimattomaan juhlaamme... Tule, Rózsa!

_Rózsa_: Sándor... minun tähteni!

    (Krouvari ja Rózsa menevät taloon.)

_Sándor_: (Kävelee hetkisen edestakaisin ja pysähtyy vasemmalle.)

_Ferenc_: (Tulee talosta.) Rózsa kertoi minulle, että sinä olet 
palannut jälleen tänne Hortobágyihin.

_Sándor_: Tässä olen, niinkuin näet.

_Ferenc_: (Hetkisen kuluttua.) Toveri, emme ole olleet oikein sovussa 
viime aikoina.

_Sándor_: Siltäkö on tuntunut? Kenen on syy?

_Ferenc_: En tiedä sinulle mitään pahaa tehneeni.

_Sándor_: Etkö ryöstänyt ruusuani, kurja?

_Ferenc_: En ole sinulta mitään ryöstänyt. Minkä sain, sen sain 
Rózsalta vapaaehtoisesti, pyytämättä.

_Sándor_: Vai niin! Entä renkaat sitten, etkö antanut niitä kullata 
sinä, häh?

_Ferenc_: Sen tein, mutta en näe siinä mitään pahaa.

_Sándor_: Todellakin! Sinä et näe mitään pahaa siinä, että halvennat 
toverisi antaman lahjan ja teet hänestä itsestään narrin, niinkö?

_Ferenc_. Minä en tietänyt renkaita sinun antamiksesi lahjoiksi.

_Sándor_: Mikä pyhä tietämättömyys!

_Ferenc_: Kautta kunniani, sitä en tietänyt. Vasta nyt sain sen kuulla 
sinulta itseltäsi.

_Sándor_: Niinkö vain?

_Ferenc_: Vannon sen. Koska asianlaita on siten, niin tuomitsen tekoni 
täydellisesti ja olen valmis pyytämään sinulta anteeksi sopimattoman 
menettelyni.

_Sándor_: Kuinka jalomielistä! Et kai sentään ole närkästynyt ja 
käärmeissäsi, vaikka oletkin viattomana karitsana saanut tuntea hieman 
kuoleman esimakua... onhan sinulla ollut niin lempeä ja suloinen 
armeliaisuudensisar lellittelijänäsi?

_Ferenc_: En ole lainkaan katkeroitunut, eikä ole minulla siihen 
syytäkään. Hyväksyin ehdotuksesi, suostuin ratkaisevaan otteluun 
kanssasi ja jouduin siinä alakynteen. Osani on siis alistua ja tyytyä 
kohtalooni. Muuta en voi vaatia, Eikä minua ensinkään arvelluta ojentaa 
kättäni miehelle, joka on voittonsa rehellisessä ottelussa 
kunniallisesti ansainnut.

    (Isäntäpaimen ja Rózsa tulevat talosta.)

_Rózsa_: No, kuinka pitkällä täällä jo ollaan? Vieraat odottavat 
malttamattomina tanssin alkamista, ja se tapahtuu mukavimmin tässä 
pihamaalla.

_Ferenc_: Niinkuin sanoin, olen valmis ojentamaan tässä käteni sovinnon 
ja toveruuden ja jos niin tahdot, ystävyyden merkiksi.

_Rózsa_: Sándor, älä murra enää mieltäsi, vaan anna sovinnon saada 
sijaa sydämessäsi. Tee se minun tähteni... meidän kaikkien tähden.

_Isäntäpaimen_: Vanhana, kokeneena miehenä kehoitan minäkin sinua 
tulemaan järkiisi, heittämään hornan tuuttiin kaikkinaisen juonittelun 
ja kuin mies tekemään sen, mikä kuitenkin on tehtävä... sillä eihän 
tällaista voi, eikä saa enää jatkua kyläkunnan rauhan ja kunnian 
nimessä. Siis: käsi käteen, pojat.

_Sándor_: Entä minun rauhani ja kunniani? Se on kai teille kaikille 
yhdentekevää! Mitäpä yhden hevospaimen miekkosen sielunrauhasta, eikö 
niin?

_Ferenc_: Jos minä puolestani olen jollakin tavalla sinun sielunrauhasi 
esteenä, niin voin sinulle kerta kaikkiaan sanoa, että olen tehnyt 
täyden tilin itseni kanssa ja tullut siihen lopputulokseen, että 
ystävyys on ainoa side, joka Rózsan ja minun välillä tästä lähin voi ja 
saa tulla kysymykseen.

_Isäntäpaimen_: Sitäpaitsi matkustaa Ferenc nyt uuteen pestipaikkaan 
Mähriin ja hänen typerät lemmenhulluttelunsa täällä joutuvat kokonaan 
unhojen joukkoon... Kas niin.

_Sándor_: (Hetkisen kuluttua.) Tässä käteni, toveri. Suo anteeksi, että 
olen sinua hieman kovin pidellyt.

_Ferenc_: Samoin olisin minä tehnyt sinulle, jos olisin voittajaksi 
päässyt.

_Sándor_: Unohtakaamme siis kaikki vihat ja kaunat ja olkaamme ystäviä 
jälleen.

_Ferenc_: Tehkäämme niin.

_Rózsa_: (Astuu heidän väliinsä ja tarttuu heitä käsiin.) Sándor!... 
Ferenc!

_Isäntäpaimen_: Oikein, pojat, kelpo miehiä olette kumpikin, vaikka 
tosin aika tuittupäisiä, milloin olette liian syvälle tyttölapsen 
silmiin katsoneet. Mutta kenelläpä ei menisi pää pyörään silloin kuin 
tuollainen veitikka pääsee sitä pyörittämään... juuri niin. Ja jotta 
asialle nyt lopullisesti ja kerta kaikkiaan saataisiin luja lukko ja 
pitävä perä, niin... niin... ei kai tässä ole muu neuvoksi, kuin astua 
arastelematta vielä vanhoilla päivillään puhemiehen kunniakkaihin 
housuihin ja ottaa sanan päästä kiinni. Mitä siinä siis huokailette, 
reistailette ja rapistelette, lapset. Menkää yhteen, kun kerran 
toisianne rakastatte, ja sillä hyvä. Eivät asiat kuitenkaan pitkittäen 
parane, päinvastoin pahenevat vaan. Herra ties, kuinka monta 
myrkkypikaria vielä toisillenne juotatte ja kuinka monta päätä 
puhkotte, ellette aikanaan tee sitä, minkä lopulta kuitenkin tulette 
tekemään. Sándor on rehti poika ja paljon on hänessä hyvää ainesta, 
kunhan siitä vaan ensin talttumaan ennättää. Ja että hän eukkonsa 
pystyy elättämään ja hyvänä pitämään, siitä ei ole epäilystäkään. Ja 
mitä taas tyttöön tulee, niin rohkenenpa kysyä, mistä otollisemman 
emännän näiltä mailta löysi? Korea on kuin kukkanen pustalla ja 
kotiaskareissa kokenut kuin kuka konsanaan, ja, paras viimeiseksi, 
povessaan kantaa hän kultaista sydäntä. Niin, että mitä siinä sen 
enempää tuumailemista; kapiot kuntoon vaan ja sillä hyvä. (Krouvarille, 
joka tulee talosta.) Kas, siinähän tulee isäukkokin kuin käskettynä. 
Astupa tänne likemmäksi, veliseni, niin sanot sinäkin välttämättömän 
sanasi asiassa.

_Krouvari_: Sen olen jo sanonut, ja mielestäni kyllin selvällä tavalla. 
Asiassa täytyy syntyä sopu, se on välttämätöntä, muuten ei tästä päästä 
oikean elämisen alkuun ensinkään.

_Isäntäpaimen_: Sopu on jo saavutettu, veli hyvä, pojat ovat jo 
paiskanneet kämmentä toisilleen ja se asia on jo sitä myöten 
järjestyksessä. Mutta sen oikean elämisen alun laita ei ole vielä yhtä 
selvä, ja se seikka on tässä vielä selvitettävä.

_Krouvari_: Mitä tarkoitat?

_Isäntäpaimen_: Sitä, että me olemme täällä harkinneet ja ajatelleet, 
että kun tässä kerran on taipaleelle lähdetty, niin astellaan se 
loppuun asti, silloin on päästy sinne, minne kerran kuitenkin tullaan. 
Lyhyesti ja kerta kaikkiaan: tässä on kysymys kihlauksesta.

_Krouvari_: Kihlauksesta? Kenenkä?

_Isäntäpaimen_: Tyttäresi Rózsan ja hevospaimen Sándor Decsin. Miksi 
siirtää asiaa pitemmälle, mutkistuu vaan yhä entisestään, ja nythän on 
sitäpaitsi erinomainen tilaisuus tehdä tämä tepsivä temppu. Nuoret 
kyllä ovat suostuvaisia tuumaan; ellei sitä ennestään tietäisi, niin 
näkisi sen heidän katseistaan... (Osoittaa Ferencia.) tämä kolmas on jo 
joutunut kokonaan pois laskuista... niin, että ellei sinulla ole mitään 
sitä vastaan...

_Krouvari_: Vai niin, vai niin! Niinkö pitkälle täällä jo on keritty! 
No, mitäpä minullakaan hyvää asiaa vastaan, jos kerran itse ovat 
suostuvaisia. Johan sitä täällä sitäpaitsi kaivataankin nuorempaa kättä 
kääntelijäksi, vanhuus kun jo alkaa liiaksi rasittaa ja ikä jäseniä 
jäykistää, eikä tytöstäkään ole yksin kaikkeen... Niin, että kernaasti 
minun puolestani.

_Isäntäpaimen_: No niin, asia on nyt sitäkin myöten valmis, eikö niin?

_Sándor_: Lieneekö tällaisesta jukuripäisestä pustajätkästä kelvollista 
kumppania tyttölapselle?

_Isäntäpaimen_: Niin, mitä arvelee tyttölapsi itse asiasta?

_Rózsa_; (Heittäytyy Sándorin rinnoille.) Oi, Sándor!

_Isäntäpaimen_: Kas niin, ja muuta ei tässä enää tarvita. Ja minä 
pyydän nyt siis toivottaa onnea liitollenne ja parhainta menestystä 
kaikille edesottamuksillenne. (Kättelee heitä; Sándorille.) Ole hyvä 
tytölle, hän on kelpo lapsi, ja ansaitsee sen.

_Krouvari_: Siunaukseni teille, lapset.

_Ferenc_: Minä toivon myöskin sydämestäni teille kaikkea hyvää, mitä 
maailma tarjota voi. Eläkää onnellisina.

_Krouvari_: Ja nyt me jatkamme ilonpitoa, mutta kaksinkertaisella 
riemulla. Sillä onpa meillä siihen nyt syytä.

_Rózsa_: Niin, Sándor, sinä et olekaan vielä toivottanut minulle 
nimipäiväonnea. Vai etkö vieläkään usko, että tänään on nimipäiväni?

_Sándor_: Uskon, uskon, oma rakas Rózsani. Ja niinpä siis korjaan 
laiminlyöntini ja kukkuroin sinut niin paljolla onnella kuin vaan 
suostut vastaanottamaan.

    (Suutelee Rózsaa.)

_Krouvari_: Nyt ilo käymään. Vieraat odottavatkin kärsimättöminä 
tanssin alkamista.

_Rózsa_: Ja sen me alammekin heti.

    (Aikoo mennä taloon.)

_Sándor_: Kuulehan, Rózsa, vielä yksi asia.

_Rózsa_: No?

_Sándor_: Minähän annoin sinulle tilanomistaja Pelikánin vekselin...

_Rózsa_: Niin annoit ja täällä minulla se vielä on hyvässä tallessa. 
(Osoittaa vyötaskua.)

_Sándor_: Tahdotko olla hyvä ja antaa sen minulle takaisin. Aion lähteä 
ensi tilassa hyvittämään sen herra Pelikánille.

_Krouvari_: Mikä vekseli se on?

_Rózsa_: (Ottaa vekselin taskustaan.) Onpahan vain tällainen 
pitkänpuoleinen paperi, jonka...

_Ferenc_: Rózsa, minä pyydän, anna paperi minulle; minä olen 
käyttäytynyt huonosti ja olen myöskin velvollinen tyhmyyteni maksamaan.

_Rózsa_: Ei, en minä anna tätä kummallekaan teistä. Mikä kerran on 
minulle annettu, se on myöskin minun ja minulla on oikeus tehdä sillä 
mitä itse tahdon. Ja kun tämä paperi on nyt menettänyt kaiken arvonsa 
ja merkityksensä, niin teen sille sen ainoan, mikä vielä tekemättä on, 
minä revin sen palasiksi. (Repii paperin.) Kas näin. Nyt me olemme 
onnellisesti päässeet siitä painajaisesta ja nyt voimme alkaa tanssin 
sitä keveämmällä ja iloisemmalla mielellä. (Juoksee talon ovelle, jonka 
aukaisee.) Hyvät ystävät, nyt tanssi käymään. Olkaa hyvä!

    (Pojat ja tytöt tulevat talosta.)

_Ferenc_: Ennenkuin alamme tässä pyörähdellä, sallitte kai minun 
ilmoittaa teille erään uutisen, suuren uutisen?

_Pojat ja tytöt_: No? No?

_Ferenc_: Tämä päivä on nyt muodostunut kaksinkertaiseksi juhlapäiväksi 
suloiselle sankarittarellemme tässä. Hän on nimittäin tänään, 
nimipäivänänsä, ottanut tärkeimmän askeleen elämänsä kauniilla 
alkutaipaleella: hän on mennyt kihloihin hevospaimen Sándor Decsin 
kanssa.

_Eräs poika_: Eljen kihlautuneet!

_Tytöt ja pojat_: Eljen! Eljen! Eljen!

_Kärripoika_: (Itsekseen.) Siinä se nyt oli. Toinen anasti hänet. 
Ohhoh! Tämä on surullisin päivä elämässäni! (Huokaa syvään.)

_Krouvari_: Ja nyt lähden noutamaan suurimman tynnyrin kellarista ja 
sitten me kaikki juomme maljan kihlautuneiden onneksi ja menestykseksi. 
Eikö niin, ystävät?

_Tytöt ja pojat_: Eljen!

    (Laulavat laulun n:o 13.)

_Krouvari_: (Lähtee noutamaan tynnyriä vajasta.)

_Rózsa_: (Laulun jälkeen.) Ja nyt tanssimme reippaan csárdaksen.

    (Ottaa Sándorin parikseen.)

Tanssi N:o 15. Väliverho.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Lemmentaistelu - 4-näytöksinen unkarilainen näytelmä" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.